HopLopista tuli flop

Lehtikuva
HopLopista tuli flop
Leikkipuistoyritys HopLop on hakeutunut yrityssaneeraukseen.
Taloussanomat
1.3.2010 15:15
Kommentit 61

Sisäleikkipuistoja pyörittävä HopLop on hakeutunut yrityssaneeraukseen. Suomen Asiakastiedon mukaan yritys on jättänyt saneeraushakemuksen viime viikolla.

HopLop aloitti toimintansa vuonna 2005. Yhtiöllä on lähes 20 sisäseikkailupuistoa ympäri Suomea.

Kaupparekisteriin viimeksi toimitettujen eli vuoden 2008 tilinpäätöstietojen mukaan HopLop teki tulos ennen veroja oli vajaat 47 000 euroa 3,1 miljoonan euron liikevaihdolla. Tulokset tilivuosilta 2006 ja 2007 olivat tappiollisia. 

Vuoden 2008 lopussa HopLopilla oli velkaa rahoituslaitoksilta yli kaksi miljoonaa euroa. Yhtiön taseen koko oli lähes neljä miljoonaa euroa. Omavaraisuusaste vuoden 2008 lopussa oli 29 prosenttia, joka on tyydyttävällä tasolla. Myös taseen osoittama maksuvalmius oli vielä tyydyttävä. 

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Viime syksynä HopLopin Suomenojan leikkipuisto nousi otsikoihin, kun pieni poika loukkaantui pudottuaan kolmen metrin korkeudesta. Poika sai aivotärähdyksen ja hänen huulensa halkesi.

Onnettomuuden jälkeisessä turvatarkastuksessa selvisi, että onnettomuus johtui turvaverkon kiinnitysnarun katkeamisesta. 

Lisää Aiheesta
YrityksetHopLop
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (61)

Huono 0
Kenen etu on kärrätä pentuja leikkimaailmoihin sisätiloihin, näillä bensan hinnoilla, käsittämätöntä.
Hop Lop idea on kiinteistökehitystä, koska eihän suomen kulurakenteella saa kannattavaa yritystoimintaa kuin tukiaisilla tai pimeillä markkinoilla.
Tämä oli kyllä tiedossa.
Mistä rahat hop loppeihin?Hyvä jos ruokaan
Suomalaiset asuntovelalliset maan köyhimpiä.
Mistä rahat hop loppeihin?Hyvä jos ruokaan

Ota asuntolaina !
Asuntovelallinen
Eiköhän lapset keksi itse ulkona kivoja leikkejä
miksi pitäisi sisällä leikkiä
Al Qaida
mistä rahaa kohta kaikkien konkursseihin? Tätä jatkuu 2v ainaki!
duunali
Harmi! HopLopit tuntuvat kuitenkin vetävän pikkuväkeä, joten onko syynä sitten liian kalliit paikat kauppakeskuksissa. Kyllä meille on paukkupakkasilla muutaman kerran vuodessa kelvannut HopLop tai Leikkiluola. Eihän ne jokapäiväisiä paikkoja suinkaan ole, mutta sen verran on liiennyt jopa köyhän opiskelijaäidin kukkarosta, että muksu pääsee väillä touhuamaan jännään paikkaan. Lintsin talvirieha oli meille liian kallis, eikä elokuviinkaan (17,50 per kerta) henno mennä kuin kerran vuodessa.
muksu ja mä
20 paikkaa neljässä vuodessa? Ahneella on p....nen loppu.
joopa joo
Itse tykkäsin paikoista. Suurin miinus kova hinta. No ilmeisesti juuri hintapolitiikkaan kaatui
Viihtynyt 2 lapsen isä
hei lapsettomat aikuiset!

Miksi kaikki aikuiset ryyppää baarissa, vetää viinaa joulunpyhät, tuijottaa maanisesti jotain yhdentekevää kiekko-ottelua, päivittää facebook statusta yömyöhään, kiillottaa vanhan bemarin kromivanteita jne jne? Miksi ihmeessä eivät lähde mielummin liikkumaan, hyppimään ja kiipeilemään vaikka hop loppiin?
niko 7 vuotta
Huono 4
Ei ne mihinkään lopu. Homma jatkuu ja asiakkaan kannalta toimintahäiriö ei ulospäin näy. Kiinteistösijoittajat ajaa nyt yrityksiä nurin ja saneerauksiin kun eivät ymmärrä joustaa muuttuneessa tilanteessa. Menään syksyyn niin eläkeyhtiöiden on pakko kirjata arvoja alas keskuksissa ja operaattoreiden CapMan, Citycon, Sponda kurssit heiluu. Tässäkin konsulttina häärinyt Mäkkäri kuningas Hanslin.
Toivoa on vielä jäljellä
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

18:55Applen televisio voi totella puhetta ja käsiliikkeitä
18:33Kuntauudistus kerää kiitosta yritysjohtajilta
18:10Skanska painui tappiolle
17:26Suurpankki löi katon bonuksille: "Sota lahjakkuuksista on ohi"
17:08Rakennusala ennustaa alamäkeä
16:55Uusi Insinööriliitto pelkää: Nokian brändi katoaa Aasiaan
16:36Saksan parlamentti aikoo äänestää Kreikan tukipaketista
15:50OP-Pohjola: Nyt se on loppu – marginaalit tuplaantuvat
15:47Stora Enso aikoo vähentää yli 200 työntekijää
15:42Olli-Pekka Kallasvuo ryhtyi pehmoparistoyhtiön enkeliksi
15:30Blue1:n räpiköinti painoi SAS:n tulosta
15:28Nokia nousee pörssissä
15:06Nokian murjoma Salo vaatii: Tieurakasta apua ahdinkoon
14:52Vanhoja uutisia
14:21Uuden sukupolven Opel Zafira kasvoi ja kallistui
14:06Kreikan velkojat kokoontumassa torstaina
13:58Stora Enson Karvinen: Talouden epävarmuus näkyi
13:51Viivoja vedetään kartalle – katso miten kunnallesi käy
13:45Stora Enson tulos heikkeni – osinko nousee
13:25Fortum lähti sähköautojen latausbisnekseen
12:50Nokia-pomo: Lumiat ovat "Designed in Finland"
12:19Puolustusvoimista saa lähteä 2 200 työntekijää
12:11Facebookissa lainataan yöksi viinaa ja olutta
11:55SAK: Nokian toimittava irtisanottujen työllistämiseksi
11:52"Kyllä se siitä huolimatta šokkina tuli"
11:46HS: Pääkaupunkiseudulle ehdotetaan viiden kunnan metropolia
11:45Metalliliitto: Saksan malli käyttöön Nokia-paukun takia
11:40Analyytikot: Nokian Salon irtisanomisissa ei yllätystä
11:36EK:n Pukkinen: Äkkijarrutukseen ei ole tarvetta
11:26Nokian irtisanomiset: ”1990-luvun lamasta alkanut draamankaari päättyy”
Miten talouskriisi syntyi? Lue Taloussanomien teemapaketti finanssikriisin vaiheista.
Helsinki
Pilvistä, ja poutaa -10
Oulu
Melkein selkeää ja poutaa -27
Frankfurt
Puolipilvistä ja poutaa -9
Ennuste klo 02:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Onko Nokia enää suomalainen yhtiö?
 
 
Dilbert – 8.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949