Trichet: Tämä korkotaso on sopiva
Euroopan Keskuspankin johtokunta näkee jo orastavia merkkejä talouden toipumisesta. Frankfurtissa pitämässään lehdistötilaisuudessa pääjohtaja Jean-Claude Trichet kuitenkin arvioi talouden kehittyneen tämän vuoden tammi–maaliskuussa ennakoitua heikommin.
Keskuspankki arvioi Jean-Claude Trichet’n mukaan euroalueen kuluttajahintainflaation painuvan alle nollaan tämän vuoden puolivälin aikoihin, mutta palaavan ensi vuonna maltillisiin alle kahden prosentin lukemiin.
Keskuspankki alensi tänään ohjauskorkojaan, ja sen perusrahoitusoperaatioiden korko painui historiansa alimpaan arvoon, 1,25 prosentista tasan yhteen prosenttiin.
Trichet sanoi pankin johtokunnan pitävän korkotasoa talouden tilanteeseen sopivana. Tätä voi pitää vihjeenä siitä, että koronlaskut ovat tältä erää ohi.
Samalla pankki myös alensi pankeille tarpeen vaatiessa myöntämänsä maksuvalmiusluoton korkoa 2,25 prosentista 1,75 prosenttiin.
Leikkaus merkitsee lisähelpotusta rahoitusvaikeuksien uhkaamille pankeille.
Toinen pankkien rahoitusvaikeuksia lievittävä toimenpide on pankeille myönnettävän keskuspankkirahoituksen jaksojen pidentäminen 12 kuukauteen.
Samalla keskuspankki ilmoitti valmiudestaan tukiostaa euroalueella liikkeeseen laskettuja euromääräisiä vakuudellisia joukkolainoja kuten asuntolainaobligaatioita.
Toimien tarkoituksena on tukea rahoitusmarkkinoiden toimintaa ja estää pankkien rahoitustilannetta haittaavien markkinahäiriöiden syntymistä.










