Liikanen: Kotitalouksien velka 1990-luvun alun tasolla

Kotitaloudet ovat nyt yhtä velkaisia kuin viime laman aikana 1990-luvun alussa. Matalat korot onneksi auttavat velan hoitamista, sanoi Suomen pankin pääjohtaja Erkki Liikanen taloustutkijoiden seminaarissa.
Taloussanomat
10.6.2009 17:02
Kommentit 21

– Kotitaloudet ovat nyt suunnilleen yhtä velkaantuneita kuin 1990-luvun alussa, Liikanen sanoi Jyväskylän yliopistossa järjestetyssä taloustutkijoiden kesäseminaarissa.

– Ero on kuitenkin siinä, että kun tuolloin kotitalouksien käytettävistä tuloista meni korkomenoihin 8–9 prosenttia, nyt osuus on noin 3,5 prosenttia ja laina-ajat ovat pidentyneet merkittävästi. Suomen Pankin ja Finanssivalvonnan yhteisessä stressitestissä pankkien on todettu selviävän myös nykyistä huonomman talouden kehityksen oloissa.

Liikasen mukaan taantuma jättää pitkän jäljen talouteen. Vie aikaa, ennen kuin kansantalous saavuttaa vuoden 2008 tason.

Taantumasta kärsivät nuoret ja ikääntyneet. Nuorten on vaikea työllistyä ja ikääntyneet usein ovat ensimmäisiä irtisanottavia. Tämä vaikuttaa myös valtion ja kuntien talouteen.

– Suuri haaste on edessä, kun liikkeelle pantu mittava elvytyspanos talouden vahvistuessa joudutaan vetämään takaisin inflaatiokierteen ja julkisen talouden liiallisen velkaantumisen estämiseksi. Ajoitus tulee olemaan vaikea kysymys, joka herättää myös intohimoja, Liikanen ennakoi.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
UutinenBrax haluaa velkaneuvontaan vauhtia (17.6.2009 07:59)
UutinenKetä markka auttaisi? (12.6.2009 06:02)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (21)

Huono 0
Eli reilut puoli vuotta sitten olimme siinä 8-9 prosentissa!!! Hopihopi Liikanen eläkkeelle sieltä. Taitaa olla paineltu sitä paniikkinappulaa ja puppugeneraattorista on saatu aikaan päivän selitys.
verkot tötterölle
KUka hullu lainoja pois maksaa, sen tekee systeemi.
Huono 0
Weber Says Pre-emptive Rate Increases May Be Needed (Update2)

www.bloomberg.com/apps/news?pid=newsarchive&sid=aJjYH6BdK6CI
Matalia korkoja pukkaa tosiaan...
Huono 4
Eli reilut puoli vuotta sitten olimme siinä 8-9 prosentissa!!! Hopihopi Liikanen eläkkeelle sieltä. Taitaa olla paineltu sitä paniikkinappulaa ja puppugeneraattorista on saatu aikaan päivän selitys.

Liikanen viittaa 1990 luvun alkuun, eli aikaa välissä melkein 20v. Taidat olla itse eläkeputkeen päätymässä.
Äly hoi...
Näiltä Suomen pankin suojatyöläisiltä pitäisi kieltää kommentointi. Suusta pääsee sammakoita ja niitä korjatessa lisää...

Äidin olisi pitänyt opettaa pitämään suu kiinni, etteivät ihmiset huomaa kuinka tyhmä on. Tai okei ehkei niin olisi päässyt politiikassa noin korkealle...
Voi voi Liikasta
´

"Vie aikaa, ennen kuin kansantalous saavuttaa vuoden 2008 tason."

Naurettava juttu. Savolaishuumoriako? Vai onko kansantalous joidenkin eläkejärjestelmien veroinen harvojen matemaatikoiden tuntemien kaavojen takainen salaisuus?

Onhan surkeaa jollemme ole lainkaan edistyneet 1990-luvun tasolta. Liikanen ja E "Pula" Aho olivat silloin järjestelemässä "Kansallistalkoita". Eipä niistä sitten ollut isoa apua.

Velkamme ovat siis samaa luokkaa kuin silloin. Entä omaisuutemme? Imatran Voima, KOP, SYP, Rautaruukki, Outokumpu, Enso-Gutzeit, Telia-Sonera, Kemira jne... ?

Ai, ettemme omista enää niitä. Emmehän me sitten ole 1990-luvun tasolla vaan jossain tsaarinaikaisella. Jollemme maaorjuudessa niin ainakin velkaorjuudessa. Joku on myynyt sielumme toisille isännille.

Liikasen kaltaisilla savolaisilla piällysmiähilläkö vain menee hyvin. No, mikäpä siinä. Pannaan leipään puolet petäjäistä, kiristellään hampaita ja pidetään kättä nurkissä housun taskussa.

Olemmehan orjakansaa.
vänrikki S.
Huono 3
´

Pahoittelen panovirhettä:

Piti olla nyrkissä eikä nurkissa.
vänrikki S.
Pankeille tämä matala korkotaso sopii hyvin, se houkuttaa mukaan asuntolainahelvettiin monia niitäkin jotka eivät korkeammilla koroilla muuten uskaltaisi siihen mennä.
Tämä korkotasn ei ole pysyvä
Huono 0
Taas uusi sana, tämä elvytyspanos. Se kuulemma joudutaan vetämään takaisin. Ja aiheutuu intohimoja.
Mitä tämä mies sanoo puhuessaan?
jok
Huono 0
Erityisesti valtiot ovat pelanneet väärin energian kanssa siis sähkön, mutta kukahan on siellä ollut puhumassa päitä ympäri, sama koskee Ruotsia. Aina tulee uusia lisiä ja täällä aina lopussa 25%lvv päälle. Nyt melkein kaikki mittaritkin voidaan lukea datakeskuksessa ja hinta nousee.
Ei velka paha ole, mutta täytyy laskea myös tulevaisuus.
Sivut: 1 2 3 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Pilvistä, mahdollisesti vähäistä lumisadetta -16
Oulu
Melkein selkeää ja poutaa -24
Tokio
Selkeää ja poutaa 5
Ennuste klo 14:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Miten talouskriisi syntyi? Lue Taloussanomien teemapaketti finanssikriisin vaiheista.
Kumpi teidän perheessänne päättää, millainen auto ostetaan?

KalenteriKalenteri

6.2.2012

Saksan tehdastilaukset joulukuulta 13:00  
 
Dilbert – 4.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949