Vanhanen lupaa lisää rahaa ilmastorahastoon
Aikaisemmin Suomi oli varautunut sijoittamaan kolmen vuoden aikana 100 miljoonaa euroa rahastoon, jolla on tarkoitus tukea kehitysmaiden päästöjen vähennysprojekteja, Yle Uutiset kertoo.
Suomen uutta summaa ei ole määritelty tarkemmin. Rahastoon suunnitellaan sijoitettavaksi yhteensä 5–7 miljardia euroa seuraavien kolmen vuoden aikana. EU:n osuus tästä on noin 30 prosenttia.
Diplomaattilähteiden mukaan torstaina rahoituslupauksia oli saatu kasaan jo 5,4 miljardin euron edestä. Osallistuminen on kuitenkin vapaaehtoista, ja moni laman runtelemista EU:n uusista jäsenmaista ei aio antaa pottiin yhtään mitään.

















Kommentit (39)
Myös autoteollisuus kiittää. Jokin aika sitten oli dokumentti, jossa kerrottiin miten Afganistanissa eliitti ostelee avustusrahoilla 60 000-80 000 euron ökyautoja itselleen eli eivät ole edes malliston "ilmastoystävällisemmästä" päästä.
Valtiolla on lompakon pohja näkyvissä ja edelleen vaan heitellään rahaa tuuleen. Eikö tässä Euvostoliitossa ole edes yhtä omilla aivoillaan ajattelevaa poliitikkoa, taisi olla Tsekin presidentti, mutta hänkin ostettiin hiljaiseksi.
Mielestäni kehitysmaille annetut avustukset tulisi lopettaa viimeistä verosenttiä myöten, jos ei vuosisadan aikana avustetut sadat miljardit ole tuoneet muutosta ja kehitystä niin pärjätköön jatkossakin omillaan. Jokainen voi toki auttaa henkilökohtaisilla avustuksilla, mutta valtioiden ei tulisi syytää enää yhtään senttiä veronmaksajien rahoja, avustuskohteita löytyy kotimaastakin niille samoille rahoille.
Sen takia esim. Afrikan maat eivät ole koskaan olleet mistään niin yksimielisiä kuin että ilmastonmuutos oikeuttaa heidät mittaviin korvauksiin länsimailta. Näin sanoi afrikkalainen rauhan nobelisti Wangari Maathai CNN kanavalla toissapäivänä.
Jos ilmaston muutoksen syyksi todetaan jokin muu kuin ihminen köyhien maiden vaatimukset länsirahaan valuvat kuiviin. Sen takia Kööpenhaminassa todistetaan että ihminen on syypää ja raahaa aletaan jakamaan.