Kolumni: Koskaan ei pitäisi sanoa ei koskaan

Niin monesti tämän jäsenen tarpeet menivät muiden perheenjäsenten tarpeiden ohi, että nuorempana tunsin jopa jonkinasteista mustasukkaisuutta sitä kohtaan.

Kaikki mikä liittyi yrittämiseen ja businesselämään oli "ärrrsyttävää".

Nuorempana olin aikamoinen idealisti ja jostain syystä kaupallinen ala tuntui kamalan jäykältä, tylsältä ja pinnalliselta vaihtoehdolta, kun painiskelin lukioikäisenä ammatinvalintakysymysten äärellä. Kuitenkin kävi niin, että nuoresta kapinallisesta tulikin kauppatieteiden maisteri.

Opiskeluajoilta muistan erään perheyrittäjyyden luentosarjan, jolla käsiteltiin sukupolvenvaihdoksia. Päällimmäisenä kurssista jäi mieleen se, että seuraajasukupolven suurimpia virheitä on aloittaa työt perheyrityksessä heti valmistumisen jälkeen.

Parempi on ensin hankkia kannukset muualta ja kokeilla omia siipiä perheyrityksen ulkopuolella.

Taas ajattelin, että en ikinä tekisi itse tuota virhettä. Ilman muuta suuntaisin kohti suurta maailmaa ja ehkäpä palaisin Härmään jäähdyttelemään joskus sitten, kun maailma on nähty, koettu ja valloitettu.

Maailmanvalloitus perheyrityksen ulkopuolella jäi omalla kohdallani vain ajatuksen tasolle. Jotenkin kummasti yrityksemme imaisi minut mukaansa eikä tästä imusta tunnu olevan poispääsyä. Myyntisihteeristä tuli tuotepäällikkö ja markkinointipäällikkö ja nykyisin käyntikortissani lukee toimitusjohtaja.

Urani alussa siivet tuntuivat todella hennoilta ja minulle annetut kengät tuntuivat putoavan jaloista. Monet kerrat mietin ratkaisujeni järkevyyttä. Muualla olisi varmasti päässyt helpommalla. Muutaman kerran olin jo aikeissa luovuttaa, mutta jostakin aina löytyi taistelutahtoa jatkaa.

Vähitellen alkoi onneksi helpottaa ja löysin oman paikkani yrityksessämme. Kengissäni on edelleen paljon kasvunvaraa ja ne ehkä pyörivät jaloissani, mutta putoamaan ne eivät enää pääse.

Maailmaa voi nähdä, kokea ja valloittaa myös omasta yrityksestä käsin. Helppoa se ei välttämättä ole, mutta mahdollista kuitenkin.