Yksi kiinalaisfirma tuottaa Suomen verran päästöjä
Suomen koko hiilidioksidipäästömäärä kalpenee yksittäisille kiinalaisille sähköntuottajille. Ympäristöjärjestö Greenpeacen tuoreen raportin mukaan jo maan kuudenneksi suurin sähköntuottaja, China Resources Power (CRP), tuottaa vuodessa enemmän hiilidioksidia kuin koko Suomi.
Euroopan ympäristöviraston mukaan Suomen hiilidioksidipäästöt olivat vuonna 2007 noin 78,3 miljoonaa tonnia. CRP:n sähköntuotanto tuottaa päästöjä yhteensä 85,3 miljoonaa tonnia.
Kiinan voimalaitoksia ja niiden päästöjä tutkineen raportin mukaan Kiinan suurin voimalaitos tuottaa vuodessa kolme ja puoli kertaa Suomen hiilidioksidipäästöt. Kolme suurinta voimalaitosta päästävät yhdessä enemmän kuin koko Iso-Britannia.
Greenpeace haluaa raportillaan painostaa suuria energiayhtiöitä ottamaan vastuuta ilmastonmuutoksen torjunnasta.
– Nämä sähköyhtiöt voivat ja niiden pitää auttaa Kiinaa estämään ilmastokatastrofi nostamalla nopeasti tehokkuutta ja uusiutuvien energialähteiden osuutta, järjestön ilmastokampanjavastaava Yang Ailun sanoi rapotin julkistustilaisuudessa Pekingissä.
Padosta enemmän sähköä
kuin Suomessa tarvitaan
Kiinassa kaikki muukin on suurta. Suomen sähkökulutus vuonna 2007, noin 90 terawattituntia, syntyy helposti esimerkiksi maailman suurimmassa vesivoimalaitoksessa Kolme rotkon padolla. Se tuotti Greenpeacen mukaan sähköä vuonna 2008 lähes 98 miljoonaa terawattituntia.
Kiinan sähkömarkkinat ovat keskittyneet suurille sähköyrityksille. Kymmenen suurinta sähköyhtiötä vastaa 58 prosentista maan sähköntuotantoa. Sähköä tuotetaan pääosin hiilivoimalla, mikä on nostanut Kiinan Yhdysvaltojen ohi maailman suurimmaksi saastuttajaksi.
Greenpeacen mukaan Kiinan olisi tuota pikaa otettava käyttöön hiilivero, joka ohjaisi sähköntuottajat kohti uusiutuvia energianlähteitä. Lisäksi hiilivoimaloiden tehokkuutta pitäisi kasvattaa, sillä nykyisellään se on maailman heikoimpia. Kiinalaistuottajat tuottavat keskimäärin 1,8 prosenttia enemmän hiilidioksidia kuin japanilaiset tai saksalaiset energiantuottajat.
Kiina on jo sulkenut paljon vanhoja hiilivoimaloita. Greenpeacen mukaan vuodesta 2006 lähtien maa on sulkenut jo Australian koko tuotantokapasiteetin verran voimaloita. Työtä silti riittää. Greenpeace vaatii, että kaikki epätehokkaat alle 100 megawatin voimalat tulisi sulkea vuoteen 2012 mennessä.





















Kommentit (73)
Suomessa vedetään kansalaiset kiikkuun kaikenmaailman viherhössötysten takia.
Sitten Kiinassa KUUDENNEKSI suurin sähköntuottaja tunkee enemmän päästöjä kuin KOKO Suomi.
Juu, Suomihan se taas pelastaa maailman.
Lienee siis ilmiselvää, miksi koko ilmastosopimus on pelkkä seppuku, jos siinä ei ole mukana kaikki maapallon maat.
Ja lisäksi CO2 on paljastunut tieteellisesti pätevällä tavalla olevan merkityksentön kaasu ilmastonmuutokselle, mutta tästä IPCC yrittää vaieta olemalla keskustematta asiasta.
Jos jostain pitäisi puhua, niin se olisi olisi energiakäytön tehostaminen ja uusitumattomien luonnovarojen säästäminen. Ilmanstomuutos oli suurin tieteellinen huijaus jota oli tarekoitus käyttää keskiaikaisena pelotteskenaariona jotta olisi säästetty uusiutumattomia ja energiaa.
Nyt sitten ollaan tilanteessa pitääkö Euroopan tehdä yksinään taloudellinen itsemurha ja työttömyys vai ei.
Aika loogista olisi sanoa että eiköhän tässä muitakin ratkaisuja pitäisi löytyä.
Olisi tietysti hyvä, jos olisivat edes suurinpiirtein viitsineet sanoa kuinka monelle miljoonalle ihmiselle tuottaa sähköä firma joka on "vain" Kiinan kuudenneksi suurin.
Sitten meidän hallitus ihmettelee, kun tuotanto katoaa maasta....ja mikä kaikkein pahinta,erään värinen siipi kuvittelee, että tämä homma hoidetaan tuulivoimalla....On se vaan ihmeellistä,että meillä voi olla päättämässä näinkin merkittävistä asioista ihmisiä, joilla ei ole minkään sortin ymmärrystä mistään mittasuhteista energian tuotannosta ja sen kulutuksesta.
Jokainen ymmärtää sen, että jos kiinalaisen palkka on 1/20 suomalaisen työläisen palkasta, niin eiväthän yritykset mitenkään pysty kilpailemaan kansainvälisesti kun vielä energian (Suomessa puhtaan sellaisen) hintakin lyödään pilviin. Nykyisin lienee olemassa uskomus,että kaikki voidaan pelastaa ENERGIAVEROJA nostamalla. Totuus on,että sillä nopeutetaan työpaikkojen lipumista halvan ja saastuttavan energian "kehitysmaihin". Vastuuntunnotonta toimintaa eduskunnalta Suomen kansaa kohtaan.