Kotitalousvähennys toimii
– Kotitaloudet ovat alkaneet teettää enemmän remontti- ja siivoustöitä alan yrityksillä. Tämä on luonut uusia työpaikkoja ja synnyttänyt uutta yrittäjyyttä.
Holmin mukaan toistaiseksi todelliset hyödyt ovat kansantalouden kannalta jääneet kuitenkin kohtuullisen vähäisiksi, sillä merkittävä osa kotitalousvähennyksestä on todennäköisesti siirtänyt aiemmin pimeänä tehtyä työtä näkyväksi.
– Valtio ei ole euromääräisesti hyötynyt, sillä pimeä työ on siirtynyt näkyväksi, mutta osin samalla verovapauden piiriin, hän sanoo.
Kotitalousvähennys hyödyttää kuitenkin ennen kaikkea pieniä yrityksiä, jotka ne tekevät remontteja ja siivouksia kotitalouksille.
– Kotitalouksille tehtävissä töissä kasvua hidastaa kuluttajien asenne. On selvästi korkeampi kynnys ottaa vieraita ihmisiä tuottamaan palveluita omaan kotiin kuin esimerkiksi työpaikalle, hän sanoo.
Holm kuitenkin uskoo, että kotitalouksien valmius käyttää ulkopuolisia palveluita tulee lisääntymään jatkossa, kun palvelut tulevat kuluttajille paremmin tutuiksi.
Kotitalousvähennystä käytettiin vuonna 2005 noin 100 miljoonalla eurolla. Viime vuonna käyttö on todennäköisesti tästä lisääntynyt.
Koska vähennys myönnetään vain osasta palvelun ostohintaa, kotitalousvähennyksen avulla on teetetty viime vuosina töitä 200-300 miljoonan euron edestä.
Valtaosa vähennyksestä käytettiin remontteihin. Siivouksen ja kotipalvelun osuus koko potista on ollut noin 30 prosenttia. Eniten vähennyksen käyttöä siivouksessa rajoittaa tällä hetkellä tarjonnan puute, joka johtuu alan työvoimapulasta.












Kommentit (9)
Palvelu löytyy Internetistä osoitteesta: www.kotitalouspalvelut.com
Maksuton palvelu tarjoaa tietoa kotitalousvähennyksestä ja -palveluista sekä niihin liittyviä uutisia, artikkeleita, ohjeita, vihjeitä, keskusteluja ja kokemuksia. Palvelusta löytyy myös koko Suomen kodinhoito-, remontointi- ja hoivapalvelualan asiantuntijayritykset sekä mökkitalkkarit.
Palvelu on siitä erikoinen, että sitä voi kehittää kuka tahansa hieman samaan tapaan, kuin nettitietosanakirja Wikipediaa.
Tällä tarkoitan sitä, että työntekijöiden tuntivelotuksia on nostettu huomattavasti tämän systeemin tultua voimaan. Aiemmin esim. sähköasentajan velotus oli
n. 20 - 25 ¿/h. Nyt se on n. 50¿/h. Samoin kylmäliteasentajien. Asennutin kiukaan juuri ennen valuuttamuutosta, lasku oli 50 mk. Viime kesänä asennutin uuden samanlaisen kiukaan, lasaku oli 50 ¿., aikaa meni 15 min . Talomaalari esitti yli 10-kertaista urakkahintaa verrattuna edelliseen maalaukseen n. 15 v. sitten. Syyksi hän sanoi asiakkaan saavan kotitalousvähennyksen, joten hän voi hinnoitella korkeamalle. En oikein ymmärrä tämän systeemin tarkoitusta kaikilta osin, kuluttaja joutuu maksamaan tuplahinnan tehdystä työstä, palkkiosta hänelle palautetaan osa. Ilman näitä vähennysmahdollisuuksia olisi varmasti työn teettäminen halvempaa ja veromarkat jäisivät tärkeimpiin kohteisiin. Jonkinlainen työllistävä vaikutus ehkä on nähtävissä kotitalousvähennyksen myötä, mutta....
Sama asia partureiden kohdalla, alv:a laskettiin ja osa partureista vain nosti hintoja. Hammaslääkärit laskuttavat pikkupaikkauksesta 220 ¿, perustelu kyllähän KELA korvaa osan.
Ahneudella ei ole mitään rajaa.
Tässä vain on huono puoli se, että tavallinen palkansaaja maksaa itsensä kipeäksi verojen muodossa, ja jos jotain vielä jää niin se ryöstetään ylihinnoittelemalla työt, jotka on pakko teettää.
Yhtenä hyvänä esimerkkinä LVI-ala. Putkiremonteissa taloyhtiöt ryöstetään putipuhtaiksi. Valtion pitäisi luoda jonkinlainen sääntely, jolla estettäisiin ylihinnoittelu. Taloyhtiön putkiremontin max. hinta voisi olla 50-100 ¿ /m2. Riippuen työn vaikeusasteesta. Nyt puhutaan 1000 ¿:sta/m2.
Jokainen varmaan ymmärtää sen, että jos maksaa 150 000 ¿:n asunnosta 100 000 ¿ putkiremonttiin, niit ei asuntoa myydä alle 250 000 ¿:n ja kuka ostaa asuntoa, johon ei älyttömän kallista remontia ole tehty.
Viivellä tulee valtion toimet. Vasta silloin herätään kun esim. Fortum nostaa hintoja. Kansalaiset ovat valveutuneimpia ja nopeimpia. Ja tästä sirkukseta me maksamme kovan hinnan.
Köyhiä lisää.