Ilmastokauhu uhkaa toteutua

Lehtikuva
Ilmastokauhu uhkaa toteutua
Jäätiköiden sulaminen ja päästöjen lisääntyminen ovat edenneet odotettua nopeammin. Todennäköisimpinä pidettyjen ennusteiden sijaan ilmastonmuutoksessa ovat käyneet toteen ne pahimmat. Muutoksen vauhti on yllättänyt tutkijatkin.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Tuomas Niskakangas
29.4.2008 06:01
Kommentit 157

Viime aikojen selvitykset ilmastonmuutoksen etenemisestä ovat yllättäneet myös asiantuntijat – eivätkä suinkaan positiivisesti.

– Olemme sellaisessa tilanteessa, jota ei vähän aikaa sitten haluttu uskoa, sanoo professori Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskuksesta.

Seppälän mukaan merkittävin muutos näkemyksissä on se, että globaalit kasvihuonepäästöt kasvavat nopeammin kuin vielä vähän aikaa sitten ennakoitiin. Kiinan päästöt ovat lisääntyneet odotettua nopeammin, ja se on mennyt Yhdysvaltojen ohi maailman suurimpana saastuttajana.

Kansainvälisen ilmastopaneelin (IPCC) ennusteissa on luonnosteltu erilaisia skenaarioita, ja tähän asti nähty kehitys on pitkälti noudattanut niistä huonointa, niin sanottua worst case scenariota.

Myös Pohjoisten merijäiden sulaminen on ollut Seppälän mukaan reippaasti ennustettua nopeampaa. Maailman luonnonsäätiön WWF:n tuore raportti arktisen alueen ilmastonmuutoksesta paljastaa, että Grönlannin jäätiköiden ja arktisen jääpeitteen sulamisvauhti on kiihtynyt merkittävästi. Sulamista on kiihdyttänyt arvioitua voimakkaammin jäätikkövirtojen muuttunut käyttäytyminen.

Viime viikolla uutistoimisto Reuters raportoi myös yllättävästä noususta metaanipäästöissä, jotka ovat pitkään olleet melko vakaat.

Epävarmuuksia
vielä paljon

VTT:n tutkimusprofessorin Ilkka Savolaisen mukaan käsitykset ilmastonmuutoksen laajuudesta ovat tutkijoiden keskuudessa vahvistuneet. IPCC:n viimevuotinen raportti vahvisti lopullisesti käsityksen siitä, että ilmastonmuutos on ihmisen aiheuttama.

Epävarmuuksiakin on vielä paljon. Yksi keskeisiä epävarmuuksia on Savolaisen mukaan niin sanottu ilmaston herkkyys. Ilmastonmuutokseen liittyy paljon muuttuvia tekijöitä, joiden takia on vaikea arvioida, kuinka paljon kasvihuonekaasut lopulta vaikuttavat lämpötilaan. Yksi tällainen on lämpenemisen aiheuttama lisääntynyt vesihöyryn nouseminen ilmakehään, joka hidastaa osaltaan lämpöenergian palautumista avaruuteen.

Toinen epävarmuus liittyy arktisten alueiden sulamiseen.

– On tuskallisen selvää, että nykyinen tieteellinen tutkimus ei pysty selittämään niitä ilmastonmuutoksen aiheuttamia muutoksia, joita jo tapahtuu arktisilla alueilla, tohtori Martin Sommerkorn WWF:stä sanoo säätiön viimeviikkoisessa tiedotteessa.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Sommerkornin mukaan epävarmuus on erityisen vaarallista siksi, että joillakin arktisten alueiden muutoksilla voi olla maapallon lämpenemiseen vaikutuksia, joita nykyiset ilmastomallit eivät ota lainkaan tai riittävästi huomioon.

Poliittinen tahto
parantunut

Poliittinen tahto ilmastonmuutoksen torjumiseksi on sekä Suomessa että ulkomailla edistynyt, kun ihmisten tietoisuus muutoksesta on parantunut.

Seppälä kiittelee pääministeri Matti Vanhasta siitä, että tämä on osoittanut ymmärryksensä asiasta. Savolainen taas on ilolla pistänyt merkille Yhdysvaltojen presidenttiehdokkaiden mielipiteet siitä, että asialle on tehtävä jotain.

Vuonna 2009 Kööpenhaminan ilmastokokouksessa poliitikkojen on tarkoitus lyödä lukkoon maailmanlaajuiset tavoitteet ja keinot ilmastonmuutoksen hidastamiseksi.

Uusi sopimus Kööpenhaminassa merkitsisi sitä, että Suomelle vuoteen 2020 asetetut päästövähennysvelvoitteet menisivät vielä uusiksi EU:n 30 prosentin päästövähennyslupauksen myötä. Jo nykyisiä 20 prosentin päästövähennystavoitteita on pidetty haastavina.

Isot ongelmat vaativat isoja toimia.

– Nykyistä tiukempien päästövähennystoimenpiteiden toteuttaminen vaatii kovia toimenpiteitä, jotka tulevat vaikuttamaan suomalaisessa yhteiskunnassa tavalla tai toisella, Seppälä sanoo.

Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (157)

Huono 0
Missä ne jäätiköiden nostamat korkeat vedenpinnat ovat ?Nytkin on Suomen rannikoilla vedenkorkeus minniuksella.Ne ovat aina vaihdelleet vuosittain,välillä on vesi korkealla ja välillä alhaalla.Joskus oli koko maassa paljon lunta,ja se suli pois,eikä milliäkään vaikuttanut veden korkeuteen.Silti mitatiin keväällä - 25-30 cm matalia vedenkorkeuksia.Ei Maailmaan juuri vettä lisää tule,vaan se kiertää sateen ja haihtumisilmiön myötä.
Ihmettelijä.
maailman suurin peitetarina, lämmitetään antarktista ilmastonmuutosta eteenpäin viemiseksi jotta saadaan väkiluku kontrolliin.....
Eihän niistä jäätiköistä ole kuin pieni osa sulanut vasta mutta sulaminen kiihtyy koko ajan. Vähintään yhtä suuri ongelma on se että jo keskimäärin parin asteen lämpötilan nousu maapallolla vaikuttaa esim siihen että useita miljoonia ihmisiä alkaa kärsiä nälänhädästä.
cactus
Oman maamme turvaamiseksi maahanmuuttoa on rajoitettava ja armeijan torjunta kukyä on lisättävä, mahdollisten massiivisten kansain vaellusten torjumiseksi, sillä mikään muu ei tule meitä pelastamaan ja jos joku kuvittelee että suomi kykenee elättämään miljoonia elintasopakolaisia, vaihtakoon lääkitystä.
Ei tainnut sitten paljon auttaa, että Eurooppalaiset yritykset siirtyivät Aasiaan saastuttamaan? Taitaa Aasiakin kuulua samaan systeemiin?
Hölmöilyä.
On se hyvä että kymmeneen vuoteen ei ole ilmasto lämmennyt yhtään - ja se on tieteellinen tosiasia. Ja suunta on todennäköisesti alaspäin tulevaisuudessakin. Jos ette usko, niin muistelkaapa asiaa 5-10 vuoden päästä, kylmentyneessä ilmastossa.
Tieteeseen uskova
Lämpenee?! Totta kai lämpenee. Niinhän se tekee joka kevät. Ja sulanutta jäätä riittää. Vappunenä silmille ja menoksi. Turha tässä enää on jarrutella, keskustella ja jaaritella.
Helismaa
Ilmastonmuutos on hysterian luomista, tiedemiehet ei pysty yksiselitteisesti kertomaan onko päästöillä lopultakaan niin suurta vaikutusta mutta näkyy olevan helpoin keino ohjailla poliitikkoja ja luoda "päästömarkkinat"

Esihistoriallisella ajalla on sattunu lukuisia tulivuorenpurkauksia ja maanjäristyksiä sekä valtavia tsunameita joiden jälkiä tutkitaan vieläkin, tuskin tuolloin on ollut "kasvihuone" päästöjä.

Mannerlaattojen liike ohjaa lämpimiä merivirtoja ja napajään sulaminen kiihtyy, ja pitkän ajan historia toistaa itseään ilman ihmisen apua.
Mitä suurempi kulutuskysynnän kasvu, sitä suurempi on uusiutuvien ja uusiutumattomien luonnonvarojen käyttö. Maapallomme ja ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta olisi välttämätöntä, että kuluttaisimme huomattavasti vähemmän energiaa ja luonnonvaroja. Meidän pitäisi ajatella tulevaisuutta myös tuhannen ja kymmenen tuhannen vuoden päähän, eikä vain 1/4 vuotisjakso eteenpäin. Tähän on jo nyt tultu, ja silti talousasiantuntijat ovat huolissaan, kun kulutuskysynnän kasvu hidastuu. Tosiasia on, että maapallon säilymisen kannalta kulutuskysyntä pitäisi pudota murto-osaan nykyisestä. Mutta miten sitten pörssikurssien kanssa käy?
Mitä Nasdaq sanoo v. 3008 tai v. 12008?
Missä ne jäätiköiden nostamat korkeat vedenpinnat ovat ?
..
Silti mitatiin keväällä - 25-30 cm matalia vedenkorkeuksia.

Ei Maailmaan juuri vettä lisää tule,vaan se kiertää sateen ja haihtumisilmiön myötä

Vuosisadassa meren pinta nousee puoli metriä tai yli. 300 vuodessa tulee 5-7 metriä lisää vettä.

Eteläisellä pallonpuoliskolla matalat saaret alkavat hukkumaan, koska merivesi on lämmennyt, mikä myös nostaa veden pintaa vaikka sitä vettä ei olekaan enempää.

Maailmaan ei tietenkään tule vettä lisää, mutta jäätiköt ovat meren pinnan yläpuolella. Aiemmin meren pinta oli Tampereen korkeudella.

Kaikkien jäätikköjen sulaminen nostaa merenpintaa 50-70 metriä.

Ne jäätiköt eivät ole pieniä, toisin kuin jotkut Himalajat ja Uralit.
Pienestä kiinni
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 ... 16 Edellinen Seuraava
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

13:48OsakeOsake

Kurssi nousussaSampo A

graafi

19,16+0,90 %+0,17

KalenteriKalenteri

Huomenna – 28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949