Suurituloisista ei ole laman kaatajiksi

Taloussanomat
Suurituloisista ei ole laman kaatajiksi
Tuliko sinusta laman maksumies? Pääsevätkö suurituloiset liian helpolla lamatalkoista? Vauraimman kansanosan pakottamista lamatalkoisiin verotusta kiristämällä on jo ehditty vaatia. Veroasiantuntijat kuitenkin varoittavat, että niillä ei nostettaisi Suomea ulos taantumasta. Todellisuudessa veronkorotukset iskisivät keskituloisiin, jotka maksavat jo nyt suurimman osan veroista.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Tiia Kyynäräinen
22.4.2009 06:01
Kommentit 144

Kuka maksaa loppulaskun taantumasta? Vastauksia saa lähes yhtä monta kuin on vastaajaa. Euromääräisesti tarkasteltuna eniten maksavat keskituloiset verojensa kautta. Yksittäisinä veronmaksajina eniten ansaitsevat saavat kuitenkin  suurimmat verot maksettavakseen.

Elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen (kesk.) mielestä rikkaiden veronmaksu ei ole riittävää. Ministeri patisti TV1:n Ykkösaamu-ohjelmassa eniten ansaitsevia osallistumaan hanakammin taantumatalkoisiin. Ministerin mielestä rikkaimpien verotusta tulisi kiristää, esimerkiksi nostamalla pääomaveroja.

Melko paljon verotuloja valtio saa varakkaimmilta jo tälläkin hetkellä. Verohallinnon maksuun pannuista verotilastoista ilmenee, että  vuonna 2007 lähes 54 000:n eniten ansaitsevan suomalaisen verojen ja veroluonteisten maksujen yhteissumma nousi suuremmaksi kuin noin kahden miljoonan vähiten ansaitsevan veronmaksajan maksama yhteissumma.  

Selkeästi suurin maksajaryhmä ovat keskituloiset. Vähintään 25 000 euroa tai alle 55 000 euroa vuodessa ansaitsevien verot olivat lähes puolet kaikista veronmaksajien veroista.

Ansiotuloverotukseen
ei kajota

Pekkarisen veropuheet on otettu vastaan hieman ristiriitaisesti. Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) toppuutteli Ylen uutisissa maanantaina, että ainakaan tällä hetkellä verotukseen ei ole syytä kajota.

Veroasiantuntijat ovat pääministeri Vanhasen kanssa yhtä mieltä. Palkansaajien Tutkimuslaitoksen (PT) johtajan Jaakko Kianderin mukaan verotuksen kiristäminen ei olisi mielekästä.

– Se vain johtaisi kulutuksen supistamiseen, Kiander sanoo.


[zoom]
Klikkaa graafi suuremmaksi.

Taantuman jälkeenkään Kianderin mielestä verotuksen kiristäminen ei saisi johtaa ainakaan ansiotuloverojen kiristämiseen. Kianderin mukaan helposti käy niin, että todellisuudessa lasku lankeaa keskituloisten maksettavaksi.

– Kun puhutaan verotuksen kiristämisestä, yleensä kiristetään 2 000 euroa tai enemmän kuukaudessa ansaitsevien veroja. Näin suurituloisten raja laskee melko alas.

Myöskään Veronmaksajien keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen ei koskisi ansiotuloihin. Lehtinen kuittaa palkkaverojen kiristyspuheet populismina.

– Jos puhutaan pelkästään suurituloisten ansiotulojen verotuksen kiristämisestä, se on mielestäni puhdasta populismia. Meillähän ylimmät marginaaliverot ovat todella korkeat myös kansainvälisesti vertaillen. Suomessa rokotetaan ankarasti lisätuloa, silloin kun se on työtä, Lehtinen sanoo.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Korkea marginaaliverotus kaikissa tuloluokissa on Lehtisen mukaan suurin rakenteellinen ongelma, joka on korjattava tulevaisuudessa.

Pääomaverojen
muutoksiin harkintaa

Pääomaverotuksen muuttaminen voi sen sijaan onnistua, mutta se ei ole yksinkertaista. PT:n Kianderin mukaan oikea tapa kiristää rikkaimpien verotusta olisi kohdistaa muutokset pääomatuloon.

– Tulojakomielessä olisi toki järkevää kiristää suurempituloisten verotusta, silloin puhutaan pääosin osinkoveroina verotettavia henkilöitä.

Erityisesti eri yrittäjäjärjestöille pääomaverotukseen kajoaminen ei ole helppo nieltävä.

Veronmaksajien Lehtinen ei sen sijaan ota kantaa pääomaverotusta koskeviin muutoksiin, mutta peräänkuuluttaa malttia.

– Pitää olla hyvin varovainen. Mitään äkkimuutoksia ei pidä ryhtyä tekemään suhdannesyistä. Ei ole ollenkaan sanottu, että muutokset tuottaisivat yhteiskunnalle merkittävästi lisää verotuloja, Lehtinen sanoo.

– Olen aivan varma, että tuloverotuksen uudistaminen on iso osa veromuutoksia ensi vaalikaudella.

Valtiovarainministeriön ylijohtajan Martti Hetemäen johtama verotyöryhmä pohtii parhaillaan verotuksen kokonaisuudistusta. Tarkastelun alla on muun muassa pääoma- ja ansiotuloverotuksen suhde.

Taannoinen kohu niin sanoitusta lääkäriyhtiöistä on yksi esimerkki erilaisesta pääoma- ja ansiotuloverotuksesta. Laki muutos etenee eduskunnassa.

Keskituloisilta kerätään eniten veroja
Maksuun pantujen verojen määrä eri tuloluokissa 2007
vuodessa euroa ansaitsevat 1 - 5.000 - 10.000 - 15.000 - 20.000 - 25.000 - 35.000 - 55.000 - 75.000 - 100.000 - 150.000 - 300.000 -
4.999 9.999 14.999 19.999 24.999 34.999 54.999 74.999 99.999 149.999 299.999
lukumäärä 384849 516448 641 738 499 114 510 354 820 992 582 911 145 309 58 701 32 971 15 141 5 827
verot ja maksut yhteensä, milj. euroa 59 425 1 166 1 576 2 152 5 229 6 544 2 769 1 627 1 297 979 1 397
tuloverot ansiotuloista (valtion verotus), milj euroa 0 0 8 73 182 971 1 969 1 021 655 537 391 345
tuloverot pääomatuloista, milj. eruoa 20 32 56 75 84 183 326 229 188 212 246 799
Lähde: Verohallinto

Lisää Aiheesta
UutinenNiinistö korottaisi veroja (25.4.2009 12:10)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (144)

Huono 0
Mauri se jaksaa tuolla populistisella linjalla. Kun kerran sen on valinnut, pankoon kuriin poliittisen eliitin (johon myös itse kuuluu)verovapaat "korvaukset".
Tämä on sakea juorupalsta.
Nyt töihin
Ei niit veroja tarvi nostaa. Tarvii vaa pudottaa virkamiesten palkkoja tai antaa niille kenkaa.
Suurituloiset pääsevät ilmanmuuta helpolla näistä lamatalkoista.Tämä Vanhasen ja Kataisen hallitus on järjestään päätöksillä suosinut suurituloisia, kaikenhuippu on ollut maanviljelijöiden suosiminen esim.metsänmyyntivero,sukupuolenvaihto eläkeikä.Muutenkin suurituloiset eivät maksa veroja tavalliseen kansaan nähden kuin murtoosan koska heidän tulonsa on verottajan tavoittamattomissa.Hallitus on tukenut ja auttanut tämän epäoikeuden onnistumisessa.
KTM
Valtiol on liikaa palkollisii jotka saa palkan pelkasta puhumisesta tai olemiserta.
Perustoimeentulo pitää nostaa 1.000 euroon/kk.
Työnteon verotusta tulee rankasti keventää.
Omaisuusuksien ja pääomatulojen verotustua tulle kiristää. Kunnallisverotus on laitettava progresiiviseksi.
Kohti onnellisuuden yhteiskuntaa
Milloin hyvätuloiset olisivat uhrautuneet muiden hyväksi. Kaikki muut paitsi huippukerros ovat kautta Suomen historian kantaneet vastuun maan rakentamisesta.
Varakkaatko isänmaan asialla ?
"Ei niit veroja tarvi nostaa. Tarvii vaa pudottaa virkamiesten palkkoja tai antaa niille kenkaa"

Virkamiehiäkö kuvittelet hyvätuloisiksi?
Höpsistä
Tämä on sakea juorupalsta.

Ei täällä mitään sakea juoda eikä älämölyä
Nuppi
Heh, naurattaa tämä verokeskustelu. Olen itse lähdössä Tanskaan töihin. Veroprosenttini tulee sosiaalimaksujen kanssa yli 40%, n. 7000e ylittäviltä pääomatuloilta 43% (voi heittää hieman, muistelen ulkoa). Lisäksi joudun maksamaan eläkettä enemmän kuin Suomessa. Ja käsittääkseni lienevät maailman onnellisin kansa. Suomessa prosentit olisivat olleet huomattavasti pienemmät.
elämäänsä tyytyväinen
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 ... 15 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Puolipilvistä ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 17
New York
Melko pilvistä, ja poutaa 21
Ennuste klo 15:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

13:27OsakeOsake

Kurssi nousussaElisa

graafi

16,00-1,05 %-0,17

KalenteriKalenteri

Huomenna – 28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949