"Ihmiset pidetään työelämässä parhaiten kannustimilla"
Paras tapa eläkkeelle jäämisen lykkäämiseksi on Vuorian mukaan luoda kannustimia, jotka houkuttavat pysymään työelämässä. Hallituksen ja järjestöjen eläkekiistan ratkaisuksi sovittiin maaliskuussa, että keskimääräistä eläkkeellejäämisikää pyritään nostamaan vähintään kolmella vuodella vuoteen 2025 mennessä. Tavoite eläkkeellejäämisiän siirtämisestä on Vuorian mukaan kova.
– Eläkeiän nostamisen ratkaisu ei ole normatiivinen. Se liittyy reaalitalouden kehitykseen ja työntekijöiden työhaluihin. Peruskysymys on Suomessa tehtävän työn määrä. Työssä pysymisen ratkaiseminen edellyttää työkyvyn ja työssä viihtyvyyden parantamista, sanoi Vuoria keskiviikkona.
Julkisuudessa esiin nostettu eläkekatto olisi Vuorian mukaan työeläkejärjestelmän perusperiaatteiden ja kannustimien vastainen. Tästä asiasta työmarkkinaosapuolilla ei hänen mukaansa näytä olevan merkittäviä näkemyseroja.
– Työeläkkeiden eläkekatto johtaisi niin sanottujen ostoeläkkeiden kasvuun ja siten hyvin todennäköisesti nykyistä suurempaan epätasa-arvoon, sanoi Vuoria. Eläkekaton asettaminen johtaisi nopeasti myös vaatimukseen katon asettamisesta eläkemaksuille, koska tel-järjestelmässä jokaisesta ansaitusta eurosta karttuu työeläkettä.

















Kommentit (28)
Viisain tässä lehdessä ja Finland on paras !
Tosiasia on että työssä viihtymisen edellytys on se että ihminen tuntee itsensä työkuntoiseksi.
Toinen ja tärkein on motiivi tehdä töitä ja sen edellytys on LUULO KORVAAMATTOMUUYDESTA!
Tilanteen todellisuudella ei ole mitään merkitystä. Tärkeintä on työntekijän tunne.
Kun ihminen saa työssään kohtuullisesti palautetta siitä että juuri hänen työpanoksensa on tärkeää niin ihminen pitää suorastaan pakottaa eläkkeelle. Itse hän ei osaa lähteä. IKÄ ON SIVUSEIKKA.
Kysymys on myös hyvästä johtamisesta. Koulutus "johtajalle" on hukkaan heitettyä niin kauan kun johtaja ei itse koe siitä hyötyvänsä.
Tässä on Fru Halonen oikeassa samoin kuin koko maailman johto.
PS. Putin jo aikaisemmin.
Olet aivan liian nuori. Kyllä asiat tulevat paremmiksi, voi ottaa aikaa, mutta aika on sinun voitto.
Aika, jos kaikki ymmätäisivät ajan.