Vallanvaihto auttaa suomalaisia USA-viejiä

Stanfordissa Yhdysvalloissa vientiorganisaatio Finpron toimistoa johtava Lasse Baldauf uskoo, että suomalaisyritysten kannattaa suhtautua Barack Obaman vaalivoittoon toiveikkaasti.
– Kyllä hän on vientiyritystemme kannalta parempi valinta kuin mitä John McCain olisi ollut, Baldauf arvioi.
Hänen mukaansa Obama painotti esimerkiksi teollisuudessa sellaisia julkisia investointeja ja kehittämiskohteita, joissa suomalaisilla yrityksillä on mahdollisuus saada hyvä jalansija.
Obamasta tulee edeltäjäänsä George W. Bushia ympäristötietoisempi ja -myönteisempi presidentti. Demokraattien uskotaan vauhdittavan etenkin liittovaltiotasolla uusiutuvien energialähteiden suosimista ja ekoteknologiaa.
– Monella pienellä suomalaisyrityksellä on sopivasti tarjolla erilaista ilmastonmuutoksen hidastamiseen käyvää huipputeknologiaa, Baldaud kehuu.
Yhdysvaltain osavaltiot ovat ehkä Kaliforniaa lukuun ottamatta olleet energiansäästöasioissakin tähän asti perinjuurin vanhanaikaisia ja konservatiivisia. Bushin hallinnon ekologinen nyrpeys ole tehnyt ulkomaisten yritysten myyntiponnisteluita liittovaltiotasollakaan helpoksi.
– Uskoisin, että nyt myynti-ilmastokin tällä alalla alkaa muuttua, Baldauf sanoo.
Obama oli myös leimallisesti Facebook-sukupolven ehdokas, joten informaatiotekniikankin merkitys ja käyttö kasvanee julkisessa hallinnossa.
Protektionismi ei osu
suomalaisyhtiöihin
Lasse Baldauf ei ole huolissaan Barack Obaman lupauksista suosia investoinneissa Yhdysvaltain omaa teollisuutta. Hänen mielestään kyse on lähinnä kotimarkkinoiden toiveista hillitä Aasian halpatuonnin kasvua.
– Suomalaisyrityksillä ei ole nähdäkseni tässä ongelmia. Moni toimii jo nyt kumppanina yhdysvaltalaisten yritysten kanssa, eikä korkeassa teknologiassa kyse ole halpatuonnista, päinvastoin.
Nopeimmat vallanvaihdon vaikutukset tulevat suomalaisyrityksille silti valuuttakurssien kautta.
– Dollarin kurssin paraneminen on helpottanut Yhdysvaltain-viejiä jo ennen vaaleja, ja se näyttää jatkuvan, Baldauf sanoo.
Obaman valinnan psykologisia vaikutuksiakaan ei kannata aliarvioida, sanoo parikymmentä vuotta Yhdysvalloissa viettänyt Baldauf.
– Hänen kampanjassaan oli selvästi eteenpäinpyrkivä ja optimistinen ilmapiiri. Jos se nyt parantaa kuluttajien luottamusta ja luo toiveikkuutta, se auttaa kaikkia Yhdysvaltain markkinoilla toimivia.





















Kommentit (13)
Amerikan julkinen talous on kuitenkin käytännössä konkurssissa, joten rahoja näihin julkisiin investointeihin ei ole, eikä tule, jos ulkomaiset, lähinnä Aasialaiset rahoittajat, lopettavat julkisen alijäämän rahoittamisen.
Samasta alijäämästä ja olemassaolevasta velasta johtuen Obama ei voi kyykyttää Aasian halpa tai muitakaan tuojia tuontirajoituksilla.
Näin Barack Obama lupasi vaalien alla julkisesti. Eilen eräs talousasiantuntija USA:ssa sanoi BBC:lle: " Americans are angry that their jobs have been outsourced to China and India."
Näiden sanojen perusteella voimme sanoa, että työn ulkoistaminen niin teollisuudessa kuin palveluissakin Kiinaan ja Intiaan tulee vähenemään. Ensin USA:ssa, sitten EU:ssa ja lopulta Suomessakin.
Obama on luvannut : " I will bring jobs back to America!" Siis, toivoa USA:n työttömille, ei ainoastaan duunareille , mutta myös keskiluokan koulutetuille, jotka menettivät työpaikkoja ulkoistamisen seurauksena.
Suomessa Nokian ja sen alihankkijoiden pitäisi vetää omia johtopäätöksiä tästä kehityksestä, mikä nyt alkaa USA:sta.
ROMM ROMM ROMM!
* Velka on noin 70% BKT:stä kun se useimmissa EU-maissa on yli 100% ja pahimmilla jopa lähes 200%
* USA:n veroaste on selvästi Eurooppalaista tasoa alhaisempi. Pelkästään nostamalla polttoaineverotuksen samalle tasolle, kuin mitä se on edullisimmassa EU-maassa, USA:n valtiontalous olisi tasapainossa.
Toki laman myötä USA:n BKT voi nykytasostaan laskea ja verotuksen kiristäminen voi olla poliittisesti haastavaa. Mutta aika isoja muutoksia voi Obama sekä lainanotossa että verotuksessa tehdä, ennen kuin alkaa olla edes samalla tasolla kuin keskimääräinen EU-maa.
on USA:n suurin ulkopuolinen omistaja.