Talvivaara KS:lle: Virheitä "ei vaan kukaan hoksannut"
Kainuun Sanomat kertoo, että kaivosyhtiö Talvivaaran mukaan natriumin ja sulfaatin aiheuttamat ongelmat eivät olleet kaivoksen lupia haettaessa ja myönnettäessä alunperin tiedossa.
– Prosessiarviossa tapahtui inhimillinen virhe monilla tasoilla, Talvivaaran ympäristöpäällikkö Veli-Matti Hilla sanoo lehden mukaan viitaten sekä kaivosyhtiöön, arviointiprosessiin että viranomaisiin.
Hillan mukaan vesi puhdistetaan, mutta puhdistus ei toimi täydellisesti.
– Nikkeli, kupari ja sinkki ovat hallinnassa, mutta natrium-, sulfaatti- ja mangaanipitoisuudet ovat olleet suurempia kuin alunperin luultiin, hän sanoo.
– Sitä ei vaan kukaan hoksannut.




















Kommentit (43)
Olisiko lupaviranomaisen kuulunut hoksata
"sitä ei vaan kukaan hoksannut"
Fakta on että vain yksi kymmenenstä kaivoshankkeesta on voitollinen 3 vuotta pörssilanseerauksen jälkeen. Yhdeksän muuta tekevät tappiota ja niiden pörssikurssi pyörii osakekohtaisen pääoman tuntumassa.
Talvivaara kuuluu valitettavasti yhteen näitä yhdeksästä. Kaivos tekee tappiota ja kurssin lasku reiluun euroon on pysäytetty Solidiumin ansioista. Valtion varoja siis käytetään hyväksi pelastamaan poliitikkojen kasvot.
Älkää jauhako p*skaa. Valehteleminen on aina ollut ja tulee aina olemaan se ensimmäinen vaihtoehto. Poliitikot, pörssiyhtiöt, viranomaiset, lapset ja aikuiset. Sitä harrastaa kaikki.
Oikeasti asia meni näin: "Me kaikki sen hoksasimme hyvissä ajoin, mutta ketään ei kiinnostanut koska seuraamuksia ei ole."