Ruotsista kahmitaan yrityksiä

Ruotsista kahmitaan yrityksiä
Suomalaiset ostivat ennätysmäärin yrityksiä ulkomailta alkuvuonna. Eniten yrityskauppoja tehtailtiin Ruotsissa. Kokonaisuudessan yrityskaupat kuitenkin vähenivät.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Tiia Kyynäräinen
7.7.2008 15:00
Kommentit 4

Talouden epävarma kehitys näkyy yrityskauppamarkkinoilla, osittain. Vaikka kokonaisuudessa yritykset ovat tehneet yrityskauppoja vähemmän kuin viime vuonna, suomalaisten ulkomailta ostamien yritysten määrä on kasvanut alkuvuonna. Kotimarkkinoiden pienuus saa yritykset tähyilemään uusia kasvualueita.

Tilintarkastus- ja neuvontapalveluita tarjoavan KPMG:n tuoreen selvityksen mukaan suomalaisyritykset ostivat ulkomailta 68 yritystä tammi–kesäkuussa. Suomalaisyritysten tekemien yrityskauppojen määrä ulkomailla on kasvanut vuosi vuodelta. Alkuvuonna kasaan saatu määrä rikkoo jälleen ennätyksen.

13:26Osake
-2,72 %
2,50
-0,07
+0,18 %
27,67
+0,05

Viime vuoden tammi–kesäkuuhun verrattuna yritysostot ulkomailla ovat kasvaneet viidellä kaupalla eli kahdeksan prosenttia. Alkuvuoden kauppamäärä on yhtä suuri kuin koko vuonna 2003 ja 2004.

KPMG:n yritysjärjestely-yksikön myynnistä vastaavan Teppo Jalosen mielestä talouden epävarmuudesta huolimatta suomalaisyrityksillä riittää laajentumishaluja.  


[zoom]
Klikkaa suuremmaksi.

– Kun kasvu kotimarkkinoilla ei ole enää mahdollista, yritykset laajenevat ulkomaille. Ensimmäisenä laajennutaan naapurimaihin, Jalonen sanoo.

Yrityskaupat vauhdittuivat toisella neljänneksellä, jolloin suomalaiset ostivat ulkomailta yli 40 yritystä. Se on lähes 60 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten.

Turvallinen
Ruotsi

Laajentuminen naapurimaissa kiinnostaa suomalaisyrityksiä. Ruotsi on suomalaisyritysten laajentumiskohteista selvä ykkönen. Keväällä suomalaiset ostivat Ruotsista 16 yritystä. Venäjällä kauppoja tehtailtiin toiseksi eniten, mutta niiden määrä jäi selvästi ruotsalaiskauppoja vähäisemmäksi.

Suomalaisyritykset ovat käyneet yrityskaupoilla Ruotsissa laajalla rintamalla. Muun muassa konepajakonserni Metso kertoi kesäkuun alussa ostavansa ruotsalaisen prosessien optimointiin keskittyvän Grabitech Solutionsin. Viime viikolla puolestaan teollisuustekniikan suunnitteluyhtiö Etteplan ilmoitti hankkivansa tuotekehityspalveluita tarjoavan Innovation Teamin.

Teppo Jalosen mukaan Ruotsi on monelle suomalaisyhtiöille helppo laajentumiskohde, sillä maan tavat tunnetaan ja tiedetään.

– Ruotsissa koetaan maariski selvästi pienemmäksi kuin muissa maissa. Ruotsiin on turvallista mennä.


[zoom]
Klikkaa suuremmaksi.

Vaikka yrityskauppoja on Ruotsissa tehty eniten, laajentuminen Venäjällä kiinnostaa yrityksiä entistä enemmän. Toteutuneiden kauppojen määrä ei Jalosen mukaan ihan kuvasta aktiivisuutta, joka suomalaisyrityksillä on Venäjän yrityskauppamarkkinoilla tällä hetkellä. 

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Venäjällä haetaan ostettavaa. Nyt vain on niin, että erilaisista riskeistä johtuen vähemmän kauppoja on mennyt läpi. Mielestäni Venäjän vetovoima on kasvanut ja kasvaa.

Varovaisuus
hiipii yrityskauppoihin

Ulkomailla tehtyjen yrityskauppojen kasvusta huolimatta yrityskaupat kokonaisuudessaan vähenivät alkuvuonna. KPMG:n selvityksen mukaan yrityskauppoja tehtiin yhteensä 300 kappaletta tammi–kesäkuussa. Se on viidennes vähemmän kuin vuosi aiemmin.

KPMG tilastoi yrityskaupat, joissa vähintään toinen kaupan osapuoli on suomalainen. Yrityskaupaksi KPMG laskee sellaisen, jossa ostajan omistusosuus kohdeyrityksestä nousee yli 50 prosentin.

Eniten ovat vähentyneet kotimaisten yritysten voimin tehtävät yrityskaupat. Niiden määrä putosi yli neljänneksen viime vuodesta. Tosin loppukeväästä kaupat hieman lisääntyivät.

Jalosen mukaan talouden suhdanteen heikkenevät näkymät ovat tehneet ostajat entistä varovaisemmiksi. Kiinnostus yrityskauppoihin on edelleen suuri, mutta iso osa kaupoista kilpistyy korkeisiin hintapyyntöihin. 

– Varmasti osa myyjistä odottaa edelleen saavansa huippuhintoja, mutta ostajat eivät ole valmiita maksamaan eikä osalla ole kykyäkään maksaa sellaisia hintoja.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (4)

Huono 0
Suomalaisillahan on jo mittavat perinteet ilman ostamisesta suuresta maailmasta!
Suomi poika tunnetaan maailmalla malliasiakkaana!
Huono 6
Kenenkä rahoilla ostavat?? Ettei vaan kansalaisten?? Hinnat kyllä mahdollistavat sen??
Perskuti.
Huono 1
Ruotsalaiset osaa ton leikin liian hyvin. Ne ostaa ne samat firmat konkkakypsinä 15 kruunulla takasin jahka tuleva lamanpoikanen on eletty.
Tor
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

13:24OsakeOsake

Kurssi nousussaNokia

graafi

2,18+2,06 %+0,04

KalenteriKalenteri

Huomenna – 28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949