Rekrytointi päättyi anteeksipyyntöön

Lars Holm / Taloussanomat
Rekrytointi päättyi anteeksipyyntöön
Oululaisen työvälittäjäyrityksen omalaatuinen rekrytointikampanja on päättynyt anteeksipyyntöön. 300 euroa pääsymaksuna rekrytointiin vaatinut Solidea pahoittelee aiheuttamaansa mielipahaa ja palauttaa työnhakijoilta saamansa rahat.
Taloussanomat
1.2.2010 09:21
Kommentit 38

– Yritimme selvittää rekrytointiprosessiin liittyneiden henkilöprofilointimaksujen laillista pätevyyttä ennen prosessin aloittamista, ja saimme ainoastaan menettelytavan hyväksyviä lausuntoja. Viime viikon aikana tulimme kuitenkin siihen tulokseen, että olemme olleet väärässä, Solidean rekrytointiprosessista vastaava Timo Katajamaa selittää tiedotteessa.

Solidea vaati työtä etsiviltä ihmisiltä 300 euroa vastineeksi heille tehtävästä henkilöprofiloinnista. Profiloinnin perusteella yritys lupasi suositella hakijoita työnantajille, eikä hakemus edennyt ilman maksua.

Työnhakijoiden laskuttamista perusteltiin sillä, että hakija saa itselleen 38-sivuisen profiloinnin.

Lapin Kansa kertoi erikoisesta rekrytointitavasta, ja se sai viime viikolla osakseen runsaasti julkisuutta.

– Pyydämme nöyrimmästi anteeksi aiheuttamastamme mielipahasta, Katajamaa sanoo tiedotteessa.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
UutinenNyt tärppää spontaani työhakemus (5.2.2010 14:26)
UutinenTällainen tyyppi saa työpaikan (31.1.2010 08:02)
Uutinen300 euroa avaa tien työhaastatteluun (27.1.2010 11:21)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (38)

Huono 0
Myydään työpaikka. Hinta? Ensimmäisen vuoden palkka!
69
"Laillinen pätevyys" ei tarkoita moraalista hyväksyttävyyttä.

Profilointikin on vain senhetkiseen tilanteeseen sopiva työkalu, joka ei todellakaan kerro kaikkea, eikä edes välttämättä totuutta, ihmisestä.
$$$
Sissimarkkinointia? Kuka tunsi Solidean ja Timo Katajamaan ennen tätä uutista?
Poromies
Melko tekopyhää olla julkisen kohun jälkeen pahoillaan ja palauttaa rahat. Olisikohan näin tapahtunut jos asia ei olisi koskaan tullut laajempaan julkisuuteen?
Sissimarkkinointia? Kuka tunsi Solidean ja Timo Katajamaan ennen tätä uutista?
Ja kuka muistaa niitä viikon päästä?
Uno Hdus
Jos kysytään onko maksullisten profilointipalveluiden tarjoaminen laillista, niin onhan se. Niiden ostamista taas ei saa kytkeä työnhakuun. On voitu kysyäkin etukäteen, muttei ole kerrottu vaan koko asiaa.
tällai
Joka kuuseen kurkottaa, se Katajamaahan kapsahtaa.
Melko tekopyhää olla julkisen kohun jälkeen pahoillaan ja palauttaa rahat. Olisikohan näin tapahtunut jos asia ei olisi koskaan tullut laajempaan julkisuuteen?

Mitä olisi pitänyt tehdä? Haistatella arvostelijoille ja jatkaa hommaa? Yritys korjasi virheensä, pyysi anteeksi ja jatkaa toimintaa asiallisella tavalla. Virhearvioita sattuu myös yrityksille ja ei siinä mitään mikäli niistä opitaan ja virheet korjataan.
Hyvin toimittu
Hyvä esimerkki siitä, että kirjoitetulla sanalla on paljon valtaa.
Toimittajien vahtikoiratehtävää ei voi vähätellä.
Tsemppiä
Solidea vaati työtä etsiviltä ihmisiltä 300 euroa

Haaskalinnut ratsastaa.
Raato
Sivut: 1 2 3 4 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

11.2.Älä sano näin kehityskeskustelussa
11.2.Helsingissä marssittiin verkon vapauden puolesta
11.2.Kymmenien italialaispankkien luottoluokitus laski
11.2.Kreikan hallitus hyväksyi säästöt uudestaan
11.2.TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä"
11.2.Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi
11.2.HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa
11.2.Ja sitten ne tärkeät vaalit
11.2.Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä
11.2.Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen
11.2.Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa
10.2.SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja
10.2.Mao-pukujen valmistaja suunnittelee luksusbrändiä
10.2.Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros"
10.2.Joukko kapinoivia ministereitä erosi Kreikan hallituksesta
10.2.Tutkijat: Kuntien pitäisi jakaa enemmän bonuksia
10.2.Salon huonot uutiset ovat Foxconnille hyviä uutisia
10.2.HS: Piraatteja puolustamaan odotetaan tuhansia
10.2.Alcatel-Lucent paransi arvioitua enemmän
10.2.USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän
10.2.USA:n kauppavaje kasvoi odotettua enemmän
10.2.Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat
10.2.Onko oma koti rakenteilla? Teollisuus haluaa työmaasi syyniin
10.2.Tulikivi kääntyi tappiolle – ei jaa osinkoa
10.2.Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei
10.2.Tekla jättää tänään pörssin
10.2.Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin
10.2.Marimekko nousee laskupörssissä
10.2.Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista"
10.2.IEA: Öljyn kysyntä laskee
Miten talouskriisi syntyi? Lue Taloussanomien teemapaketti finanssikriisin vaiheista.
Helsinki
Pilvistä, ja poutaa -8
Oulu
Pilvistä, ajoittaista lumisadetta -5
Lontoo
Melkein selkeää ja poutaa -7
Ennuste klo 02:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Onko Nokia enää suomalainen yhtiö?
 
 
Dilbert – 12.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949