Komissio pitää päästökaupan jäädytettynä
Komissio keskusteli tänään uusista turvatoimista 27 jäsenmaan kanssa. Komissio on estänyt tilisiirrot kaikkien EU-maiden päästökaupparekistereissä ja jäädytys jatkuu ainakin ensi keskiviikkoon.
Kymmenien miljoonien eurojen arvoisten päästöoikeuksien varkaudet huomattiin kuluneella viikolla. Rikoksia tapahtui useiden eri maiden rekistereissä. Muun muassa tsekkiläinen välittäjä joutui huomaamaan, että yhdeksän miljoonan dollarin edestä päästöoikeuksia sisältänyt tili oli tyhjennetty. Varkauksia on ollut pidemmän aikaa myös Itävallassa, Romaniassa, Kreikassa ja Puolassa.
Kaupankäynnin etujärjestö International Emissions Trading Association on ollut huolissaan spot-kaupankäynnin keskeytymisestä ja kannustanut viranomaisia selvittämään sotkun nopeasti.
–On onnetonta, että heidän täytyi sulkea koko markkina korjatakseen tämän. Toivottavasti tämä on herätys, joka tarvitaan jotta asiat todella muuttuisivat, sanoi brittiläisen Barclays Capitalin ympäristömarkkinayksikön johtaja Louis Redshaw.
Taustalla on niin sanottu kalasteluhuijaus, missä yrityksiltä on hakkeroitu salasanat ja tunnukset.
Komission mukaan katkos kestää niin kauan, kunnes kansalliset rekisterit täyttävät minimivaatimukset turvallisuudesta. Kaupankäynnin on tarkoitus siirtyä keskitettyyn rekisteriin vuonna 2013, mikä ratkaissee osan ongelmista.
Energiamarkkinaviraston mukaan Suomenkaan rekisterissä ei ole nyt mahdollista tehdä sisäisiä tai ulkoisia tilisiirtoja. Komission vaatimuksena on, että kunkin jäsenmaan päästöoikeustileille kirjaudutaan ainoastaan niinsanotulla kaksivaiheisella tunnistautumismenetelmällä.
Energiamarkkinaviraston mukaan käyttäjätunnus ja salasana -yhdistelmä onkin turvaton vaihtoehto.
–Jos tunnukset joutuvat vääriin käsiin, päästään tiliin käsiksi useitakin kertoja jälkikäteen. Suomessa pankkien kehittämä TUPAS-tunnistautuminen on huomattavasti turvallisempi vaihtoehto, virasto toteaa.
Uudelleen kirjautuminen samoilla tunnuksilla on tällöin mahdotonta, koska toinen syötettävistä tunnuksista vaihtuu joka kirjautumiskerralla.
Energiamarkkinavirasto poistaakin käytöstä käyttäjätunnukset ja salasanat. Näin ollen ainoa käytettävissä oleva kirjautumistapa on pankkitunnuksilla tunnistautuminen.
Osa EU:n päästökaupasta käydään päästöoikeuksien Forward-markkinoilla, missä toimitukset ja maksut tapahtuvat jokaisen vuoden joulukuussa. Kauppaa käydään kuitenkin myös spot-markkinoilla, jotka on nyt siis suljettu.
Uutistoimisto Bloombergin laskujen mukaan EU:n päästöoikeuksien markkinoilla käytiin viime vuonna kauppaa yhteensä 80 miljardin euron arvosta.

















Kommentit (21)
Mutta massiivinen lajissaan.
Kyllä.
Ja pahemmaksi muuttuu by the minute.
Saatiin jotain ihan muuta (viimeistä niittiä vaille liittovaltio) kuin mistä meille puhuttiin 90-luvulla.
Ei sekään niin paljon turvallisempaa ole. Tupas-tunnusten kanssa rikosmenetelmä vain muuttuu niin, että tunnusluvuista tulee saada kopio.