Tullihallituksen pääjohtaja: Autovero pois!
Nykyinen autovero joutaa romukoppaan. Tätä mieltä on tullihallituksen pääjohtaja Tapani Erling. MTV3:n Huomenta Suomi -ohjelmassa. Erlingin mukaan autoverosta aiheutuvan vajauksen voisi yhtä hyvin kerätä polttoaineiden verotuksella ja käyttömaksuilla.
Erlingin mukaan autoveron tuotto on noin miljardi euroa vuodessa.
– Meidän olisi jo aika katsoa, että auto on samanlainen tavara kuin mikä tahansa muukin tavara yhteisömarkkinoilla, jonka voi ostaa sieltä mistä ihmiset haluavat, sanoo Erling.
Toisesta EU-maasta käytetyn auton hankkineet suomalaiset ovat riidelleen valtion kanssa autoverotuksesta jo pitkään.
Erling tukee suomalaisten näkemyksiä – nykyinen järjestelmä on mahdoton. Erlingin mukaan tullilla on tällä hetkellä käsittelyssä noin 20 000 valitusta käytettyjen tuontiautojen verotuksesta.
Valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) ei lämpene Erlingin ajatuksille. MTV3:lle antamassaan haastattelussa Katainen ennakoi, että autoveron poisto johtaisi vuotuisen käyttömaksun viisinkertaistumiseen. Käyttömaksu olisi runsas 500 euroa vuodessa.
– Vaihtoehtoisesti, jos se perittäisiin polttonesteissä, se tarkoittaisi 50 prosentin nousua polttoaineveroon. Tämä tarkoittaisi käytännössä 30 sentin nousua bensalitrassa ja 20 sentin nousua diesel-litrassa, Katainen laskee.




















Kommentit (53)
En koskaan osta Suomesta autoa.
Käyn Saksasta, kuten kaksi edellistäkin.
Ottakaa mallia.
vero p-aineeseen se maksaa joka käyttää.
ei se jonka on pakko omistaa auto.
Samantien otan riemulla sen 500 euroa / vuosi.
Täytyisi verottaa käytön mukaan ja verohelpotuksin tukea autoja jotka ovat suorituskykyisiä ja samalla myös ympäristöystävällisiä.
Tämä auttaisi huomattavasti uudistamaan Suomen autokantaa, ja kaikki me tiedämme että nykyiset autot eivät kestä sitä 500 000 kilometriä. Lisäksi autojen kierrätys toimii isolla prosentilla. Mielestäni 10 vuotta on autolle aikalailla maksimi ikä, se on myös tekniikan kehittymisen kannalta oiva ikä.
Suomen autokanta pysyy vanhana niin pitkään kunnes uusi auto kannattaa ostaa. Nythän on järkevintä ostaa sellainen muutaman vuoden käytetty josta on kerma kuorittu päältä, mutta silti auton ylläpito on kallista.
Ajatellaan esimerkiksi ihmistä joka käyttää autoaan vain töissä käymiseen ja kaupassa käymiseen. 5 päivää viikossa töihin ja kerran tai kaksi kertaa viikossa kauppaan. Lisäksi työmatkan ollessa pieni ei ajokilometrejä juurikaan tule.
Silti hän maksaa yhtä pirusti kuin sellainen joka ajaa vaikka sata tuhatta kilometriä vuodessa.
Ei tietenkään pidä RANKAISTA sellaista joka työn vuoksi ajaa sen satatuhatta kilometriä vuodessa.
PORKKANAA täytyy tarjota KEPIN sijaan suomalaisille, ja verohelpotukset ympäristöystävällisille uusille autoille on se oikea suunta.