Kirjaudu ▼
 

Heippa, Kiina – yritykset palaavat nyt Suomeen

Heini Karjanmaa
Heippa, Kiina – yritykset palaavat nyt Suomeen
Muistatko vielä, kun työpaikat karkasivat Kiinaan? Kiina-ilmiö alkaa olla menneen talven lumia. Moni yritys haikailee nyt takaisin kotimaahan.
Elina Ranta
16.12.2011 05:56
173

Monissa yrityksissä haikaillaan tai harkitaan vakavasti tuotannon siirtämistä Aasiasta takaisin Suomeen tai ainakin lähemmäs kotimarkkinoita. Suuria kotiinpaluuinvestointeja on vielä vähän.

– Kiinassa työvoima on ollut sellaista, joka tulee aamuisin maaseudulta portille katsomaan, onko tänään työtä. Kiinan tilanne ei jatku tällaisena enää pitkään. Talous kuumenee, ja viennissä näkyy keinotekoista manipulointia, valaisinyhtiö Valtavalon toimitusjohtaja Markku Laatikainen sanoo.

Valtavalo aloittaa vuodenvaihteessa oman led-valoputkituotantonsa Kajaanissa. Aiemmin
putket tehtiin sopimustuotantona Kiinassa.

– Paluumuuttoa on tapahtunut, vaikka se ei ole vielä valtavirtaa, Suomen Yrittäjien varatoimitusjohtaja Timo Lindholm vahvistaa.

– Uskaltaisin sanoa, että tuotannon siirtämistä takaisin tapahtuu jatkossa yhä enemmän. Palkka ja muut tuotantokustannukset ovat nousseet Aasian maissa koko ajan Suomea ja muita länsimaita enemmän. Ilmiö voi näkyä kaikissa tuotteissa, joissa laatu ja toimitusvarmuus ovat tärkeämpiä kuin pelkkä hinta.

Kajaanista valoa
pimeyteen

Valtavalo satsaa Kajaaniin nousevaan tuotantolaitoksen investoitiin lähes miljoona euroa. Tuotanto alkaa alkuvuodesta yhtiön vuokraamissa tiloissa, jossa ennen toimi UPM:n Kajaanin paperitehdas. Laatikaisen mukaan Kajaanista löytyy osaavaa ja motivoitunutta työvoimaa.

– Tuotannon siirtäminen Suomeen voi olla perusteltua kaikilla volyymivalmisteisilla tuotantoaloilla, joilla käytetään automatisoitua prosesseja ja joilla robottiautomaatiosta saadaan kustannustehokkuutta. Näillä aloilla kotimaassa valmistaminen voi olla taloudellisesti järkevää, Laatikainen sanoo.

– Kotimaahan satsaaminen on huomattavasti kannattavampaa erityisesti nyt, kun hyvää osaavaa työvoimaa on hyvin tarjolla. Ei sitä enää kauan ole. Tässä vaiheessa kannattaa investoida takaisin Suomeen, kun kilpailijat eivät ole vielä tehneet.

Laatikaisen mukaan Aasia-tuotannossa yllätyksiä tulee pitkien logististen matkojen ja useampien välikäsien johdosta.

– Tuhkapilvet voivat sotkea toimituksia, lentoliikenne on jumissa tai Kiinan tulli tekee yllätystarkastuksen. Voi tulla myös yllättäviä suhdannepiikkejä. Lentojen hinnat Suomeen saattavat kolminkertaistua kuukaudessa, Laatikainen kertoo.

– Ongelmallista oli myös pitkä etäisyys tuotekehityksen ja tuotannon välillä. On hankala saada koko ketju sitoutumaan tuotteen valmistamiseen samalla laatutasolla ja ajatuksella.

Mediahuomio
taattu

Paluumuuttajia on viime vuosina ollut useita, ja ne saavat vielä harvalukuisina paljon medianäkyvyyttä: Helkama Veloxin Jopo-tuotanto ja Lappset. Lappset alkaa valmistaa maailmanlaajuisten Angry Birds -teemapuistojen kalustoa Rovaniemellä, uutisoi ensimmäisenä Talouselämä-lehti sunnuntaina.

Reino-ja Aino-tohvelit elävät uutta nousukautta valmistuksen palattua takaisin Suomeen.

Suomalaisen työn liiton toimitusjohtajan Pekka Tsuparin mukaan vaatetusteollisuuden volyymin kehityksessä on tapahtunut trendinomainen käänne 1990-luvun pohjalta.

– Se kertoo, että suomalainen tekstiili- ja vaatetusala pystyy tekemään kilpailukykyisiä tuotantosarjoja pienimuotoisemmin.

Jopon myynti singahti uutisen jälkeen nousuun.

– Julkistuksen jälkeen vietin kaksi seuraavaa päivää pelkästään antamassa haastatteluja aiheesta, sanoo Helkama Veloxin toimitusjohtaja Jari Elamo.

– Päätöksen jälkeen syys–joulukuun myynti lähes kaksinkertaistui vuodentakaisesta. Siitä saakka Jopot on myyty kädestä ja vasta nyt olemme pystyneet täyttämään varastoa.

Jopon kotimaisuuskortin avulla myös ne Helkaman mallit, joita ei koskaan valmistettu ulkomailla, alkoivat myydä paremmin.

Kiina kallistuu,
Eurooppa taantuu

Yritysten on tällä hetkellä erityisen vaikea tehdä suuria tuotannon sijoittumispäätöksiä.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Kiinan arvioidaan tänä vuonna ylittäneen niin kutsutun Lewisin käännekohdan, talousteorioista tunnetun pisteen, jossa halpatyövoiman tarjonta kutistuu ja palkka- ja hintataso kääntyvät nousuun.

Kiinan kohdalla työvoiman kysyntä ylittää tarjonnan vuonna 2014, pääekonomisti Dong Tao Credit Suisse -pankista arvioi Bloomberg Businessweekissä.

Kehitys kulkee samaan suuntaan myös muissa halpatuotantomaissa. Monissa yrityksissä mietitään, kannattaako tuotantoa siirrellä Aasiassa maasta toiseen vai palata Suomeen ja Eurooppaan.

Suuret investointipäätökset eivät toisaalta houkuta nykyisessä laskusuhdanteessa, mikä näkyy myös pienten ja keskisuurten yritysten suhdannebarometrissä. Investointeja rajoittavat erityisesti yritysten yleiset maksuvaikeudet.

”Tuoteturvallisuus
varminta Suomessa”

Myös pelivalmistaja Nelostuote on lisännyt jatkuvasti tuotantoaan Suomessa. Tiettyjä käsityötä vaativia osia se tuottaa edelleen alihankintana Kiinasta. Yritys valmistaa 3,5 miljoonaa pelituotetta Suomessa, 0,5 miljoonaa  muualla Euroopassa ja 0,5 miljoonaa Aasiassa.

Toimitusjohtaja Markku Heljakan mukaan tavoitteena on, että kasvu tulee Suomen tai Euroopan puolelta. Kotimaiseen tuotantoon panostamiseen oli kolme syytä.

– Saamme varmennettua, että tuoteturvallisuus on kunnossa, mikä on hyvin tärkeää näissä tuotteissa. Toinen on saatavuus: Pelituotteet ovat pitkälti sesonkituotteita ja erityisesti joulutuotteita. Kolmas tekijä on, että Kiinassa kustannukset ovat viime aikoina nousseet. Tuotantoon tulee kaikenlaista piilokustannusta, kuten rahtia ja muita kuluja.

– Tuote voi olla hiukan kalliimpi Suomessa valmistettuna, mutta kaikki muut tekijät yhteenlaskettuna vaakakuppi kääntyy Suomen eduksi. Automaatiota lisäämällä ja muilla teknisillä ratkaisuilla pyritään painamaan kuluja alas. Ei sekään tietenkään helppoa ole.

Toimitusaika
ratkaisee

Nelostuotteen Heljakan mukaan nykyisestä laskusuhdanteesta ei voi vetää yleisiä ohjeita.

– Investointipäätökset ovat aina yrityskotainen asia. Jokaisen yrityksen täytyy nähdä, miten markkinoilla ja omalla toimialalla vetää. Aika voi olla sellainen, että ainakin rahoituksen saamisessa voi olla ongelmia.

– Tuotannon siirtäminen lähelle voi kannattaa, jos tuotteiden sesongit ovat lyhyitä ja tarvitaan nopeaa reagointiaikaa. Se koskee esimerkiksi monia kulutustavaroita, joille läheisyydestä on kilpailuetua. On esimerkiksi tärkeää, että valmistaja voi nopeasti toimittaa tietyn väristä tuotetta, jos kysyntä lähtee nopeasti nousemaan, Suomalaisen työn Tsupari sanoo.

– Entistä enemmän yritykset pohtivat näitä asioita, heiluriliike ei ole yhteen suuntaan vaan molempiin suuntiin.

Myös Helkaman Elamon mukaan juuri toimitusaika ratkaisee sesonkituotteissa, kuten polkupyörissä.

– Pyörien myyntisesonki on lyhyt. Jos tietty väri  alkaa myydä hyvin, tuotantosuunnitelmaa voidaan muuttaa Hangon tehtaassa muutamassa päivässä. Taiwanissa toimitusaika saattoi olla viisi kuukautta.

Oikaisu juttuun 18.12.: Jutussa mainittiin virheellisesti Kaleva Koru yhtenä paluumuuttajista. Kalevala Korun tuotantoa ei ole koskaan ollut ulkomailla, vaan korut valmistetaan ja on aina valmistettu Suomessa. Kalevala Korun nykyisellä tytäryhtiöllä Lapponia Jewelryllä oli ollut pienimuotoista tuotantoa Kiinassa ennen sen siirtymistä Kalevala Korun omistukseen 2005.


Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (173)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 18
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Taitaa syy olla että kiinalaatu ei enään myy ja kustannukset ovat nousseet lähelle Suomen tasoa.
routa porsaan kotiin 16.12.2011 6:14

Anonyymi
Uusi rakennusbuumi kolkuttelee jo borstuassa. Kunhan tuvan puolella saadaan synkkyysistuntunto loppumaan.
nyt tarkkana 16.12.2011 6:19

Anonyymi
Palaavat takaisin Suomeen ja tuovat mukanaan kiinalaiset yleisesti sitovat työelämän lait ja käytännöt. Siinäpä sitten palkansaajat ovat sidottu kiinalaisiin raameihin ja tuottavuuss kasvaa kohisten.
kiinalaiset työehdot 16.12.2011 6:23

Anonyymi
Ehdolla vuoden parhaimmaksi (ja pitkään jo povatuksi) uutiseksi.
Sähköasentaja 16.12.2011 6:24

Anonyymi
Kokoomushenkinen hämäräkapitalisti palaa häntä koipien välissä etsien uusia riistettäviä.
Nimetön 16.12.2011 6:30

Anonyymi
Kyllähän sitä mieluummin vetää jalkaansa Reinot kuin Wei-not!
Hui-lai-ling 16.12.2011 6:30

Anonyymi
Lentolippujen hinnat ja aasialainen palkkataso on nousussa, samoin erilaiset piilokulut kuten lahjukset pitää maksaa tai muuten tuotanto ei pyöri. Paikallinen poliisi alkaa Kiinassa yms. kiristämään lahjuksia tai tuotanto pistetään seis.

Lisäksi yritykset eivät voi polkea työntekijöiden oikeuksia miten haluavat kuten ennen vaan kaikki saattaa levitä internetiin ja sillä on tuhoisat seuraukset koko yritykselle.
Tuota noin 16.12.2011 6:36

Anonyymi
Tuotanto tulee siirtymään tulevaisuudessa lähelle markkinoita, kun öljynhinta nousee tarpeeksi korkealle ja näin kuljetuskustannukset ylittää halvat työvoimakustannukset.
Öljy 16.12.2011 6:40

Anonyymi
Parempi tämäkin, kuin ei mitään.
Mutta ei yksi pääsky kesää tee.
Hyvä yritys 16.12.2011 6:47

Anonyymi
Pitkälle autimatisoidun teollisen tuotannon
tekeminen onnistuu.Työvaltainen ei.
Työläisen ansion päälle tulee alasta riippuen jopa
puolet palkan sivukuluja,Alv joka melkein neljännes
laskutuksesta,siitä palkka kuluja ei saa vähentää vaikka laskussa mukana.
Tuotannossa käytetyt koneet saa vähentää ALV ja
tuloveroissa.
Nämä kertautuvat verot ja palkan sivukulut on
meidän hämärä talouden syy.
Palkataanko lisää tarkastajia vai lisätäänkö
yleiseen verotukseen kuten TV maksu.
Yrittäjä 16.12.2011 6:50
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 18
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä