Kirjaudu ▼
 

Nordean Kaperi Apple-vertauksesta: "Vain mielikuvitus on rajana"

Vesa Moilanen
Nordean Kaperi Apple-vertauksesta: "Vain mielikuvitus on rajana"
Nordean Suomen maajohtajan mukaan digitaalisaatio voi synnyttää pankkikonsernille Apple Storen kaltaisen sovelluskaupan.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Pohjoismaiden suurin pankkikonserni Nordea alkaa tulevaisuudessa muistuttaa teknologiajätti Applea.

Näin arvioi Nordean Suomen maajohtaja Ari Kaperi. Hän ottaa kantaa Nordean hallituksen puheenjohtajan Björn Wahlroosin Apple-vertaukseen, jonka Wahlroos esitti joulukuussa ruotsalaisessa Dagens Industri -talouslehdessä.

– Suunta ja ajattelutapa on oikea, Kaperi sanoo.

Vertailu Appleen kertoo siitä, että Nordea on muuttumassa digitalisaation myötä teknologiayrityksen suuntaan.

Nordea on lähivuosina investoimassa 100 miljoonaa euroa digitalisaatioon. Niin Helsinkiin, Ouluun kuin Kööpenhaminaankin perustetaan digikeskukset, joissa kehitetään esimerkiksi mobiilipalveluita. Suomessa keskuksiin on tarkoitus palkata toistasataa digiosaajaa.

Nordea kehittää parhaillaan digipalveluita myös 12 start up -yrityksen kanssa Helsingissä.

Kaperin mukaan Nordealle on syntymässä oma "digitaalinen tehdas". Yksi palveluista voisi olla Kaperin mukaan Apple Storen kaltainen sovelluskauppa.

– Sitä en osaa sanoa, tuleeko siitä täysin samanlainen. Logiikka on kuitenkin sama.

Kaperin mukaan on mahdollista, että Nordean liiketoiminta voisi laajentua myös muihin kuin pankkitoimintaan liittyviin sovelluksiin.

– Tietyllä tavalla vain mielikuvitus on rajana.

Nordean yritysrakenteen muuttaminen etenee

Digitalisaatiota pienempi muutoshanke on Nordean yritysrakenteen rukkaaminen.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Kaperin mukaan yritysrakenteen muutos etenee suunnitelmien mukaan. Kaperi arvioi, että Nordean hallituksen pitäisi päättää asiasta piakkoin.

Nordea suunnittelee muuttavansa suomalaiset, tanskalaiset ja norjalaiset tytäryhtiönsä sivuliikkeiksi. Emoyhtiö säilyisi Ruotsissa. Nordean mukaan se pyrkii yritysrakenteen muutoksella yksinkertaistamaan prosessejaan, eikä sillä olisi vaikutusta esimerkiksi asiakkaisiin tai verojen maksuun.

Kaperi pitää todennäköisenä, että Nordean hallitus vie muutoksen maaliskuussa yhtiökokouksen päätettäväksi.

Viranomaisten pitää kuitenkin siunata hanke.

– Ilman tarvittavia lupia ja yhteisymmärrystä viranomaisten kanssa ei tämän uudistuksen toteuttamiselle ole edellytyksiä, Kaperi sanoo.

Finanssivalvonta ja Suomen Pankki ovat arvostelleet Nordean suunnitelmia. Finanssivalvonta arvioi, että yritysrakenteen muutoksen takia Nordean pankkivalvonta heikkenisi Suomessa ja euroalueella. Nordea ei enää kuuluisi EU:n yhteiseen pankkivalvontaan, koska Ruotsi ei ole siinä mukana.

(Täsmennys: Björn Wahlroosin titteliä tarkennettu kello 16.50)

Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)
Yritykset Nordea
Ihmiset Ari Kaperi

Kommentit (17)

Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Vielä ehtisivät perustaa kaupan missä myytäisiin vain nojatuoleja ja sitruunoita.
Anonyymi: ptlptlptlptl 27.1.2016 15:42

Anonyymi
Tekisivät Nordealla ensin iPhone-sovelluksestaan vähän paremman. Lähdetään vasta sitten digitalisoitumaan joka niemeen ja notkoon.
Anonyymi: Perusjututkuntoon 27.1.2016 15:50

Anonyymi
Kunnianhimoinen hanke. Harvoin näkee suurten yritysten aloittavan oleellisesti uudentyyppisiä liiketoimintoja.

Onnea matkaan, yrittänyttä ei laiteta.
Anonyymi: Supernerd 27.1.2016 15:53

Anonyymi
Ihan mediajulkissuuden hakua näm jutut. Kyllä jotain järkeäkin pitäisi näissä puheissa olla ennenkuin niitä suoltaa maailmalle.No myöhemminhän 5-10v kuluttua näille jutuille on hyvä naureskella. Digitalisaatio tuo uutta businestapankeillekkin mutta pankkiasiat on ihmisille on vain pakollinen pulla ei sellainen mahdollisuuksien alue kuin kommunikaatio ja viihde.
Anonyymi: NalleHourailee 27.1.2016 16:01

Rekisteröitynyt käyttäjä
Aika pieni on aloitus panostus.Tärkeämmältä tuntuu kiertää EU valvonta.Näin Nordea myös vältäisi juutalaisn ohjauksen.
Rekisteröitynyt käyttäjä: Hoikkapoika 27.1.2016 16:08

Anonyymi
Pääkonttori pitäis sijoittaa pilveen, siten pääse pankkivalvonnasta.

Tai vaikka avaruuteen, vain mielikuvitus rajana.
Anonyymi: vvvcxfccccc 27.1.2016 16:11

Anonyymi
Edellisen kerran kun Nordea edeltäjä SYP yritti kannattavaksi verkkokaupaksi syvimmän laman aikaan, niin lopputuoloksen oli pankkikriisi ja valtion miljardituet.
Anonyymi: Huhhuhtaas 27.1.2016 17:11

Anonyymi
Yhtäläisyyttä löytyy myös osakkeiden hintakehityksestä.
Anonyymi: kaakkoon 27.1.2016 17:11

Anonyymi
Nordean osake on nyt laskenut lähes 30% huhtikuusta 2015, olisikohan aika käynnistää osakkkeen osto-ohjelma.
Anonyymi: keeee 27.1.2016 17:51

Anonyymi
Vai että oikein Digitalisaatioon Nordea lähdössä?

Muutama viikko sitten, nämä Nordean digitalisaatio insinöörit, pakotti mobiilikäyttäjät helvetin mobiilisivuille, vaikka asetuksissä on asetus näyttää PC sivut.

Odotettevissa on todella järkyttävä kehitys ja ennenkaikkea pankkisalaisuudetkin valuvat NSA palvelimille. Tuleeko Sharewille kuten Nordnetillä, että omat pankkitiedot tulee julkaista sosiaalisessa mediassa niin saa esimerkiksi alennuksia palveluista ???

Pian on pankkia vaihdettava kun digitalisaatio idiootit pääsevät valtaan !!!
Anonyymi: OskomatonKehittys 27.1.2016 18:09
Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
 

Taloussanomat - Uutiset

06:03 Digitoday Kaksi muutosta Whatsappiin – sormet selviävät vähemmällä klikkailulla
06:02 Taloyhtiöiden riskit kasvavat – "Kaksi miestä katosi työmaalta pariksi viikoksi"
28.9. Digitoday Uutiseksi naamioitu haittaohjelma leviää Facebookissa – ethän klikannut?
28.9. Komissio ehdottaa julkista rekisteriä EU-lobbareille
28.9. EU-komissio ottaa ison pörssikaupan tarkempaan syyniin
28.9. Venäjä pumppaa öljyä kuin neuvostovuosina
28.9. SK: Technip Offshore voi lomauttaa koko henkilöstön
28.9. Digitoday Blackberry lopettaa puhelinten valmistamisen
28.9. Kuntarahoitus myi vihreitä bondeja – rahaa Länsimetrolle ja kouluille
28.9. FK:n Tornivaara: Sopeuttamista voi tehdä monella tavalla
28.9. Viime vuonna selvä piikki: Yhä useampi raivosi lentokoneessa
28.9. Inderes: Yrityskauppojen tahti hidastunut – viime vuonna ennätys
28.9. Digitoday Kutsu kävi oikeuteen: Loppuuko musiikin rippaaminen Youtubesta?
28.9. Autoja tuodaan yhä enemmän ulkomailta – "Autonvaihto useammalla mielessä"
28.9. Nyt se on virallista: OP eroaa FK:sta
28.9. Kone laskussa nousupörssissä, Caverion jatkaa eilistä kiriä
28.9. Harjoittelija löysi sattumalta – huutokaupassa 102-vuotias samppanja
28.9. Digitoday Näin Mars asutetaan elinaikanamme - Muskin hurja suunnitelma julki
28.9. Saudi-Arabia vihjasi öljysopimuksesta Iranin kanssa
28.9. Kotipizzan kasvukausi jatkui: Asiakkaat lisääntyivät ja ostokset kasvoivat
28.9. Digitoday Accenture irtisanoo jopa 40
28.9. Vaikeuksissa kyntävä Deutsche Bank myy henkivakuutusyhtiönsä
28.9. Digitoday Natsilaulu päätyi Googlen hampaisiin – mitä oikein tapahtuu?
28.9. Deutsche Bankin toimitusjohtaja: Emme tarvitse valtiontukea missään tapauksessa
28.9. Suomi putosi kilpailukykyvertailussa – Ruotsi kiri ohi
28.9. Vanhojen asuntojen hinnat nousivat elokuussa
28.9. Hanjinin konttilaivat halutaan myydä mahdollisimman pian
28.9. Digitoday Sitä on tehty vuosikausia - nyt Youtube sallii sen
28.9. TVO haastanut Arevan oikeuteen Ranskassa
28.9. Ilta-Sanomat Rakentaja vaikeni talon märkätilojen virheistä – joutui maksamaan ostajalle 50 000 euroa
Asiakastieto

Yhteistyössä