Sähkön hinnassa on taas nousupaineita
Syyskuun lopussa alkanut sähkön hinnan lasku on jäämässä lyhyeksi. Pudotus näyttää jo tasaantuneen. Loppuvuonna hintapaineet ovat pikemminkin ylöspäin.
Heinä-syykuun tuloksensa tänään keskiviikkona julkaissut sähköyhtiö Fortum on pudottanut suojausasteitaan loppuvuodeksi, minkä voi tulkita tarkoittavan sitä, että se uskoo sähkön hinnan nousevan. Yhtiö on suojannut loppuvuoden sähköntuotannostaan 65 prosenttia.
Fortumin suojausasteet ovat pudonneet sekä viime vuoden heinä–syyskuusta että edellisestä neljänneksestä. Kolmannen vuosineljänneksen osavuosiraportissaan Fortum kertoi, että lokakuun alussa se oli suojannut sähköntuotanto-segmenttinsä sähkön tukkumyynnistä Pohjoismaissa 65 prosenttia. Heinäkuussa suojausaste oli 70 prosenttia. Viime vuonna vastaavana aikana suojausaste oli poikkeuksellisen korkea, 85 prosenttia.
Suojaukset on tehty 46 euroon megawattitunnilta. Hinta on sama kuin se oli heinäkuussa. Sen sijaan viime vuoden vertailukaudella suojaukset tehtiin 41 euroon megawattitunnilta.
Fortum ei anna suoranaisia arvioita hintakehityksestä. Johtaja Tapio Kuula Fortumista muistuttaa, että yhtiön suojausasteet eivät pysy vakiona.
– Suojausasteemme vaihtelevat tilanteen ja sen mukaan, mikä on näkemyksemme markkinasta ja markkinan kehityksestä, Kuula totesi tiedotustilaisuudessa.
Fortum pyrkii suojaamaan sähköntuotannostaan mahdollisimman paljon. Näin yhtiö haluaa ennakoitavuutta tuloksentekoon ja kassavirtaan. Kun yhtiö pudottaa suojausastettaan, se on aiempaa alttiimpi sähkön hinnan heilahteluille. Fortumin sähköntuotanto-segmentti myy kaiken tuottamansa sähkön sähköpörssi Nord Pooliin.
Tukkumarkkinoiden hintakehitys
ei näy suoraan kuluttajan sähkölaskussa
Sähkön spot-hinta nousi rajusti syyskuun lopulle asti, mutta on kääntynyt sen jälkeen laskuun. Sähköfutuurien hinnat marras-joulukuulle liikkuvat reilussa 50 eurossa megawattitunnilta, joten markkinoilla ei odoteta sähkön tukkuhinnan jatkavan laskuaan.
Pohjoismaisilla markkinoilla sähkön hintaan vaikuttavat muun muassa Pohjoismaiden vesivarastot. Lokakuun alussa Pohjoismaiset vesivarannot olivat kuusi terawattituntia keskimääräistä pienemmät. Viime vuoden vastaavan aikaan verrattuna varanto oli 11 terawattituntia pienempi.
Tukkumarkkinoiden hintakehitys ei välittömästi heijastu kuluttajien sähkölaskuun. Hinnankorotuksia Fortum on kuitenkin jo tehnyt. Yhtiö kertoi korottaneensa toistaiseksi voimassa olevien sopimusten hintaa yhdeksän prosenttia Suomessa elokuun alussa.
Ensi vuoden sähköntuotannostaan Fortum on suojannut 55 prosenttia. Suojausaste on noussut 10 prosenttiyksikköä heinäkuusta. Suojaushinta on noin 53 euroa megawattitunnilta eli kaksi euroa parempi kuin heinäkuussa. Viime vuoden lokakuussa Fortum kertoi suojanneensa seuraavan vuoden tuotannostaan 65 prosenttia.
Fortum hyötyi
suurista aluehintaeroista
Fortum takoi taas hyvän tuloksen. Yhtiön heinä–syyskuun vertailukelpoinen liikevoitto parani 115 miljoonaa euroa vuotta aiemmasta erinomaista tulosta tehneen sähköntuotanto-segmentin ansiosta.
Sähköntuotannon tulosparannusta edesauttoi muun muassa Norjan ja Ruotsin vaikeudet siirtoyhteyksissä. Ongelmat johtivat siihen, että Ruotsissa ja Suomessa aluehinnat olivat selvästi korkeammalla kuin sähköpörssin systeemihinta.
– Keskimäärin puhuttiin noin 10 euron hintaerosta. Tämä tietenkin osaltaan auttoi tulosparannusta, mutta myös operatiivisesti pystyimme muun muassa allokoimaan vesivoiman tuotantoa niille tunneille, joilla sähkön hinta oli parhaimmillaan.
Alueelliset hintaerot tulevat pysymään vielä korkealla, sillä Norjan ja Ruotsin välillä kapasiteetti on täydessä käytössään vasta ensi vuoden puolella.





















Kommentit (93)
Eikö enää mikään riitä?
Hölmöjä on helppo kusettaa sanoo Pekkarinen...:D
Voi kunpa tällaisen uutisen kohdalla voisikin todeta: "Ei koske Suomea millään tavoin".
Suomessahan on täysi monopoli tuossa sähkönjakelussa, niin ei kilpailuttaminen ei auta ja hintaa voidaan periaatteessa nostaa vaikka tuplaksi ja kukaan ei voi mitään, ku pakko sitä on saada.