Kirjaudu ▼
 

Suomi tarvitsee kaksi miljoonaa maahanmuuttajaa

Mikko Stig/Lehtikuva
Suomi tarvitsee kaksi miljoonaa maahanmuuttajaa
Suomi tarvitsee maahanmuuttajien aallon paikkaamaan työikäisten aukkoa.
Seniori-ikäisten määrä ylittää nyt ensimmäistä kertaa historiassa nuorten määrän. Työikäisten määrä puolestaan kääntyy nopeaan pudotukseen kahden vuoden päästä. Ikäjakauman vääristymän paikkaaminen vaatisi Suomeen peräti 1,8 miljoonaa maahanmuuttajaa vuoteen 2020 mennessä.
27.5.2008 13:15
Risto Pennanen
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Suomessa tapahtuu kahden vuoden päästä historiallinen käänne, kun työikäisten määrä alkaa vähentyä vauhdilla. Samalla katoaa talouskasvun kahdesta tekijästä toinen. Tähän asti kansatalous on kasvanut työntuntien lisäyksen ja tuottavuuden kasvun avulla.

– Kasvu tulee olemaan kymmeniä vuosia vain tuottavuuden paranemisen varassa. Kukaan ei ole kokeillut tätä aikaisemmin, sanoi valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) esitellessään maanantaina taloustoimittajille talouspoliittista strategiaa.

Kataisen mukaan muutos tapahtuu Suomessa ensimmäisenä läntisen Euroopan maista.

Aikaisemmin työikäisten määrä on vähentynyt Suomessa 1860-luvun nälkävuosien jälkeen vain lyhytkestoisesti sotavuosina ja vilkkaimman Ruotsiin muuttamisen aikana. Viime vuosina sama kehitys on ollut Venäjällä, mutta kymmeniä vuosia jatkunutta kehitystä ei ole nähty missään.

Nyt kehityksestä tulee pitkä ja syvä. Vuonna 2010 työikäisten määrä vähenee lähes 10 000 hengellä. Syvimmillään pudotus on vuonna 2013, jolloin maasta katoaa lähes 25 000 työikäistä. Sama kehitys jatkuu Tilastokeskuksen ennusteen mukaan vuoteen 2033 asti.

Ikäjakaumassa
historiallinen muutos

Työikäisten väheneminen näkyy suoraan talouskasvussa. Sen lisäksi ikäpyramidin muuttuminen aiheuttaa huikean haasteen sosiaalipalveluille.

Yli 65-vuotiaiden määrä ylittää nuorten määrän tänä vuonna ensimmäistä kertaa historiassa. Nyt Suomessa on yhtä seniori-ikäistä kohti neljä työikäistä. Vuonna 2025 enää 2,5.

Jotta vanhushuoltosuhde pysyisi nykyisellään, pitäisi Suomeen muuttaa vuosittain noin 140 000 työikäistä ihmistä. Vuoteen 2020 mennessä työikäisiä maahanmuuttajia pitäisi olla 1,8 miljoonaa.

Kaikkiaan maahanmuuttajia tarvittaisiin selvästi tätä enemmän, sillä muuttajien joukossa on luonnollisesti lapsia ja vanhuksia sekä muita työmarkkinoiden ulkopuolelle jääviä.

– Suomi tarvitsee maahanmuuttoa, mutta työikäisten poistuma on niin suuri, että asiaa ei voida ratkaista maahanmuutolla, sanoi Katainen.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Tilastokeskuksen väestöennusteen mukaan maahanmuuttajien todellinen määrä jää kauas kahdesta miljoonasta. Suomessa asuvien ulkomaalaisten määrä nousee noin 140 000:sta noin 300 000 ihmiseen vuoteen 2025 mennessä. Sekin tarkoittaa ulkomaalaisväestön kaksinkertaistumista.

Ulkomaalaisista noin puolet tulee pääkaupunkiseudulle. Kasvu tulee olemaan kovaa myös Turussa, Tampereella ja Itä-Suomen kaupungeissa kuten Lappeenrannassa, Imatralla ja Kotkassa.

Monissa kunnissa
hurjat haasteet

Väestön ikääntyminen aiheuttaa hurjia haasteita monille kunnille. Esimerkiksi Kehys-Kainuu ja Itä-Lappi menettävät lähes puolet työikäisistä vuoteen 2030 mennessä. Työikäisten määrä vähenee tuona aikana koko maassa 255 000 hengellä. Tuosta pudotuksesta yli 100 000 tapahtuu kymmenessä heikoimmassa seutukunnassa.

Tiettyjen alueiden ikääntyminen on ollut jo nyt nopeaa. Yli 23 000 neliökilometriä Suomen asutusta pinta-alasta on sellaisia, joissa nuorin asukas on täyttänyt 50 vuotta.

Tilastokeskus on selvittänyt, paljonko on seutukuntia, joiden asutusta alueesta yli neljäsosalla on nuorin asukas 50-vuotias. Vuonna 1995 tällaisia seutukuntia oli yksi, vuonna 2006 huikeat 31.

Ikääntyminen kärjistää kuntien välisiä talouseroja, mikä on näkynyt jo nyt muun muassa verotuksessa.Tänä vuonna 119 kuntaa nosti kunnallisveroaan. Näistä 30 on korottanut veroprosenttiaan tällä vuosikymmenellä vähintään kolmesti.

Korkein kunnallisveroprosentti on 21 ja alin 16. Suurin osa verotustaan tiukentaneista kunnista on pieniä ja keskikokoisia. Monissa näistä väestö on keskimääräistä iäkkäämpää, mikä puolestaan tietää keskimääräistä kovempia sosiaalimenoja ja pienempiä verotuloja.

Koko kansantaloudessa sosiaali- ja terveysmenojen osuus taloudesta kasvaa merkittävästi. Valtiovarainministeriön arvion mukaan kunnallisveroa pitää nostaa neljällä prosenttiyksiköllä vuoteen 2025 mennessä, jos noiden menojen kasvu rahoitettaisiin kunnallisverolla. Silloin keskimääräinen vero nousisi 18,55 prosentista 22,55 prosenttiin.

27.5.2008 13:15
Risto Pennanen
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)
Lisää Aiheesta

Kommentit (285)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 29
EdellinenSeuraava

Anonyymi
BUAHAHAHA, taas Kataisen nimi ihan potaskan yhteydessä.

Tuskin on vaalirahasotkusta ja Suomen huikeitten energiaverojen korotuksista päästy, kun soopakanuunat on taas ladattu - tällä kertaa työvoimapula-huuhaalla.

Kaksi miljoonaa muuttajaa tarvitaan Suomeen? Aivan älytön ja linnunradan ulkopuoliselta kiertoradalta vetäisty väite!

Suomessa ei ole minkäänlaista todellista työvoimapulaa muilla kuin puhelinmyynti- ja siivousaloilla, joilla työskennellään tikkukaramellipalkoilla!

Jokaista maisterin virkaa hakee 200 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanutta. Siinä on Kataiselle työvoimapulaa kerrakseen.

Anonyymi: Huuhaa-puheet riittä 27.5.2008 13:26

Anonyymi
Eipä niitä maahanmuuttajia tarvitse etelästä hakea, eiköhän niitä ole tuossa itarajan takanakin ihan riittävästi...
En minä halua tänne yhtään enempää maahanmuuttajia, kuin nyt on. Ollaan me ennenkin pärjätty...
Anonyymi: Epi 27.5.2008 13:29

Anonyymi
Mihinkä katoaa YT:ssä irtisanottavat työntekijät.
Taitaa lähinnä olla kysymys työvoimasta, jotka suostuvat tekemään töitä alle minimipalkan.

Eikös noita maahanmuuttajiakin ole tällähetkellä työttöminä. Tartis varmaakin saada nykyiset työttömättömätkin työllistettyä
Anonyymi: työtön 27.5.2008 13:29

Anonyymi
JOO! Saadaan tänne Saksan ja Ranskan tilanne jossa on valtava, työtön ja syrjäytynyt turkkilais- tms vähemmistö! Tosi hyvä idea! Työntekijöiden tarve lienee sitten muutaman hassun vuoden luokkaa, jonka jälkeen voimmekin sitten ihmetellä työttömyyttä, nousevia Kontulan ja Vuosaaren moskeijoita ja Rovaniemen minaretteja !Pitäisikö soittaa tuonne keski-eurooppaan ja kysyä josko he osaisivat kertoa miten itse sählätään oma yhteiskunta? Astrid Thors??


Mitä vikaa moskeijoissa ja minareeteissa on. Uskontohan on hieno asia elämässä, siitä on huomattavasti vähemmän haittaa kuin alkoholin väärin käytöstä ja sen aiheuttamista lieveilmiöistä
Anonyymi: Ihmettelempä vain 27.5.2008 13:31

Anonyymi
...ja nuoren polven jota itsekkin edustan pitäisi sitten maksaa suuren eläkelläispolven eläkkeet.

Varmaan täällä tulee työpaikkoja riittämään tulevaisuudessa, mutta jotenkin uskon että nuo eläkemaksut (puhumattakaan polttoaineesta ja muista elinkustannuksista) tulevat myös nousemaan vähintääkin sellaista vauhtia ettei palkasta kyllä ainakaan enempää jää käteen kuin nytkään.

En nyt muista kuka suur-ministeri se tässä vuoden sisään totesi että:

"opiskelijoiden opintotukea ei tarvitse nostaa, sillä he tulevat nauttimaan tulevaisuuden kohonneesta elintasosta".

LoL vaan sanon minä, mistähän "kohonneesta elintasosta" hän mahtoi puhua? Saatanpa hyvinkin lähteä ulkomaille valmistuttuani ja voivat sitten suuret herrat itse pähkäillä kuka ne heidän massiiviset eläkkeensä sitten maksavat :)
Anonyymi: kohta valmis amk-ins 27.5.2008 13:31

Anonyymi
...ja nuoren polven jota itsekkin edustan pitäisi sitten maksaa suuren eläkelläispolven eläkkeet.

Varmaan täällä tulee työpaikkoja riittämään tulevaisuudessa, mutta jotenkin uskon että nuo eläkemaksut (puhumattakaan polttoaineesta ja muista elinkustannuksista) tulevat myös nousemaan vähintääkin sellaista vauhtia ettei palkasta kyllä ainakaan enempää jää käteen kuin nytkään.

En nyt muista kuka suur-ministeri se tässä vuoden sisään totesi että:

"opiskelijoiden opintotukea ei tarvitse nostaa, sillä he tulevat nauttimaan tulevaisuuden kohonneesta elintasosta".

LoL vaan sanon minä, mistähän "kohonneesta elintasosta" hän mahtoi puhua? Saatanpa hyvinkin lähteä ulkomaille valmistuttuani ja voivat sitten suuret herrat itse pähkäillä kuka ne heidän massiiviset eläkkeensä sitten maksavat :)
Anonyymi: kohta valmis amk-ins 27.5.2008 13:32

Anonyymi
Mikäli ne kaksi miljoonaa tänne saadaan, niin sitten varmaan tarvitaan toiset 2 miljoonaa, koska 2 miljoonaa kanta-asukasta muuttaa pakoon. 'White flight' ilmiö on jo alkanut useissa länsi-euroopan maissa ja valkoista kantakansaa pakenee muualle monikulttuurisuuden tieltä.
Anonyymi: Ei järjen häivää 27.5.2008 13:33

Anonyymi
Jos otetaan tänne 2 miljoonaa somalia, niin n. 1 miljoona niistä jää takuulla työttämäksi ja aiheuttavat suunnattomia sosiaalisia ongelmia.

Haluaisin tietää, että mikä on niin vaikeaa siinä, että tuettaisiin suoraan SUOMALAISIA perheitä, jotta ne voisivat kasvattaa tasapainoisia SUOMALAISIA lapsia? Voisiko joku poliitikko vastata tähän?

Toinen asia ovat kunnat. Nyt PITÄÄ tunnustaa, että koko Suomea ei voida pitää asuttuna. Jos joku mummo haluaa asua korvessa viimeiset vuotensa, niin se sallittakoon, mutta elinkelvottomimmat kunnat pitää lopettaa ja siirtää kuntalaiset elinkelpoisiin keskuksiin. Vain se on pitkällä tähtäimellä järkevää...

Kaiken kaikkiaan suomalaisilla nuorilla on aika ankea tulevaisuus edessä. Vaihtoehtoina voidaan mainita:
1. Lähetä maasta (ei vielä liian myöhäistä, kun ei ole laissa kielletty)
2. Jäädä kärvistelemään tänne alati kasvavan verotaakan alle
3. Jättäytyä työttömäksi pois oravanpyörästä nautiskelemaan sosiaalituista

Ei kovin hääppöiset vaihtoehdot... It's you're choice!
Anonyymi: No huh, huh 27.5.2008 13:33

Anonyymi
Jos sattuisi sellainen säkä, että maahanmuuttaja suosuisi työntekoon tulisi mukana yhtä työtätekevää kohti 10 elätettävää perheenjäsentä.
Anonyymi: Huono hyötysuhde 27.5.2008 13:35

Anonyymi
...ja nuoren polven jota itsekkin edustan pitäisi sitten maksaa suuren eläkelläispolven eläkkeet.Varmaan täällä tulee työpaikkoja riittämään tulevaisuudessa, mutta jotenkin uskon että nuo eläkemaksut (puhumattakaan polttoaineesta ja muista elinkustannuksista) tulevat myös nousemaan vähintääkin sellaista vauhtia ettei palkasta kyllä ainakaan enempää jää käteen kuin nytkään.En nyt muista kuka suur-ministeri se tässä vuoden sisään totesi että:"opiskelijoiden opintotukea ei tarvitse nostaa, sillä he tulevat nauttimaan tulevaisuuden kohonneesta elintasosta".LoL vaan sanon minä, mistähän "kohonneesta elintasosta" hän mahtoi puhua? Saatanpa hyvinkin lähteä ulkomaille valmistuttuani ja voivat sitten suuret herrat itse pähkäillä kuka ne heidän massiiviset eläkkeensä sitten maksavat :)



Taitaa ne rahat loppua ei tällöin myöskään valtion halpakorkoisia opintolainojakaan ole ja lopuksi opiskelu muuttuu maksulliseksi.
Anonyymi: amk 27.5.2008 13:35
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 29
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Taloussanomat - Uutiset

11:09 Digitoday 26 vuotta siinä kesti: Klassikkopeli murtautuu ulos Windowsista
10:32 Rakennuslupien määrässä hurja hyppäys – asuntoluvat +23 %
09:46 Digitoday Tämä on vakavaa: iPhonet murrettu – Apple kehottaa päivittämään
09:46 Synkkä arvio: Trumpin voitto voi aiheuttaa maailmanlaajuisen taantuman
09:27 Lehto rakentaa majoitustilat 1000:lle ydinvoimalatyömaan työntekijälle
08:32 Kone sai suuren tilauksen – yli 200 hissiä Kiinaan
08:23 KL: Vuokra-asuntojen omistajat syyttävät kuntia vuokrien noususta
07:51 LM:n kysely: Haastajat jäävät kauas Rinteestä
07:12 Kolumni Navigaattori ajaa kartan ohi
06:04 Digitoday Syyte rapsahti porilaisnaiselle: Julkaisi valheellisia tietoja Kuvake.netissä
06:01 Analyysi Menetetyn vuosikymmenen saldo: valtionvelka kolminkertaistui – työttömyys ei selitä
25.8. Uutuuskoneen lentoja perutaan – syöpyvätkö moottorit?
25.8. Kuluttaja, näin verkkokauppa houkuttelee sinua ostoksille
25.8. Digitoday Kuorma-auton kuljettaja aiheutti liikennekuoleman: Pelasi kohupeliä
25.8. Digitoday Loppu nettiriesalle? Google alkaa rangaista näitä verkkosivuja
25.8. Uber maksaa kuskeille tukiaisia – teki alkuvuonna miljarditappion
25.8. Terrori-iskut herättivät: Auttaako matkavakuutus?
25.8. Puola myi ensimmäiset juan-lainansa
25.8. Ilta-Sanomat Verottomana käteen 560 €/kk – 2000 suomalaista mukaan perustulokokeiluun
25.8. Onnibus.com hyväksyy kilpailijan lipun Porvoon ja Helsingin välillä
25.8. Senttiosake FIT Biotech nousukiidossa pörssissä – teräsyhtiöt painuvat
25.8. Digitoday Facebookin mieli muuttui: Alkaa hyödyntää Whatsapp-tietoa mainonnassa
25.8. Digitoday Pirate Bay -Sunde vaatii tuomionsa purkua ja korvauksia suomalaisilta levy-yhtiöiltä
25.8. Mediatalot perustavat yhteisen digimainonnan markkinapaikan
25.8. Pörssikauppa Finnlinesin osakkeella loppui tänään
25.8. Posti aloittaa taas yt:t – nyt syynä Anttilan konkurssi
25.8. Antti Riivarista Patentti- ja rekisterihallituksen uusi pääjohtaja
25.8. Analyysi Leimaako pitkäaikaistyöttömyys ihmisen? – "Yhtä yleistä kuin rasismi"
25.8. Kone tekee jättikaupat kiinalaisesta GiantKoneesta
25.8. Palkansaajien ansiot nousivat – aloissa on eroja
Asiakastieto

Yhteistyössä