Facebook-ahtaajat tulivat jäädäkseen

Pekka Sakki / Lehtikuva
Facebook-ahtaajat tulivat jäädäkseen
Facebook-ahtaajina tunnetuksi tullut värväysryhmä aikoo jatkaa toimintaansa henkilöstöpalveluyhtiönä. Asiasta on päätetty tänään, kertoo MTV:n uutiset.
Taloussanomat
22.3.2010 17:50
Kommentit 83

Facebookiin syntyi satamalakon aikana ryhmä, jonka kautta välitettiin työvoimaa tekemään lakkoilevien ahtaajien töitä. Ryhmässä on yhä noin 4000 jäsentä ja ryhmän puuhamiehen Aki Kakon mukaan noin 500 ihmistä haluaisi työllistyä heidän kauttaan.

Tältä taustalta syntyi MTV:n uutisten mukaan päätös perustaa henkilöstöpalveluyhtiö. Kakko sanoi MTV:lle, että päätös yhtiöstä tehtiin tänään iltapäivällä.

Alkuvaiheessa on tarkoitus toimia logistiikka-alalla, sillä ahtaajien töitä tekeviksi alun perin ilmoittautuneilla on eniten logistiikka-alan työkokemusta.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
UutinenAhtaajat marssivat ulos satamista (25.3.2010 10:54)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (83)

Huono 0
Hienoa ! Toivottavasti homma lähtee lentoon. Mukava nähdä että ennakkoluulottomat nuoret ihmiset käyttävät kaikkia tekniikoita ja saavat aikaan tekemisen meininkiä.

Todella mahtava kontrasti kännisiin ylipainoisiin SAK-laisiin lakkoörveltäjiin verrattuna.

Tsemppiä teille ! Näin Suomi nostetaan suosta !
Hyvä, heille tulee varmasti tarvetta jatkossakin.

Mitali vapaustaistelija Kakolle.
Toiminta ammattimaiseksi
Kakko sai erittäin hyvin ilmaista mainosta mediassa ja ihmisten rekrytointikin näytti sujuvan erittäin edullisesti ja runsaslukuisesti. Olisi melkoisen tyhmää olla hyödyntämättä nyt noita tuhansia kontakteja.
Seuraavaksi naamakirja-ryhmä paperimiehille, alkonmyyjille ja palomiehille...
Jack
Nämä konkreettiset toimet antavat Suomelle toivoa vapautumisesta vasemmiston kurjistavasta ikeestä.
Suomi vapaaksi
Nyt varmaan on perustettu myöa tyontekijäliitto? Samat johtajat kumassakin ,ja keltaisen Tessin alekirjoitukseen on jo kiire.
Hissimies
Miksi vain miesten lakot on niin paheksuttavia Jack?
finländarejävel
Kyllä Suomen miehet on tyhmiä! Kampittavat,kiusaavat ja kadehtivat toisiaan.
pakkoruotsia lisää
Oikeasti hienoa toimintaa tällä kertaa.
A
Way to go baby. Vielä kun saatais myös muu porukka korvattua halvemmilla Intialaisilla ja Kiinalaisilla työntekijöillä niin Suomi vois oikeesti pelastua tästä lamasta. En näe oikein mitään järkeä siinä että jotkut 2 vuotta kansakoulua tai jeesuksenaikainen teknikko tutkinnon omaavat myyntisihteeri-Mirjat ja teknikko-Teuvot tienaavat 5 tonnia kuussa, varsinkaan kun tulijoita ois jonoksi asti halpamaista. Joku vois seuraavaksi perustaa facebookkiin jonkun sortin ulkomaisen koulutetun työvoiman rekry-ryhmän.
Keke
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

11.2.Älä sano näin kehityskeskustelussa
11.2.Helsingissä marssittiin verkon vapauden puolesta
11.2.Kymmenien italialaispankkien luottoluokitus laski
11.2.Kreikan hallitus hyväksyi säästöt uudestaan
11.2.TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä"
11.2.Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi
11.2.HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa
11.2.Ja sitten ne tärkeät vaalit
11.2.Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä
11.2.Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen
11.2.Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa
10.2.SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja
10.2.Mao-pukujen valmistaja suunnittelee luksusbrändiä
10.2.Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros"
10.2.Joukko kapinoivia ministereitä erosi Kreikan hallituksesta
10.2.Tutkijat: Kuntien pitäisi jakaa enemmän bonuksia
10.2.Salon huonot uutiset ovat Foxconnille hyviä uutisia
10.2.HS: Piraatteja puolustamaan odotetaan tuhansia
10.2.Alcatel-Lucent paransi arvioitua enemmän
10.2.USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän
10.2.USA:n kauppavaje kasvoi odotettua enemmän
10.2.Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat
10.2.Onko oma koti rakenteilla? Teollisuus haluaa työmaasi syyniin
10.2.Tulikivi kääntyi tappiolle – ei jaa osinkoa
10.2.Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei
10.2.Tekla jättää tänään pörssin
10.2.Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin
10.2.Marimekko nousee laskupörssissä
10.2.Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista"
10.2.IEA: Öljyn kysyntä laskee
Miten talouskriisi syntyi? Lue Taloussanomien teemapaketti finanssikriisin vaiheista.
Helsinki
Pilvistä, ja poutaa -8
Oulu
Pilvistä, ajoittaista lumisadetta -5
Lontoo
Melkein selkeää ja poutaa -7
Ennuste klo 02:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Onko Nokia enää suomalainen yhtiö?
 
 
Dilbert – 12.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949