TS: Tuulivoima tukivapaaksi viidessä vuodessa
Aalto-yliopiston kustannusennusteiden mukaan tuulivoiman syöttötariffit muuttuvat tarpeettomiksi reilusti ennustettua aikaisemmin. Jos kehitys kulkee laskettua rataansa, valtio voi vähentää energiatukea uusille voimalaitoksille jo ensi vuonna.
Tuulivoiman muuttuminen aidosti kannattavaksi tuo myös valtiolle melkoiset säästöt. Selvityksen mukaan vaikutus olisi satoja miljoonia euroja, sillä nykyisen esityksen mukaan energiatukea olisi tarkoitus maksaa korkeintaan 12 vuotta.
Selvityksen mukaan maalle sijoitettavat tuulipuistot alkaisivat kannattaa viiden vuoden päästä. Merellä puistot ponnistavat plussalle vasta vuosina 2020–2025, Turun Sanomien haastattelema Aalto-yliopiston energiatekniikan laitoksen Jani Laine kertoo.
Tuulivoimayhdistys on karkeasti samoilla linjoilla selviyksen kanssa. Hallituksen puheenjohtajan Pasi Tammivaaran mukaan tuulipuistot kipuavat kannattaviksi 5–10 vuodessa.

















Kommentit (37)
kaikkista näistä saadaan myös sähköä.
Mutta kun se pohjoismaiden sähköpoolin kautta
myydään kuluttajille ja siihen meidän verot lisätään niin yhtä kallista tulee.
kaikkista näistä saadaan myös sähköä.
Mutta kun se pohjoismaiden sähköpoolin kautta
myydään kuluttajille ja siihen meidän verot lisätään niin yhtä kallista tulee.
Se, mikä tässä voi hintoja nostaa oikein huimasti, siis viis yhteisestä sähköpörssistämme onkin näkemättä se, ettei fossiilista energiaa enää tuodakaan ulkomailta kuten ennen vanhaan.
Yhtenä syynä on tuonnin yleinen taseiden rumennus ja toinen se, ettei tässä oikein vielä kannata laittaa samppanjaa jäihin globaalin vapaakaupan voiton vuoksi.
Vaikka olisikin absoluuttisessa määrässä häviävän pieni siivu Suomen energiatarpeista tuollainen itse itsensä maksava tuulivoimapuisto niin kaikki on ns. kotiin päin.
Kysehän on investoinnista, ja tässä maailmantilanteessa kun viisaat investointikohteet ovat vähissä niin energiapuolella niitä kuitenkin löytyy.
Mistä tila moiseen potkuripelleilyyn?
Mistä riittävää tuulta moiseen pelleilyyn?
On näitä kokeiluja ja vit@uiksi ovat kaikki menneet.
lisätä rajusti sekä pohjanmeri- itämeri hiaman puhdistuisi.
Pohjoisesta jäämerestä johdettaisiin suuria tunneleita ja jokia pitkin vesi pohjanmereen.
Korkeusero virtauksen mahdollistaa kustannukset tulisi vesivoimasta sekä myymällä näitä rantatonttia joen varrelta eu- rahaa pitäisi myös anoa.Ruotsin norjan tai venäjän kanssa täytyisi neuvotella kun maarajat ei nykyisin riitä.
Ei nyky tekniikalla ollenkaan mahdotonta joku
DI voisi huumori mielellä laskeskella kustannuksia ja hyötyjä.
Siksi varakapasetiittiä tuulivoima erityisesti tarvii.Toki kannatan myös tuulisähkön kehitystä.
Yhtenä syynä on tuonnin yleinen taseiden rumennus ja toinen se, ettei tässä oikein vielä kannata laittaa samppanjaa jäihin globaalin vapaakaupan voiton vuoksi.
Vaikka olisikin absoluuttisessa määrässä häviävän pieni siivu Suomen energiatarpeista tuollainen itse itsensä maksava tuulivoimapuisto niin kaikki on ns. kotiin päin.
Kysehän on investoinnista, ja tässä maailmantilanteessa kun viisaat investointikohteet ovat vähissä niin energiapuolella niitä kuitenkin löytyy. Sähköasentaja
Pönttö-örvelö, näköjään piuhojen ruuvailussa ei tarvita matematiikkaa eikä tervettä järkeä.
Kommenttisi sisältää niin typeriä kohtia, että vaikea keksiä mistä aloittaa, mutta sanotaan nyt vaikka näin että tuollaisen idiootin sähköasentajan logiikalla jos minä ostan takapihalle 10 miljoonan hintaisen koneen joka valmistaa kerran viikossa limpun, josta saan naapurilta 2 euroa, se on "itse itsensä maksava kone, hyvä investointikohde ja kaikki on kotiin päin".
Kalliiksi sähkön tekee kulutushuippuja varten tarvittava kapasiteetti. Parinkymmenen asteen pakkasella talviarkipäivinä noista tuulimyllyistä ei ole mitään iloa. Jos ne pikkaisen kesällä pyörivät, se nyt on yhtä tyhjän kanssa. Kalliiksi tulee kansantaloudelle se kun pääministerit sun muut kekkuloivat blondien maailmanparantajien kanssa joiden aivojen huipunkäyttöaika on tuulimyllyjäkin vähäisempi.
Esim Vuotoksen altaan rakentaminen lisäisi uusiutuvan energian tuotantoa enemmän kuin koko Suomen nykyisen tuulivoimalakapasiteetin verran. Mutta eihän sellaista voi toteuttaa näiden mielipuolien ekoterroristien ollessa vallassa.
Kotimaista energiaa saadaan uraanista ja tuontioljya riittaa hamaan tulevaisuuteen.
Usein jätetään sanomatta mihin ennustukset perustuvat.
Nostetaan sähkön hinta niin korkeaksi että jopa tuulivoimastakin tulee tuottva bisnes. Mutta kuka sen maksaa?
Soveltuuko se energiahinta tänne jossa eletään napapiirin molemmin puolin joka toimii maassa jossa tuskin paljoakaan tarvitsee lämmitysenergiaa.
Tietenkin sähkön tuottajat ovat innoissaan europörssistä. Se ratkaisi sähköbisneksen tekijöiden hurjimmatkin unelmat.
Välttämättömyyshyödykkeellä päästään rokottamaan ja kunnolla.
Jos tuulivoimasta tekemällä tehdään kannattava bisnes se tietää vesivoiman tuottajille todellista platina aikaa...vai pistetäänko ne extraverolle.
Entäpä jos haluan tuottaa itse oman tuulivoimani.
Eipä anna viherpiiperoiden valtaama ympäristölautakunta lupaa. Tietenkin näin se pakotetaan ostamaan bisneksen tekijöiltä joka taas takaa sen juuri että energian hinnnan on oltava niin korkea ettei tuulivoima tarvitse tukia.
Jonkun muuten on sitten rakennettava meille tuulivoimatuotantoon soveltuva sähkönsiirron infrastruktuuri eikä se ole olleenkaan helppo - nimittäin vakaan siirtoverkon luominen silloin jos tuulivoimaa on seassa paljon. Mutta piiperoiden laskelmissa sekoaa kilowatti ja terawatti niin tavattoman usein. Ihan sama kuin tuo todella kaamea energiansäästölamppusekoilu. Propaganda voitti tieteen.