Päästä velat ulosottoon – saat toimeentulotukea
Suurelle määrällä pientuloisia kertyy pikkuhiljaa velkoja, jotka päätyvät ulosottoon. Ulosmittauksessa velkaa on 240 000 ihmisellä. Suuri määrä kertoo siitä, että velalliset työttömät tai pienituloiset elävät usein erittäin vaikeassa talousahdingossa. Joskus rahankäyttö on myös täysin holtitonta.
Suoraan ulosottoon menevät julkiset maksut, kuten verot, sakot, terveydenhuollon maksut ja päivähoitomaksut. Valtaosa kaupungeista käyttää nykyään perintätoimistoja asiakasmaksujen perinnässä. Niistä suurimpia ja kaupunkien eniten käyttämiä ovat perintäjätit Intrum Justitia, AktivKapital ja Lindorff.
Perintätoimistojen kuluja pidetään yleisesti ylisuurina. Suomen perimistoimistojen liiton puheenjohtajan Jyrki Lindströmin mukaan ne kuitenkin täysin linjassa nykylain mukaan. Arvio saa tukea Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen parin vuoden takaisesta selvityksestä.
Siinä todettiin silti myös, että periminen heikossa asemassa olevilta velallisilta on ongelma, koska perimiskulujen kasvu vaikuttaa toimeentulotukimenoihin. Kuntien julkisoikeudellisia saatavia, esimerkiksi terveydenhoidon maksuja, oli ”suhteellisen paljon perittävänä juuri heikoimmassa asemassa olevilta velallisilta”.
Nykyinen laki siunaa varsin suuret perintäkulut: alle 250 euron suuruisen saatavan muistutus saa maksaa 5 euroa, maksuvaatimus 21 euroa ja kokonaiskulut 190 euroa. Suoraan ulosottokelpoisten muistutukset: 5 euroa, maksuvaatimus 12 euroa ja kokonaiskulut 59 euroa.
– Vapaehtoisessa perinnässä laki mahdollistaa sen, että perintätoimenpiteitä suoritetaan tehtyihin töihin nähden. Perintäkulujen on vastattava tehtyjä töitä, Lindstöm kertaa lakia.
Velallisen suojaosuus
auttaa toimeentulotuessa
Ulosoton asiakkaista suuri osa on myös toimeentulon asiakkaita. Kuinka suuri osa, sitä ei tiettävästi ole tilastoitu. Ulosoton niin kutsuttu suojaosuus johtaa erikoiseen tilanteeseen: Kaupungit ja kunnat päätyvät maksamaan ulosottovelkoja.
Ainakin yksittäisiä tapauksia tulee esimerkiksi Helsingin kaupungin sosiaaliviraston tietoon. Kovin suurena ongelmana tilannetta ei koeta.
Vaikka ulosotto on kalliimpaa kuin vapaaehtoinen perintä, myös toimeentulotuen asiakkaalle se voi olla parempi vaihtoehto suojaosuuden takia. Se on 627 euroa kuussa. Pienituloiselle täytyy siis jäädä käteen 21 euroa päivässä maksujen jälkeen. Suojaosuus ei ota huomioon vuokran määrää.
Jos asumismenojen jälkeen elämiseen ei jää toimeentulon perusosaa, velallinen saa toimeentulotukea, yksin asuva ja yksinhuoltaja 419 euroa kuussa.
Jos velka ei ole ulosmittauksessa vaan niin kutsutussa vapaamuotoisessa perinnässä, toimeentulotukea ei myönnetä vaikka elämiseen ei jäisi rahaa pakollisten lyhennysten jälkeen. Tilannetta pidetään joissakin velkaneuvonnoissa jossain määrin epäoikeudenmukaisena.
Säästöt kuntalaisille
perintätoimistojen sijaan
Kaupunkien ulkoistettu perintä oli esillä hiljattain Helsingin valtuustoaloitteessa, jonka tekijänä oli kaupunginvaltuutettu, ministeri Paavo Arhinmäki (vas.). Terveyslautakunta peesasi aloitetta perustaa pääkaupunkiseudun yhteiselin kunnallisten maksujen perimiseen. "Tällöin myös saatavien perintäkulut voitaisiin pitää kohtuullisina ja kansainvälisten perintätoimistojen sijasta mahdollinen hyöty jäisi kuntalaisille itselleen".
Aloite ei edennyt, koska "mikään perintätoiminnan uudelleenjärjestely ei vähennä kaupungille toiminnasta aiheutuvia kustannuksia, koska nykyinen järjestelmä on kaupungille ilmaista".
Ulosotossa lähes
neljä miljardia
Tilastokeskuksen mukaan viime vuonna velkojen pääomaa oli ilman korkoja ja ulosottomaksuja 3,8 miljardia euroa. Keskimääräinen ulosottovelka oli 15 900 euroa. Yleisimmin summat ovat pieniä parin tonnin velkoja.
Perintälakia ollaan parhaillaan uudistamassa. Työryhmässä kuluttajajärjestöt vääntävät parhaillaan kättä velallisten ja kuluttajien aseman parantamiseksi, perintäala ajaa omia etujaan.
Lakiuudistus osa laajempaa maksuviivästysdirektiiviä, joka on Suomessa pantava täytäntöön maaliskuuhun 2013 mennessä. Lakiuudistuksen sisällöstä ei haluta kertoa mitään vielä, mutta tavoitteena on yhtä kaikki korjata ylisuurten perintäkulujen ongelmaa.
– Uudistuksen valmistelu on kesken. En voi ennen mietinnön julkistamista kertoa, millaisia muutoksia lainsäädäntöön työryhmä tulee ehdottamaan. Työryhmä luovuttaa mietintönsä joulun alla, oikeusministeriön lainsäädäntöneuvos Tuomo Antila kertoo.
– Voimaantuloajankohtaa on vaikea tarkasti ennakoida, kun lainsäädäntöprosessissa on vielä monta vaihetta edessä. Tässä vaiheessa "haarukka" ulottuu syksystä 2012 maaliskuuhun 2013.













