Harkimon Annasta maksullinen

Ainakin Nordea ja Osuuspankki tulevat perimään asiakkailtaan palvelumaksuja näiden nostaessa rahaa Anna-automaateista. Pankkien päätös voi heikentää Annojen kilpailuasemaa Otto-automaatteja vastaan.
Otto-automaateista rahan nostaminen on ilmaista Nordean, OP:n ja Sampo Pankin korteilla. Ottoja pyörittävä Automatia on kolmen suuren pankin omistama yhtiö, eivätkä pankit siksi veloita asiakkaitaan Otto-automaattien käytöstä.
Anna-automaateista tehtyjä nostoja pankit aikovat veloittaa palveluhinnastojensa mukaisesti.
Esimerkiksi Osuuspankki ryhtyy veloittamaan asiakkailtaan kaikista Anna-automaateista tehdyistä nostoista yhden euron ja kaksi prosenttia noston määrästä. 50 euron nosto tulee näin maksamaan kaksi euroa. Palvelumaksu veloitetaan asiakkaan tililtä.
Sampo Pankin tämänhetkisen palveluhinnaston mukaan nostot myös Anna-automaateista olisivat ilmaisia. Pankin korttipalveluista vastaava johtaja Hannu Kuokka sanoo kuitenkin pankin harkitsevan asiaa "muuttuvassa tilanteessa".
– Asiakkaamme ovat tyytyväisiä Otto-automaattipalveluihin, Kuokka sanoo.
– Mielellämme ohjaamme asiakkaita käyttämään Otto-automaatteja. Lähtökohta on kuitenkin se, että kansainvälisten maksukorttien käytettävyys olisi mahdollisimman laaja.
Harry Harkimon ja Henrik de la Chapellen omistama Suomen Käteisnosto on mainostanut Anna-automaatteja asiakkaille ilmaisina. Heidän näkökulmastaan asia onkin näin, sillä Suomen Käteisnosto veloittaa käteisnostosta sitä pankkia, jonka asiakasta he palvelevat.
– Me emme voi emmekä saakaan periä mitään. Se jää pankkien päätettäväksi, de la Chapelle sanoo.
Käytännössä pankkien asiakkailta perimät palvelumaksut kolahtavat Harkimon ja de la Chapellen niskaan, jos ihmiset eivät ota Annoja omakseen palvelumaksujen takia.
Ensimmäiset Anna-automaatit otetaan käyttöön huhtikuun alussa. Alkuperäisen suunnitelman mukaan automaatit olisivat tulleet katukuvaan helmi–maaliskuussa.
Ensi vaiheessa Anna-automaatteja asennetaan 100 kappaletta. Pitkän aikavälin tavoitteena Suomen Käteisnosto on pitänyt noin 600 automaattia, mutta paljon on vielä auki.
– Automaattien määrä voi yhtä hyvin olla puolet siitä tai jopa enemmän. Riippuu siitä, miten liiketoiminta lähtee kehittymään, de la Chapelle sanoo.
De la Chapellen mukaan Anna-automaateille on löydetty hyviä paikkoja. Esimerkiksi Itäkeskukseen sijoitetaan vähintään kahdeksan Annaa.
Automatia pystyttää uusia Otto-automaatteja vain sellaisiin kohteisiin, joissa se uskoo saavuttavansa 10 000 käteisnostoa kuukaudessa. Suomen Käteisnosto laskee, että Anna-automaattien kannattavuuteen riittää 5 000 nostoa kuukaudessa.
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Suomen Käteisnosto pyörittää automaattejaan halvemmalla. Anna-automaatteja voidaan sijoittaa paikkoihin, jotka Otto-automaateille eivät ole kelvanneet.
Automatian yhteyspäällikkö Juhani Vuorinen vertaa pankkiautomaattien eroja Ferrarilla ja Skodalla ajamiseen. Toinen on halvempi mutta toinen tehokkaampi.
– Asioita voidaan hoitaa monella eri tavalla. Toinen tapa voi olla turvallisempi, nopeampi ja rationaalisempi. Kevyellä järjestelmällä lähteminen tulee totta kai edullisemmaksi, Vuorinen sanoo.
De la Chapellen näkemyksen mukaan käytännön erot automaattien välillä eivät ole merkittäviä.
– Teknisesti meidän koneet eivät hirveästi eroa Otto-automaateista. Automatialla on enemmän seinän läpi tulevia koneita, jotka ovat hieman kalliimpia, de la Chapelle sanoo.














Kommentit (91)
Kertalaaki euron ja prosentit. Asiakas tietenkin maksaa, ja su-
tenööreistä kassanhoitaja saa varmasti, mutta hupiklubin omis-
taja vain siinä tapauksessa, että kassa suostuu maksamaan
välittäjäisiä ?
Mikä lienee Anna-systeemin salaisuus, kun Harkimo ei tunne-
tusti ole kovinkaan valmis ilmaispalveluihin ? Avoimuutta, SVP !
Onko tuolla nyt loppuviimein väliä kuka rahastaa - kallista palvelua se joka tapauksessa on.
Harkimonkaan tarvitsisi mainostaa anna-palvelua ilmaiseksi
Kyllä tuon luokan liikemies tietää ettei tässä maailmassa mitään ilmaiseksi saa. Jos Harkimo ei veloita asiakasta nostoista niin tottakai pankit velottaa kun pankille lyödään kilpailija joka toimii pankkikorttien kautta.
Ennemmin sitä kävelee pari sataa metriä pidemmälle ja etsii Oton, ilmaiseksi.
Olisiko asiallista mainita, että myös monen muun pankin kortilla. Niitä muita pankkeja on nimittäin tänään todella paljon.
Ei siltä näytä. Kipitähän takaisin Suomi24:lle, kitoshei...
Onko tuolla nyt loppuviimein väliä kuka rahastaa - kallista palvelua se joka tapauksessa on.
Harkimonkaan tarvitsisi mainostaa anna-palvelua ilmaiseksi
Kyllä tuon luokan liikemies tietää ettei tässä maailmassa mitään ilmaiseksi saa. Jos Harkimo ei veloita asiakasta nostoista niin tottakai pankit velottaa kun pankille lyödään kilpailija joka toimii pankkikorttien kautta.
Ennemmin sitä kävelee pari sataa metriä pidemmälle ja etsii Oton, ilmaiseksi.
Ja sitten kun ei omista sirukorttia.Niin jäänekin vähätrahat nostamatta.