"Tämä on ilmastohulluuden aikaa"

"Tämä on ilmastohulluuden aikaa"
Europarlamentaarikko Eija-Riitta Korholan (kok.) mukaan ilmastonmuutosta torjutaan väärällä strategialla ja Eurooppa ajaa päästökauppajärjestelmällä itseään nurkkaan.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
30.9.2011 17:58
Kommentit 82

Kokoomuksen europarlamentaarikko Eija-Riitta Korhola kritisoi ilmastonmuutoskeskustelua rajuin sanankääntein. Korholan mukaan 2000-luvun poliittisen keskustelun on vallannut ilmastohype tai jopa ilmastohulluus.

– Ilmastonmuutoskeskustelusta on tullut joulukuusi, johon kaikki ripustavat omia koristeitaan,  Korhola sanoi puhuessaan Nordic Business Forum -konferenssissa Jyväskylässä perjantaina.

– Tuntuu kuin jopa uskonnollista vakaumusta kanavoitaisiin maapallon pelastamiseen, hän sanoi.

Korholan mukaan puheet ilmastonmuutoksen pysäyttämisestä on lopetettava, sillä maailman kasvavan väestön tarpeet tulee tyydyttää. Hänen mukaansa ilmastonmuutosta tulee sen sijaan pystyä hallitsemaan.

Tämänhetkinen lähestymistapa ilmastonmuutoksen hallitsemiseen on Korholan mukaan kuitenkin väärä. Hänen mukaansa tähän saakka on keskitytty liikaa hiilidioksidipäästöjen hillitsemiseen, kun helpompia ja nopeammin toimivia vaihtoehtoja ilmaston lämpenemisen hallitsemiseksi olisi olemassa.

– Ei tule lähteä liikkeelle hiilidioksidipäästöjen rajoittamisesta, sillä ne muodostavat vain 50 prosenttia ihmisen aiheuttamasta kuormituksesta ilmastolle. Tulee hakea helpompia ratkaisuja, hän sanoi.

Korholan mukaan ajatus ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta on lumonnut aikamme päättäjät ja tämä aika tullaan muistamaan jälkikäteen ilmastohulluuden aikana.

"Eurooppa ajaa
itseään nurkkaan"

Korholan mukaan eurooppalaiset lait eivät toimi tarkoituksenmukaisesti ilmastonmuutoksen torjunnassa. Hänen mukaansa lait rankaisevat systemaattisesti niitä parhaiten noudattavaa tahoa, kun muut voivat samalla jatkaa tuhlailevuutta entiseen malliin ja korjata siitä taloudellisen hyödyn.

– EU-laeissa kannattaa toimia niin, ettei tee mitään ennen kuin on viimeinen pakko, Korhola sanoi.

Erityisesti Korholan hampaisiin pääsi Euroopan harjoittama päästökauppa. Hänen mukaansa se toimii todellisuudessa Euroopan etujen vastaisesti.

– Euroopan yksipuolisilla toimilla ei pelasteta mitään.

Pekkariselta
rajua kritiikkiä

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Korholan mielipiteet saivat rajua kritiikkiä hänen puhettaan seuranneen paneelin osanottajilta. Esimerkiksi kansanedustaja Mauri Pekkarinen (kesk.) tyrmäsi Korholan puheet.

– Harvoin voi olla jonkun puhujan kanssa yhtä eri mieltä. Ilmastonmuutos on aikamme suurimpia, ellei suurin ongelma. Korholan kannanotto oli rujo, ja päästökaupan suhteen hänen näkemyksensä on erittäin nurkkakuntainen, Pekkarinen sanoi.

Päästökaupassa on Pekkarisen mukaan kehitettävää, mutta se on silti paras tarjolla olevista järjestelmistä. Pekkarinen tulkitsi Korholan puheita siten, että tämän mukaan ilmastonmuutosta ei tule pyrkiä estämään, vaan siihen tulee sopeutua.

– Se on aivan väärä kanta, Pekkarinen sanoi

Korhola ei allekirjoittanut Pekkarisen kritiikkiä ja sanoi tämän ymmärtäneen hänen puheensa "perusteellisen väärin". Toimenpiteiden tarpeen hänkin tunnusti.

– Muutokset ovat tarpeen, oli kyse ihmisen aiheuttamasta tai luonnollisesta katastrofista, Korhola sanoi.

Viesti Gorelle:
Amerikka mukaan talkoisiin

Pekkarisenkaan mukaan Euroopan ei tule työntää ilmastoasioissa yksin päätä pusikkoon, vaan muut on saatava mukaan talkoisiin.

Pekkarinen totesikin aikovansa viedä myöhemmin illalla tilaisuudessa esiintyvälle Yhdysvaltojen entiselle varapresidentille Al Gorelle viestin, että Yhdysvallat on saatava mukaan talkoisiin samalla mitalla kuin presidentti Barack Obama on puheissaan lupaillut.

– Tähän saakka Yhdysvallat ei ole käyttänyt kaikkia saatavilla olevia keinoja, Pekkarinen sanoi.

Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (82)

Huono 0
Korhola - sponsored by Neste.
setä
Kyllä minä luulen että juuri E-R tullaan muistamaan omista hulluista faktoistaan jotka pidemmän päälle huomataan harhaisiksi.
Asko
Järjen ääntä Korholalta. Sopii hyvin myös ilmastohulluuteen hurahtaneille tyypitykseksi: Uskonto 10 matikka 4.
Pekkarinen nyt vaan pekkaroi risupakettejansa kommenteillan.
maailma pelastuu
Maapallon ilmasto on vaihdellut kautta historian.
Eurooppalaiset tosiaan toimii todella ääliömäisesti tämän suhteen.
Onhan Etelämantereellakin ollut aikoinaan dinosauruksia, joten on ilmasto aiemminkin aika lämmin ollut.
realisti
Ilmastovouhotus on malliesimerkki omaan jalkaan ampumisesta.

Aluksi kyseessä oli näppärä konsti kerätä itselle vähän ylimääräistä rahaa hyväuskoisia höynäyttämällä. Pian homma kuitenkin paisui yli äyräidensä, kun yhä uusia tahoja ilmaantui saaliinjaolle. Rahastustarkoituksessa tehdyt uudet säädökset ja rajoitukset alkoivat näivettää koko taloutta!
Asioita seurannut
Onhan nykyisillä toimenpiteillä saatu paljon aikaan. Esimerkiksi jos nykyiset liikennemäärät ajettaisiin 1970-luvun autoilla voisi kaupunkien ja moottoriteiden varsien ilma olla aika sakeaa. Paperitehtaiden piipuista tulee päästöjä tuotettua tonnia kohden nykyisin vain murto-osa siitä mitä pahimpaan aikaan.
M.K. Tikala
Hienoa, upeeta Korhola!
Www.climatedepot.com on muuten mielenkiintoinen paikka seurata aihetta.
Yes!
Ilmastonmuutos my ass. Kyseessä on taitavasti rakennettu huijausjärjestelmä. Pierukauppapörssi toimii Chicagossa. Kyseisen pörssin osakkaisiin kuuluu myös Al Gore. Ilmastonmuutoksella on tarkoitus kaataa pienet ja keskisuuret yritykset sekä ne suuryritykset jotka eivät kuulu sisärenkaaseen. Kuunnelkaa välillä vastaväittäjiä esim. Lord Monctonia.
da daa
Hehkulamppu kielto on näistä yksi esimerkki.

Ennen 12 lamppua maksoi 24€, nyt 120€ ja valoteho on huonompi- silti asunnossa on sähkölämmitys. sopii ehkä kreikkaan mutta suomessa ei ole mitään merkitystä muulle kuin että ostovoima huononee edelleen.
Niih,

Äkäseen sitä luulee, että tossa puiden korkeudella ne kaiken nielee. Insinööri hyvä kyllä keksii miten sitä talteen iso osa saadaan - eikä tule kovin tyyriiksikään.

Mutta mutta. Kun se pirulainen karkaa tonne pilvien yläpuolelle ja ei tule takas kun vuosikymmenien päästä. Niin vaikkakin CO2 on vain jäävuoren huippu - mitattavissa kyllä - on muitakin syitä "rukoilla".

Varovaisuusperiaatetta noudattaen "isä meidän joka...."
nyt taivaalta sataa mannaa
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Puolipilvistä ja poutaa 20
Oulu
Selkeää ja poutaa 17
Tukholma
Selkeää ja poutaa 21
Ennuste klo 15:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

13:54OsakeOsake

Kurssi nousussaSampo A

graafi

19,16+0,90 %+0,17

KalenteriKalenteri

Huomenna – 28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949