Sukari lupailee Vihtiin 1 500 työpaikkaa
Liikemies Toivo Sukari haluaa rakentaa Ideapark-kauppakeskuksen Turun moottoritien ja Poriin vievän valtatien liittymäkohtaan.
Sukarin suunnitelmien mukaan rakennustöiden pitäisi alkaa vuonna 2010 ja kaupankäynnin vuonna 2012.
15 hehtaarin suuruinen "liikekaupunki" toisi Sukarin mukaan alueelle noin 1 500 työpaikkaa. Kauppakeskuksen tavoitteena on kerätä kymmenen miljoonaa kävijää vuodessa.
Lempäälään Sukari avasi Ideaparkin toissa vuonna. Viime tammikuussa hän kertoi rakentavansa järjestyksessä toisen Ideaparkin Pieksämäelle. Sen on määrä valmistua vuonna 2010.
Vielä tammikuussa Sukari suunnitteli Ideaparkia myös kotiseudulleen Maskuun Turun lähelle, mutta luopui hankkeesta, koska hänen mukaansa Lounais-Suomeen on rakenteilla liikaa kaupan alan tarjontaa.
Ideaparkin rakentaminen on hyväksytty Vihdin kunnanvaltuustossa, ja hankkeen kaavoittaminen on aloitettu. Kauppakeskus pyritään saamaan Uudenmaan maakuntakuntakaavaan sen seuraavalla muutoskierroksella.














Kommentit (17)
Jenkeissä kun bensan hinta on noussut, ihmiset ovat muuttaneet ajotottumuksiaan säästeliäämmiksi.
Suomessa taas bensan hinnan kohoamisella ei tutkimusten mukaan ole ollut juuri kenenkään ajotottumuksiin.
samaten oli sellaista näkökulmaa, että jenkeissä pyritään tukemaan taloutta alentamalla bensan hintaa vaikka suunnan pitäisi päinvastainen. Nykyajan yhteiskunnassa luonnon (ja sitä kautta myös ihmisen) kannalta kestävään politiikkaan ei päästä kuin luomalla kilpailua, eli energian hintaa nostamalla tehdään kestävä politiikka kannattavaksi, jolloin vasta sillä on edellytykset kehittyä.
Kyselyissä suomalaiset pitävät polttoaineen hintaa 2€/l sellaisena pykälänä, joka vasta vaikuttaisi heidän ajotottumuksiinsa. Artikkelissa toivottiinkin, että bensan hinta viimein nostettaisiin kyseisen kipurajan - 2€/litra - yli mahdollisimman pian.
Sivuhuomautuksena todettiin kyllä, että se tosin ei olisi kovin oikeudenmukaista kaukana kaupungista asuvia kohtaan.
Minusta tässä tilanteessahan voisi alkaa soveltamaan jonkin sortin bensakorttipolitiikkaa, eli rekisteriin merkitty lomistaja saisi kuukaudessa esimerkiksi asuinpaikan perusteella määritetyn määrän 'halvempaa' polttoainetta. Halvempi voisi olla vaikkapa nykyinen 1,5€/litra, kalliimpi olisi 2,5€/litra tai jopa 3€/litra voisi olla hyvinkin kohtuullinen.
Tietenkin saiinä käy niin että suomalaiset itkevät itsensä uneen kun joutuvat MUUTTAMAAN omaa käyttäytymistään, "Taas sossuvaltio-holhoojayhteiskunta puuttuu ihmisten elämään! Ei tällaista toimintaa voi sallia kuikaan kansalainen!!!". No mitä - ihmiset luulevat, että eteenpäin meno tarkoittaa sitä että lisää sirkushuveja. Tottakai, tottakain ihmiset joutuvat muuttamaan elämäntyyliään tottakai. "mutta ei vielä ei vielä eivielä eivielä holhoojavaltio, holhoojavaltio, vi77u mä muuta jenkkeihi jos tää holhous ei lopu tääl pa5kavaltios. Siitäs saat suomipa5kavaltio!"
Oman käsityksen mukaan Suomi ja suomalaiset ovat uudistumisessa vähintäänkin huomattavan jälkijättöisiä elleivät suorastaan alisuoriutuneita Euroopan keskiarvoon nähden. Asennevamma suomalaisilla - ja eduskunnan mafiakytkennät kaiken huippu.
Mitä tulee noihin Sukarin namuihin, niin heittäisin arvion että luodaan todellisuudessa korkeintaan 1000 uutta työpaikkaa, joista ensimmäiset 500 palkattomalle vapaalle avajaisten jälkeen.
Oma tekstisi todistaa väitteen todeksi.
Oma tekstisi todistaa väitteen todeksi.
niin tai sehän oli referaattia suurimmaksi osaksi.
Romanian kerjäläisistä???
Romanian kerjäläisistä???
Mitä olen itse mieltä, niin pitäisi tehdä haastattelu/kysely erilaisille vähemmistöryhmille että minkäluontoista työtä pitävät mielekkäänä, esimerkiksi romanit voisivat olla ruumiillisen työn perään. Niitähän on hurumykke erilaisia luonneammattianalyysejä olemassa.
Nyt ollaan kovaa vauhtia menossa lamaa kohti, öljy kallistuu kokoajan. Kuka sellaista väittää että 1500 uutta työpaikkaa kun perustetaan syrjäseudulle liikekeskus? Rakentamisvaiheessaan se arvio 500-600 kuulostaa realistiselta.
Pian ollaan siinä tilanteessa, että hyödykkeet on taloudellisinta tuoda täsmänä kuluttajille/kansalaisille. Sitten ihmetellään sitä että miksi näin ei ole aina toimittu.
Enää nytkään Helsingin keskustassa, sen enempää kuin Tampereen ja Turunkaan keskustoissa ei saa mitään, mitä esimerkiksi IdeaParkista, Jumbosta ja muista vastaavista saa mukavasti ja miellyttävästi. Jonkun hesalaisten korruptoiman Vapaavuoren on turha yrittää pakolla ihmisiä palaamaan Hesaan ostoksille. Meillä on vapaa markkinatalous, jota ei pidäkkään rajoittaa jollakin hölmöillä idioottien laatimilla kaavoituksilla. Neuvostoliitossa määrättiin kaupungit rakennettaviksi määrättyihin paikkoihin ja ihmiset määrättiin niihin asumaan. Ei sellainen onnistunut sielläkään ja vielä vähemmän se onnistuu vapaassa demokratiassa. Joku tolkku pitää korruptiolla ja politiikallakin olla.