Ilotulite on vuoden 2009 turhake
Suomen Luonto -lehti on valinnut Vuoden Turhakkeen nyt jo kymmenennen kerran. Aiempina vuosina tittelin ovat saaneet muun muassa katumaasturi, pantiton pullo ja mönkijä.
Tämän vuoden ykkösturhakkeeksi valittu ilotulite aiheuttaa raadin mukaan roskaantumista, tapaturmia, ilmansaastetta sekä rahantuhlausta.
– Silläkin ehdolla että leimaudumme ilonpilaajiksi, täytyy muistaa että ilotulitteista on muutakin kuin iloa, sanoo lehden toimittaja Alice Karlsson.
Tulitteet kylvävät ilmaan pienhiukkasia, raskasmetalleja sekä muun muassa dioksiinia. Uudenvuoden paukutuksissa luontoon jäävän kiinteän muoviroskankin määrä on valtava.
Suomessa eniten myydyt aasialaiset halvat ilotulitteet aiheuttavat ongelmia myös valmistusmaissaan. Niitä valmistetaan surkeissa oloissa lapsityövoimalla.
– Reilun kaupan raketteja tai pommeja emme markkinoilta löytäneet, sanoo Karlsson.
Suomessa tosin toimii Pohjoismaiden ainoa ilotulitetehdas, tuusulalainen Ilotulitus-yhtiö. Senkin myymistä kuluttajatuotteista vain kymmenesosa tehdään Suomessa, loput tulevat Kiinasta.
Muita turhake-ehdokkaita olivat tänä vuonna muun muassa mopoauto, energiajuomat, tuontimaito, hiihtoputki, terassinlämmitin sekä magneettipikkuhousut.


















Kommentit (41)
Osaat suomea?! Hienoa, että maailmankuulu laulajakin kirjoittaa tälle palstalle!
Vaarallinen Kiinassa - laittomalla lapsityövoimalla vaarallisissa olosuhteissa kyhättyä toimintaa
Suomessa villiä paukuttelua
Koirat ja muut eläimet säikkyvät koko Uuden Vuoden räjäytysten takia!
Lisäksi:Ensiavun potilaat - siis kiellettävä
kokonaan!
Ilotulitteiden ostamisen voisi tehdä luvanvaraiseksi.
Näin sivulliset voisivat olla turvassa moiselta paukuttelulta.