Palmroth: Yrityssaneeraus väliaikainen ratkaisu
Jalkinevalmistaja Pertti Palmroth on hakeutunut yrityssaneeraukseen. Toimitusjohtaja Mikko Palmroth vakuuttaa kuitenkin, että yrityssaneeraus on väliaikainen ratkaisu, jolla pyritään saamaan yhtiön talous kuntoon.
Perinteikäs edelleen perheyrityksenä toimiva jalkinevalmistaja jätti yrityssaneeraushakemuksensa Pirkanmaan käräjäoikeuteen viime viikolla.
Palmrothin mukaan pitkään jatkuneet kausirahoituksen ongelmat ovat johtaneet ylivelkaantumiseen. Velkaa hoidetaan yrityssaneerauksen lisäksi jatkossa uutta pääomaa hankkimalla.
– Tilanne on sellainen, että velkaa on yli miljoona euroa. Ylivelkaantuminen on ollut pitkä prosessi, joka on alkanut jo 2009. Sinänsä tulevaisuuden näkymät eivät ole huonot. Tuotteiden myynti kasvoi viime vuonna 20 prosenttia, ja tilauskanta näyttää hyvältä, Palmroth sanoi Taloussanomille.
Yhtiön taloutta rasittavat tappiolliset myymälät. Yhtiö lakkauttaa niistä Sellon ja Itäkeskuksen myymälät sekä Pohjoisesplanadin myymälän.
Loppuunmyynneillä kassavirtaa saadaan nopeasti kasvatettua. Henkilöstövähennyksiä Palmroth ei tarkentanut.
– Selvää on, että jos kolme myymälää joudutaan lakkauttamaan, niitäkin joudutaan tekemään.














