Maailman luonnonvarat on kulutettu lauantaina
Ihmiset ovat kuluttaneet lauantaihin mennessä loppuun maapallon kaikki tänä vuonna tuottamat uusiutuvat luonnonvarat, Ympäristöministeriö kertoo tiedotteessaan.
Sunnuntaista eteenpäin loppuvuoden ihmiskunta elää yli varojensa ja kuluttaa enemmän kuin maapallo pystyy vuodessa tuottamaan, ilmenee yhdysvaltalaisista Global Footprint Networkin mittauksista.
Global Footprint Network -tutkimuslaitos laskee ihmiskunnan ekologisen jalanjäljen. Jalanjälki kuvaa sitä, miten suuri määrä maa- ja merialueita tarvitaan tuottamaan luonnonvarat ihmiskunnan elintason ylläpitämiseen.
Tutkimuslaitos ilmoittaa vuosittain maailman ylikulutuspäivästä, Earth Overshoot Day:stä, jolloin on menty vuosittaisen rajan yli. Tänä vuonna päivä on 21. elokuuta eli kuukautta aiemmin kuin viime vuotta, jolloin ihmiskunta ylitti kulutusrajan 25. syyskuuta. Muutos johtuu mittausten tarkentumisesta.
Maailman ylikulutuspäivänä ihmiskunnan kulutus ylittää ekosysteemin kyvyn tuottaa luonnonvaroja, käsitellä jätteitä ja ihmisten tuottamia päästöjä.
Ihmiskunta ylitti kulutusrajansa jo 30 vuotta sitten. Nykyään tarvitaan puolitoista vuotta tuottamaan luonnonvaroja, jotka ihmiskunta kuluttaa vuodessa.



















Kommentit (51)
roinan kulutusta 40 %.
Jätetään joitain luonnonvaroja lapsillemmekin.
Tässäkö on se maailmankuulun koululaitoksen tuotos ? Viiltävä analyysi alusta loppuun..
Mitä pitäisi tehdä tällä ylijäämällä?
Antiviherkommari
Kaikki mitä tuossa kommentissa mainittiin on juuri sitä turhaa ja amerikan ylenpalttisen kulutuksen ja tuhlauksen ihannointia. Siihenkö pitäisi jotenkin pyrkiä. Siis kerskakulutukseen.
Eikö autojen keski-iän nostaminen nimenomaan ole kestävää kulutusta? Ja yleensäkin tavaroiden kestävyyttä pitäisi parantaa. Sisustusko pitäisi uusia trendin mukaan parin vuoden välein turhaan? Jopa pitsan lämmitys vanhalla mikrolla on huono asia? Minusta on hieno homma, jos mikro on kestänyt niin kauan
Tämän täytyy olla trolli. Ei kukaan täysjärkinen ota kantaa tällaiseen otsikkoon kadehtimalla amerikan kulutustasoa ja haluamalla sellaista tännekin.
Mitä pitäisi tehdä tällä ylijäämällä?
Millä ylijäämällä?