Poliisi etsii sijoitusyhtiö WinCapitan suomalaisia vetäjiä

Keskusrikospoliisi etsii laittomasta rahankeräyksestä epäillyn sijoitusklubin WinCapitan vetäjiä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
STT
28.3.2008 14:23
Kommentit 12

KRP kertoi perjantaina, että Panamalle rekisteröidyn yhtiön johtohenkilöt ovat pääosin suomalaisia. Tähän mennessä klubin toiminnasta on tehty parikymmentä rikosilmoitusta.

Klubiin on osallistunut jopa 10 000 suomalaista, jotka ovat sijoittaneet sen kautta yhteensä kymmeniä miljoonia euroja. KRP:n mukaan klubin perustajina ja toiminnan varsinaisina pyörittäjinä näyttää olleen pieni ryhmä, jonka alapuolella olevat henkilöt ovat värvänneet verkostoon uusia sijoittajia. Klubiin on saatu jäseniä erityisen paljon Pohjanmaalta ja Savosta.

– Tämänhetkisten tietojen mukaan klubin johtoon kuuluneet henkilöt ovat ainakin pääosin suomalaisia. Poliisi on käynnistänyt toimia epäiltyjen kiinni saamiseksi, KRP sanoo tiedotteessaan.

Toimintaa tutkitaan rahankeräysrikoksena. Toisena päälinjana selvitetään, ovatko jotkut klubilaiset syyllistyneet petoksiin.

Kaikki sijoittajat eivät välttämättä ole rikoksen uhreja. Klubin toiminta on jatkunut useita vuosia, ja osalle sijoittajista on ilmeisesti kertynyt myös tuottoja

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

WinCapitan rahaliikenne keskeytyi 7. maaliskuuta, kun klubin sijoittamiseen tarkoitetut internet-sivut suljettiin.

KRP:n mukaan väite, jonka mukaan klubin rahaliikenne keskeytettiin poliisin aloittaman tutkinnan seurauksena, ei pidä paikkaansa. Poliisi torjuu myös huhun, jonka mukaan klubin johto olisi itse pyytänyt tutkintaa rahanpesuepäilyjen vuoksi. KRP:n mukaan sillä ei ole tällaisesta tutkintapyynnöstä tietoa.

Lisää Aiheesta
UutinenWincapitan palvelin tyhjennetty (8.4.2008 22:34)
mainos

Kommentit (12)

Huono 0
Keskusrikospoliisi etsii laittomasta rahankeräyksestä epäillyn sijoitusklubin WinCapitan vetäjiä.
Taloussanomat
Huono 0
Tekijät olisi tietysti saatava vastuuseen, mutta rahoja ei kyllä tulla saamaan takaisin, että sikäli se ei auta häviäjiä.

josko nyt opittaisiin vihdoinkin se, että tietä äkkirikastumiseen / oikopolkua ei ole!

Konnien löytyminen Laiha lohtu
Huono 0
Laittomaan uhkapeliin osallistuneetkin saattavat olla rikollisia.
Veronkiertoa?
Huono 0
Voisiko vihdoinkin alkaa panostamaan siihen, että saisimme tällaiset "hujarit" pois netistä? Esim. www.finnbo.fi ja the gold internet on ollut ainakin vuonna 2004 lähtien netissä, erilaisia sivuja tähän liittyen on monta netissä. Herää monta kysymystä kun pikkasen tutkii sivuja koskien näitä sivuja ja näihin yrityksiin liittyviä sivuja.
Kuningas Orvar
Huono 0
Huijareita ja hyvä uskoisia tulee olemaan aina.Se on valitettava tosiasia.Huijarit keksii uusia keinoja ja jotkut menevät vipuun.
puijari
Huono 0
Mielenkiintoista että KRP ei kerro sitä kuinka laajaa tämä on ollut mm, Forssan seudulla jossa yksikin kuorma-autoilija on oikein kylpenyt muiden rahoilla. On ostellut niin Mersuja kuin Harrikoitakin puhumattakaan useista asunnoista. Näin ainakin kyseinen herra mainosti Winclubia yrittäessään rekrytoida lisää "sijoittajia".
Örri
Huono 0
Tiedä tuosta!

Tarinat kertovat miehestä, joka myi rengasliikkeensä jotta pystyi sijoittamaan liki 200 000¬ kyseiseen toimintaan. Tiedä häntä kannattiko?
Pate
Huono 0
Mistä heitä sitten oikein syytettäisiin...kyseessähän ei ole varaikeräyksestä jos kysessä on sijoitustoimista. Pikavoitot riskisijoituksilla on uhkapeliä ja siinä on myös isot riskit...Tämän luulisi sijoittajan ymmärtävän paitsi jos kyseessä on tyhmä sijoittaja kuten tässä tapauksessa.
saakos
Huono 0
Mistä heitä sitten oikein syytettäisiin...kyseessähän ei ole varaikeräyksestä jos kysessä on sijoitustoimista. Pikavoitot riskisijoituksilla on uhkapeliä ja siinä on myös isot riskit...Tämän luulisi sijoittajan ymmärtävän paitsi jos kyseessä on tyhmä sijoittaja kuten tässä tapauksessa.

Tyhmän huijaaminen katteettomilla lupauksilla (luvataan mielikuvitukselliinen 400 % tuotto) on aivan yhtä laitonta kuin viisaankin (luvattaisiinkin vain 5 prosentin tuotto). Vai oletko sitä mieltä että kaikilla sinua fiksummilla on oikeus huijata sinua miten mielivät vai sillä perusteella että olet heitä tyhmempi?
Huono 0
Taitaa olla tekijät jo bahamalla, samoin fyrkat... Typerää krp touhua antaa viikko hitaimillekkin etumatkaa... Krp-talousrikos osaston touhu muutenkin muistuttaa lähinnä huonavitsiä!
j
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

13:24OsakeOsake

Kurssi nousussaNokia

graafi

2,18+2,06 %+0,04

KalenteriKalenteri

Huomenna – 28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949