"Jopa 300 000 työtöntä ensi juhannuksena"
Lauri Lyly muistuttaa, että vientiteollisuuden tilauksissa ei edelleenkään ole merkkejä kriisin jäämisestä taakse. Lisäksi alijäämä rasittaa valtiontaloutta entistä kovemmin.
– Tilanne suorastaan huutaa yhteistä raamitusta, miten tätä maata viedään eteenpäin. Ensi vuoden juhannukseen mennessä työttömiä saattaa olla jopa 300 000, Lyly sanoo lehtien tänään julkaisemassa haastattelussa.
Syyskuussa työttömiä oli Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan 192 000 ja työttömyysaste oli noussut 7,3 prosenttiin vuodentakaisesta 5,9 prosentista.
Toissa vuonna työnantajat ilmoittivat, että tulopoliittisten kokonaisratkaisujen aika on ohi.
Lylykin puhuu nyt tupon sijaan joustavasta sateenvarjomallista. Työnantajajärjestö EK:n linjaa hän pitää liian jyrkkänä.
– Kaipaan Elinkeinoelämän keskusliitolta uutta asennetta. Jyrkän kielteinen linjaus tulopoliittisiin sopimuksiin tehtiin nykyiseen verrattuna ihan eri tilanteessa. Työnantajienkin kannattaisi miettiä, olisiko nyt sellainen kriisi, jossa sekä yrittäjien että työntekijöiden edun vuoksi kannattaisi vielä miettiä uudestaan, Lyly sanoo Väli-Suomen lehtien, TurunSanomien ja Kalevan yhteishaastattelussa.














Kommentit (41)
Progressiivisella osinkoverotukselal kerättäisiin tuloja kunnille. Samoin kiinteistöverolla 2 %, myös pelloille ja metsälle.
pienten työtulojen palkan sivukulut pitäisi maksaa valtion varoista.
Ja kaikki tämä ahneiden boonusmiesten ja tyhmien kansanedustajien ym. virkamiesten aikaansaannosta.
Mitä teet?"
No menen tietenkin osoituksena karenssin uhalla hoitamaan "työttömyys" "sairauteni" merkonomikurssittajan pilipali veronmaksajain rahastuskurssille kuntoutumaan tosin
joissain maissa "nuorisojoukot"polttavat autoja ja kaappaavat toimitusjohtajia yyteissä tänne siirtyneistä "kokopäivä sopeutuijista" voisi sitten vapaasti kyllä imeä sitä kulttuurin rikkautta rikastamaan yhteikuntaamme
Nyt tarvitaan ärhäkkyyttä ja agressiivista palkkojen ja tukien nostoa. Kaikille 4000€ eläkkeet ja vähintään 40 vuotiaana pitää alkaa saada eläkettä tilille.
Suomessa riittää töitä kaikille, annetaan sitä ja leikataan pomojen ylisuuret palkat. Tähän asti on leikattu kaikista pienituloisimpien tuloja. Sairasta!
Työttömiä on jo yli 300.000, on ollut jo pidemmän aikaa.
Aika surullista, kun SAK ei ole millään lailla ajan tasalla työttömyyttä koskevissa asioissa.
Voi, voi ay-liike, miten pihalla Te olette....