Hallitus nostaa viinaveroa
Hallitus aikoo korottaa alkoholiveroa 10 prosenttia ensi vuoden alusta. Korotuksen tarkka ajankohta on vielä avoin. Talouspoliittinen ministerivaliokunta päätti korotuksesta tänään tiistaina.
Korotus koskee kaikkia eri juomalajeja. Hallitus odottaa viinaveron korotuksen tuovan valtion kassaan lisätuloja 65 miljoonan euron verran.
Korotus nostaa alkoholijuomien vähittäismyyntihintoja noin 4,5 prosenttia. Väkevien hinnat nousevat noin kaksi kertaa enemmän kuin oluen ja viinin hinnat. Olutpullo kallistuu noin neljä senttiä, viinipullo 22 senttiä ja puolen litran viinapullo 75 senttiä.
Viimeksi alkoholivero nousi tämän vuoden alussa. Tuolloin korotus oli 11,5 prosenttia ja painottui väkeviin juomiin.
Alkoholiveron korotus on osa ensi vuoden talousarvioesitykseen tehtäviä muutoksia, joilla varaudutaan talouden taantumaan. Lakimuutoksen on tarkoitus tulla voimaan mahdollisimman pian.
Viinaveron korotus kuului Matti Vanhasen (kesk.) hallitusohjelmaan.



















Kommentit (62)
Toivon mahdollisimman monen pysyvän pullosta irti.