Edes kanikonttori ei enää huoli pistooleita
Eduskunnan käsittelyssä oleva aselakiuudistus on hiljentänyt jo etukäteen alan kaupallisia markkinoita viranomaisten toivomalla tavalla.
Kun aseluvan saanti vaikeutuu ja mahdollisten aseenostajien määrä vähenee, urheiluaseiden rahallinen arvo ja jälleenmyyntimahdollisuudet sulavat nopeasti.
Vaikein tilanne on yksityisillä käsiaseiden omistajilla, jotka haluaisivat mahdollisesti luopua kalliilla ostamistaan harrastusvälineistä. Näiden laillinen myyminen on jo käytännössä miltei mahdotonta, koska ostajia ei ole.
Nyt on sulkeutunut viimeinenkin realisointipaikka, panttilainaamo.
Panttikonttoreilta
ehdoton ei käsiaseille
Tähän asti rahantarvitsija on voinut viedä tarkkuuspistoolinsa tai -revolverinsa kaniin: suomalaiset panttilainaamot ovat muuttaneet mielellään arvoaseita rahaksi. Enää tämä ei onnistu.
– Olemme lopettaneet käsiaseiden ottamisen kokonaan. Nykyisessä tilanteessa niiden jälleenmyyntiarvo on romahtanut, eikä toimivia markkinoita enää ole, kertoo maan suurimman panttiyhtiön Helsingin Pantin Tampereen-konttorin johtaja Marko Immonen.
Samaa sanoo Oulun Panttilainakonttori: vaikka lyhyt ase olisi maksanut ostettaessa tuhansia euroja, sitä on turha tarjota lainavakuudeksi.
– Joitain pistooleita meille on jäänyt käsiin, eikä niitä ilmeisesti saada koskaan myytyä millään hinnalla, perustelee toimitusjohtaja Timo Siira.
Myös lahtelainen Päijät-Hämeen Pantti kertoo kieltäytyvänsä käsiaseiden lyhytaikaisistakaan panttauksista. Ei auta, vaikka omistaja pyhästi lupaisi lunastaa panttipyssynsä nopeasti takaisin.
Pyssy ei ole enää
kovaa valuuttaa
Myös pitkien metsästys- ja urheiluaseiden panttaushinnat ovat laskeneet tänä syksynä selvästi.
– Olemme äskettäin tarkistaneet hintoja alaspäin, ihan aseiden arvonmäärityksen vaikeutumisen takia. Metsästysaseilla on jonkin verran kysyntää, mutta samanlaistenkin esineiden jälleenmyyntiarvo vaihtelee suuresti merkkien ja mallien mukaan, kertoo Marko Immonen.
Oulun Panttilainakonttorin ei ole tarvinnut erikseen alentaa asepanttiensa hintoja, koska markkinoiden määräämä hintataso on jo itsekseen painunut olemattomiin.
– Panttiarvo on muutenkin käypää hintaa huomattavasti alempi, muistuttaa Timo Siira.
Uutena toistatuhatta euroa maksavasta metsästyshaulikosta voi odottaa saavansa kaniin vietynä korkeintaan satasen tai pari.
Ampuma-aseita saa vastedeskin luovuttaa ilmaiseksi poliisille vaikkapa romutettavaksi.















Kommentit (38)
Valtio varmaankin lunastaisi ne ja yleisestikkin olisi hyväksyttävissä pienikaliiberinen lisävelan otto niiden hankkimiseksi.
Mieluummin halailee ja uskoo Jumalaan kuin ammuskelee ja uskoo rahaan.
Kuten Mr. Varley asian saarnastuolista kajauttaa, "Profit is not satanic". En tosin tiedä, ollaanko Barclays-pankin PR-osastolla erityisen riemuissaan arvoisan pääjohtajan saarnasmiehen taipumuksista.
www.bloomberg.com/apps/news?pid=20601109&sid=aySZ9TS.aODA&pos=11
Juuri eilen kokeilin käsiaseella nostoa ja kyllä sitä rahaa tuli nopeasti kanista. Vaikka en pantiksi antanutkaan.