Avoimet työpaikat vähenivät reilun neljänneksen
Avoimia työpaikkoja oli Tilastokeskuksen tutkimuksen mukaan vuoden 2008 viimeisellä neljänneksellä 27 800, joka oli 27 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.
Koko vuonna 2008 avoimia työpaikkoja oli keskimäärin yhtä paljon kuin vuonna 2007, kertoo Tilastokeskus keskiviikkona tiedotteessaan.
Avoimet työpaikat vähenivät koko maassa: teollisuudessa, rakentamisessa, kaupassa ja liike-elämän palveluissa.
Osa-aikaisten avointen työpaikkojen osuus nousi kolme prosenttiyksikköä ja määräaikaisten kaksi prosenttiyksikköä.
Kaikille töille ei löydy tekijää. Noin 46 prosenttia kaikista avoimista työpaikoista oli sellaisia, joiden täyttäminen on työantajien mielestä vaikeaa.

















Kommentit (19)
Mutta kun meillä on nämä vasuripellet, jotka luulee aina tietävänsä mikä meille on parasta ja mitä me halutaan.
Ja jokainen joka uskaltaa olla suorapuheinen ja rehellinen, leimataan joko rasistiksi tai egoistiksi. Lopulta vaihtoehtojen puuttuminen tuo järjelle voiton.