Tutkija huolissaan – ilmapallot liian halpoja
Brittitutkija Oleg Kirichek kertoo The Guardianille olevansa huolissaan heliumin niukkuudesta.
Heliumia käytetään tutkimuksessa atomien jäähdyttämiseen. Kirichekin mukaan heliumia tutkimustarkoituksessa käyttävien tutkimusryhmien on vähennettävä tekemiään kokeita, koska heliumista on pulaa.
– Maksaa 30 000 puntaa päivässä pyörittää neutronisäteitä, mutta kolmeen päivään meillä ei ollut kokeisiin tarvittavaa heliumia, tutkija kertoo.
– Toisin sanoen rahaa meni hukkaan 90 000 puntaa, koska emme saaneet heliumia. Kuitenkin panemme sitä ilmapalloihin, joiden annamme leijua taivaan tuuliin, tai käytämme sitä huviksemme, jotta äänemme kuulostaisi hassulta. Se on hyvin, hyvin typerää ja suututtaa minua, Kirichek tilittää lehdelle.
Ironista kyllä, heliumi on universumin toiseksi yleisin alkuaine heti vedyn jälkeen. Esimerkiksi aurinko on lähes kokonaan heliumia. Ikävä kyllä maapallolla heliumia on hyvin niukasti.
Fysiikan Nobel-palkinnon vuonna 1996 heliumtutkimuksestaan voittanut Robert Richardson sanoo Guardianille, että ilmapallojen pitäisi oikeasti maksaa 75 puntaa, jotta hinta heijastaisi kaasun todellista arvoa. 75 puntaa on reilut 90 euroa.
Hänen mielestään ihmiset tuhlaavat korvaamatonta kaasua ilmapalloihin.













