Ostovoima valuu ruokakauppaan
Kymmenessä vuodessa päivittäistavarakaupan myynti on kasvanut liki 30 prosenttia reilusta kahdeksasta miljardista eurosta 12 miljardiin euroon.
Vaikka ruoan osuus suomalaisten kulutuksesta onkin pienentynyt, elintason noususta iso osa on käytetty edelleen entistä parempiin elintarvikkeisiin.
Tilastokeskuksen viimeisen kuluttajatutkimuksen mukaan ruoka on asumisen jälkeen toiseksi suurin menoerä ja sen osuus on säilynyt yli kymmenessä prosentissa kotitalouksien menoista.
Päivittäistavarakaupassa volyymin kasvu on keskittynyt väestörakenteen mukaisesti kasvukeskuksiin. Lisäksi kuluttajien käyttäytyminen on muuttunut entistä haastavammaksi.
Keskon päivittäistavarakaupparyhmän Ruokakesko Oy:n toimitusjohtaja Terho Kalliokoski sanoo, että kuluttajat ovat muuttuneet ehdottomammiksi.
– Nykyisin päivittäistavarakaupassa pienet asiat voivat ratkaista ostokäyttäytymisen. Vaikka tämä on volyymikauppaa ja myynnistä valtaosa tulee suhteellisen suppeasta tuotevalikoimasta, yhä enemmän näyttävät yksilölliset vaatimukset korostuvan kuluttajan päätöksissä.
Kauppaketjut ovat rakentaneet runsaasti uusia kauppapaikkoja, mutta myös vanhojen myymälöiden myyntikäyrät ovat osoittaneet kasvua.
Päivittäistavarakaupassa toimivalle kauppiaalle koko kaupan volyymin kasvua ja asiakkaiden ostovoimaa tärkeämpää on hyvä kauppapaikka.
Pelkästään Kesko aikoo rakentaa kolmessa vuodessa 20 uutta citymarketia, 50 K-supermarketia ja 40 K-marketia. Silti Kalliokoski sanoo, että selvä valtaosa Ruokakeskon kasvusta tulee olemassa olevista kaupoista.
Kauppaketjussa hyvät kauppiaat saavat uusia entistä parempia kauppapaikkoja ja kauppiaiden välillä on myös kilpailua.
– Tässä rakenteessa on sisäänrakennettu kilpailu. Kauppiaat hakevat liikevaihtonsa markkinoilta ja kilpailevat siinä myös toistensa kanssa.















Kommentit (4)
kalleimmat Euroopassa, se on kylmä tosiasia.Leipä,
maito, voi, juustot, lihat, hedelmät ja vihannekset ovat
meillä 20% kalliimpia kuin esimerkiksi saksassa ja hollannissa.
Kuitit ovat nimittäin taskussa, ei voi mitään.
Leipäkin maksaa 4 euroa kilolta!!
Tässä olisi hallitukselle saumaa miettiä missä mättää, kun ihmisten terveys kärsii. Kenellä on varaa syödä terveellisesti. Pitää vaan vetää rasvaisia ranskalaisia että pysyy nälkä loitolla kun ei vihanneksiin ole kenelläkään varaa.
Ruoan verot alas ja heti. Kattohinnat vaikka niinkuin Venäjällä, jos ei muuten hintojen alentaminen onnistu.....