Areva: Olkiluodon reaktori ei myöhästy kesältä 2011
Areva sanoo, että aiemmin myöhästymisistä ja viivytyksistä kärsinyt Olkiluodon ydinvoimalan kolmas yksikkö on nyt rakentumassa suunnitelmien mukaan.
Yhtiön viime joulukuussa kertoma uusi valmistumisaikataulu olisi siis toteutumassa. Tuolloin Areva kertoi, että yksikkö olisi valmistumassa kesällä 2011.
– Ydinvoimala on erittäin hyvin aikataulussa kesää 2011 ajatellen. Me olemme hyvin luottavaisia aloitusajan suhteen, sanoi Arevan ydinvoimalayksikön strategiajohtaja Markus Birkhofer tänään konferenssissa Lontoossa.
Olkiluodon uuden yksikön rakentamista ovat piinanneet monet myöhästymiset. Alun perin kolmosyksikön piti valmistua Eurajoelle jo vuonna 2009. Teollisuuden Voima on joutunut rakennusaikaisten viivytysten vuoksi lykkäämään voimalan aloitusaikaa jo viisi kertaa.



















Kommentit (5)
Vaikka voimala ei valmistu, niin suomalaiset veronmaksajat joutuvat maksamaan sen, saattepa nähdä.
miljardia euroa ja
rakennetaan 4 vuodessa
Todellisuus: Reaktorin sopimushinta oli 3,2 miljardia euroa ja rakentamisajaksi luvattiin 4,5 vuotta. Hanke on ylittänyt kustannusarvionsa 1,5 miljardilla, joten todelliset kustannukset ovat lähes 5 miljardia euroa. Rakentaminen kestää vähintään 7 vuotta. Reaktorin väitetty alhainen hinta sai uusiutuvat energialähteet näyttämään epärealistiselta vaihtoehdolta eduskuntakeskustelussa.
…on oleellisesti
turvallisempi kuin nykyiset
reaktorit
Todellisuus: Hankkeessa on havaittu yli 1500 laatuongelmaa, joiden taso vaihtelee mitättömästä kriittiseen. Säteilyturvakeskus myöntää itsekin, että ongelmien määrä on niin suuri, että kaikkia ei välttämättä havaita ajoissa. Lähes kaikkien turvallisuuden kannalta keskeisten komponenttien valmistuksessa on ollut ongelmia, ja joissain tapauksissa laatuvaatimuksia on muutettu, jotta viallisia komponentteja ei tarvitsisi valmistaa uudestaan.
…on halvin ja edullisin
tapa saavuttaa Kioton
sopimuksen tavoitteet.
Päästövähennykset ovat
7,5 miljoonaa tonnia
vuodessa.
Todellisuus: Olkiluoto 3:lla aikaansaatavat päästövähennykset yliarvioitiin rajusti. Nyt arviot liikkuvat 1-3 miljoonassa tonnissa - noin kolmasosassa alkuperäisestä. Samaan aikaan esim. energiatehokkuuden parantaminen, kivihiilen käytön rajoittaminen ja tuulivoiman lisääminen on laiminlyöty, koska uuden reaktorin piti riittää päästöjen vähentämiseen.
…alentaa sähkön hintaa
toisella
päästökauppakaudella,
säästäen sähkön
kuluttajille 0,5 miljardia
euroa vuodessa.
Todellisuus: Suurten suomalaisten sähkön kuluttajien etujärjestön Elfin mukaan OL3:n viivästyminen maksaa kuluttajille 3 miljardia euroa - eli 600 euroa henkeä kohden.
…tehdään yksityisenä
investointina avoimilla
markkinoilla.
Todellisuus: Hanke sai julkista tukea Ranskasta ja Saksasta. Investoinnista 60 % tulee valtion ja kuntien hallitsemista yhtiöistä.
…tarjoaa töitä
suomalaisille yrityksille ja
työntekijöille. Puolet
investoinnista jää
Suomeen.
Todellisuus: Kaikki merkittävät urakat ovat menneet ulkomaisille yhtiöille ja jopa itse rakennustyömaalla vain kolmannes työntekijöistä on suomalaisia. Kotimaisuusaste jäänee alle 25 prosenttiin väitetyn 50 % sijaan. Samaan aikaan menetettiin esim. Ne 10 000 työpaikkaa, jotka voimakas satsaus tuulivoimaan VTT:n mukaan olisi voinut tuottaa.
…ei hidasta energian
käytön tehokkuuden ja
uusiutuvien
energialähteiden
kehitystä. Kestäviä
energiaratkaisuja tuetaan
voimakkaasti.
Todellisuus:
Modernien uusiutuvien energialähteiden, erityisesti tuulivoiman ja biokaasun, kehityksessä Suomi on jäänyt EU:ssa peränpitäjäksi. Sähkön ja lämmön yhteistuotannon kehitys on pysähtynyt OL3-päätöksen jälkeen.
TVO ja Suomi tekivät onnistuneen kaupan oikealla hetkellä. Suomeen rakennetava Olkiluoto 3 edustaa ydinteknologian huippuosaamista. Se, että asiakas vaati "tietämättömyytään" liian kireän aikataulun, ei olisi mihinkään muuttunut vaikka toimittaja olisi ollut kuka muu tahansa. Sama "myöhöstyminen olisi ollut edessä. Isossa projektissa syntyy tietysti myös laatuvirheitä. Niiden varalta on suunniteltu todella tarkka valvontaorganisaatio, joka myös toimii. Laatuvirhe ei tarkoita vaaraa vaan korjaustarvetta.
Kun vielä STUK on oppinut projektin myötä uutta teknologiaa, myös sen hyväksymisproceduurit ovat parantuneet.
Todellisuus
Suomi saa Olkiluoto 3:n muodossa edullisen ja turvallisen alansa huipputeknologiaa edustavan ydinvoimalaitoksen, joka tullaan vielä kopioimaan lukuisiin tuleviin projekteihin maailmalla.