Yle: Sähköyhtiöillä kova kisa myrskyvaurioiden raivaajista

Suomen yli pyyhkäisseiden rajujen talvimyrskyjen aiheuttamien sähkövaurioiden korjaaminen on aiheuttanut raivaajille enemmän työtä kuin olisi tekijöitä. Sähköyhtiöt etsivätkin kilvan lisäväkeä korjaustöihin. Yle uutisten mukaan Oulun alapuolella kaikki saatavilla olevat resurssit ovat jo yhtiöiden käytössä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
30.12.2011 09:53
Kommentit 23

Energiayhtiö Fortum kertoi keskiviikkona, että yhtiöllä on koko ajan noin 300 asentajaa korjaamassa vikoja ja työtä tehdään ympäri vuorokauden. Yhtiö ilmoitti lisäksi hankkineensa lisäresursseja Virosta sähköjen palauttamiseksi.

Ylen uutisten mukaan naapurimaiden resurssit menevät kuitenkin pääosin niiden omien myrskyvaurioiden korjaamiseen.

Vattenfall on puolestaan siirtänyt pohjoisen toimialueensa urakoitsijoita etelän vaurioalueille.
Vikojen korjaamista on Fortumin mukaan osaltaan viivyttänyt myös myrskytuhojen laajuus sekä voimakkaat tuulet, jotka ovat vaikuttaneet työturvallisuuteen.

- Kaikkiaan tapaninpäivänä riehunut myrsky ja sitä seuranneet puuskaisen tuulen rintamat ovat tehneet suuria tuhoja sähköverkkoon. Paikoitellen sähköverkkoa pitää rakentaa kokonaan uudelleen. Korjattavilta alueilta joudutaan ensin raivaamaan kaatuneet puut, jotta korjauskalusto pääsee paikalle. Sen jälkeen joudutaan paikoin rakentamaan verkkoa uudelleen, mikä edellyttää esimerkiksi kaivinkoneiden saamista paikalle, Fortum tiedotti keskiviikkona.

Taloustiedot

Eilen illalla ilman sähköjä oli Ylen tietojen mukaan vielä vajaat 30 000 taloutta, näistä moni jo viidettä päivää. Tilanne on vaikein Lounais-Suomessa ja Satakunnassa sekä toisaalta Savossa, missä lumisade on hidastanut vikojen korjaamista.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
UutinenMyrsky peruuttaa yhä junavuoroja (28.12.2011 08:22)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (23)

Huono 0
Tässä maassa on työttömiä kotona makaamassa, mutta heitä ei saada houkuteltua yksinkertaisiin puunraivaustöihin.

Jossain on vikaa...
Jouten olosta liikaa palkkaa...?
Huono 0
"Yle uutisten mukaan Oulun alapuolella kaikki saatavilla olevat resurssit ovat jo yhtiöiden käytössä."

Täällä on yksi, joka kelpaa työkkärin risusavottaan, mutta jota kukaan ei ole kysellyt linjahommiin.
Yle on ankka ja ihan koko laitos
Huono 1
Josko Forttumin porukka kaivais samantien maahan ne kokonaan uudelleen rakennettavat piuhat, ei tarvis taas ensivuonna tehdä samaa urakkaa uudestaan... Kun tuo toinen firma on asian jo hoksannut.
Juha
Huono 2
Hemmetin tyhmää alunperinkään ripustaa painavia johtoja tolppiin. Tämän ymmärtää jokainen tolppakenkiä kerran käyttänyt, mutta ei yksikään herra.
nyt on sähköntuotanto hajautettu
Huono 2
Kyllähän täällä olisi satoja tuhansia työttömiä valmiina töihin vaikka heti mutta ei oteta töihin TES:n mukaisella palkalla. Viron poika tekee työt 2 eurolla tunti.
Tuota noin vaan
Huono 1
Työttömiä suomessa satoja tuhansia ja pulaa työvoimasta.
Jep jep
Huono 0
Enta uusiosuomalaiset? No leikki leikkina, olisihan se havytonta vieda lampimasta kahvilasta kylmaan metsaan ja pienemmilla ansioilla.

Onko kukaan koskaan milloinkaan nahnyt zumalia oikein fyysisissa toissa? Rakennuksilla, ojankaivuussa tai metsatoissa?
Talonmies
Huono 1
Suomi on suunnitellut koko sähköntuotannon päin mäntyä. Olisi pitänyt satsata pienvoimaloihin ja kunnon hämähäkinverkkoon.
pian ei pelaa laskutuskaan
Huono 0
Enta uusiosuomalaiset? No leikki leikkina, olisihan se havytonta vieda lampimasta kahvilasta kylmaan metsaan ja pienemmilla ansioilla.

Onko kukaan koskaan milloinkaan nahnyt zumalia oikein fyysisissa toissa? Rakennuksilla, ojankaivuussa tai metsatoissa?

Työnteko ei kuulu afrikkalaiseen kulttuuriin.
Suomalaisten tulee soputua afrikkalaiseten kulttuuriin
Huono 0
Kykeneekö kukaan ylipoliitikko kertomaan, miksi linjoja ei saa kaivaa tienposkiin?
Sivut: 1 2 3 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

13:48OsakeOsake

Kurssi nousussaSampo A

graafi

19,16+0,90 %+0,17

KalenteriKalenteri

Huomenna – 28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949