"Malttia marginaaleihin!"
Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto Rakli on huolissaan pankkien innosta nostaa kiinteistöalan yhtiöiden lainojen marginaaleja. Rakli vaatii malttia olemassa olevien lainojen marginaalimuutoksiin.
Raklin mielestä erityisen ongelmallista on marginaalien nosto valtion tukemassa vuokra-asuntokannassa. Korkokustannusten nousu siirtyy helposti vuokriin. Näin kohtuullisten vuokratasojen ylläpitäminen käy haasteelliseksi ja samalla pistää vuokralaisten maksukyvyn koetukselle.
Vuokrien noususta eivät säästy vapaarahoitteisissa vuokra-asunnoissa elävät vuokralaiset. Lainamarginaalien nosto aiheuttaa paineita myös vapaarahoitteisten vuokra-asuntojen vuokrien nousulle.
Raklin mukaan lainamarginaalien nosto vaikuttaa myös vuokra-asuntojen omistajan taloudelliseen tilanteeseen. Siten se vaikeuttaa myös uudistuotannon käynnistymistä.
"Nordean käytös
erikoista"
Rakli osoittaa syytävän sormensa muun muassa Nordeaan, joka on kertonut tekevänsä yksipuolisia muutoksia marginaaleihin. Raklin mukaan erikoista käytöksessä on se, että lainatarjouksissa on ollut erityisehto, jonka mukaan pankilla on oikeus korottaa lainan marginaalia vasta 10 vuoden jälkeen.
Lainakustannusten ennakoitavuus on Raklin mielestä yksi tärkeimmistä tekijöistä rahoittajaa valittaessa. Yksipuoliset muutokset heikentävät tätä ennakoivuutta.
Raklin mukaan lainansaajan on voitava luottaa pankin lainatarjouksessa antamaan erityisehtoon. Lainansaaja on tehnyt päätöksen lainan ottamisesta lainatarjouksen perusteella ja kyseisellä marginaalin tarkistusta koskevalla ehdolla on ollut merkitys lainansaajan päätöksen tekoon, sanoo Rakli.
Rakli aikoo käydä neuvotteluja rahoituslaitosten kanssa tilanteen ratkaisemiseksi.













