Kela perii takaisin opintotukia – joka neljännen ei ehkä tarvitse maksaa

Taloussanomat
Kela perii takaisin opintotukia – joka neljännen ei ehkä tarvitse maksaa
Kela on lähettänyt ehdotukset opintotuen takaisinperinnästä opiskelijoille, joiden epäilee saaneen liikaa opintotukea vuonna 2010. Maksulta voi välttyä, jos aloitti opintonsa tai valmistui saman vuoden aikana.
TaSa
17.2.2012 16:19
Kommentit 34

Kela on muistanut 29 300:aa opiskelijaa ehdotuksella opintotukien takaisin maksamisesta. Karhukirjeen saaneille kertyi maksettavaa keskimäärin 1 231 euroa.

Summa saattaa pienentyä tai painua nollaan, jos tulot on saatu esimerkiksi valmistumisen jälkeen. Viime vuosina näin on käynyt neljäsosalle kirjeen saaneista.

Jos vuoden 2010 aikana joko aloitti tai lopetti opintonsa tai käytti viimeiset tukikuukautensa, Kelalle voi kuukauden kuluessa tehdä uudelleenkäsittelypyynnön. Siinä pitää selvittää, milloin tulot on saatu.

Jos tukea ei palauta itse, se peritään takaisin 15 prosentin korolla.

Opintotukea sai yhteensä lähes 334 000 opiskelijaa. Kelan verottajalta saamien tietojen mukaan tulorajat ylittyivät heistä 9 prosentilla, eli 14 prosenttia useammalla kuin edellisenä vuonna.

Kelan opintotukiryhmän suunnittelijan Inka Kiviharjun mukaan kasvu johtuu opiskelijoiden parantuneesta työtilanteesta. Kun töitä on tehty enemmän, tulorajat ovat tulleet vastaan aiempaa useammalla.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (34)

Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Suomessa on käytännössä ILMAINEN opiskelu kehdosta hautaan. Muutaman sadan nimellinen lukukausimaksu, kun yhden korkeakouluopiskelijan kulut valtiolle ovat kymppitonnin vuodessa.

Eli turha itkeä "pienten opintotukien" takia.
Anonyymi: Nimetön 17.2.2012 16:29

Anonyymi
Ja lopetetaan myös puheet eläkeiästä ja puhutaan työurasta.

Jos aloitat työt myöhemmin niin jatkat pitempään.
Yksinkertaista ja oikeudenmukaista.

Työura voisi olla vaikka 40v minimi
Anonyymi: taas yritetään pistä 17.2.2012 16:37

Anonyymi
Toisin sanoen Kela lähettää laskun neljäsosassa tapauksia väärillä perusteilla. Käytössä olevia tietoja ei ole tarpeeksi, joten koitetaan kepillä jäätä. Hyvä esimerkki valtiovallan tietoyhteiskunta hankkeen toimivuudesta. Tunarit!
Anonyymi: Kauno Saario 17.2.2012 16:40

Anonyymi
Suomi on umpilamassa ja tekee mitä vain nyhjätäkseen kaiken kansalaisiltaan.
Anonyymi: suomen ikioma velkap 17.2.2012 16:46

Anonyymi
Suomessa on käytännössä ILMAINEN opiskelu kehdosta hautaan. Muutaman sadan nimellinen lukukausimaksu, kun yhden korkeakouluopiskelijan kulut valtiolle ovat kymppitonnin vuodessa.



Missään muussa maassa ei makseta opintotukea. Opiskelijaperhe jolla on 2 pk-ikäistä lasta maksaa veronmaksajille yli 40 000 euroa/v.

Kuten tulemme huomaamaan nämä ovat kiveenhakattuja etuja. Nyt säästetään sairailta ja vanhuksilta.
Anonyymi: Maailman parhaat etu 17.2.2012 16:47

Anonyymi
Suomessa on käytännössä ILMAINEN opiskelu kehdosta hautaan. Muutaman sadan nimellinen lukukausimaksu, kun yhden korkeakouluopiskelijan kulut valtiolle ovat kymppitonnin vuodessa.



Missään muussa maassa ei makseta opintotukea. Opiskelijaperhe jolla on 2 pk-ikäistä lasta maksaa veronmaksajille yli 40 000 euroa/v.

Kuten tulemme huomaamaan nämä ovat kiveenhakattuja etuja. Nyt säästetään sairailta ja vanhuksilta.




ÄLÄ JAUHAA SKEIDAA, LIBYA OLI JOKA ASIASSA YLITSE MUIDEN KUNNES SINÄ TUHOHOSIT SEN.
Anonyymi: Nimetön 17.2.2012 17:06

Anonyymi
Monissa maissa lasten vanhemmat tekevät kahta työtä saadakseen lapsen ylipäätään jatko-opiskelemaan. Suomen edut ovat maailman parhaat. Täällä vain on totuttu pitämään kaikkea itsestäänselvyytenä.
Anonyymi: Nimetön 17.2.2012 17:08

Anonyymi
Suomessa on käytännössä ILMAINEN opiskelu kehdosta hautaan. Muutaman sadan nimellinen lukukausimaksu, kun yhden korkeakouluopiskelijan kulut valtiolle ovat kymppitonnin vuodessa.



Missään muussa maassa ei makseta opintotukea. Opiskelijaperhe jolla on 2 pk-ikäistä lasta maksaa veronmaksajille yli 40 000 euroa/v.

Kuten tulemme huomaamaan nämä ovat kiveenhakattuja etuja. Nyt säästetään sairailta ja vanhuksilta.


Joo ja USAssa vain rikkaiden muksuilla on varaa opiskeluun. Toki USAssa näkee lähes 80 kymppisiä vanhoja ukkoja lentomatkustajien matkalaukkuja kanniskelemassa. Monien yksityisten eläkerahastojen konkurssien vuoksi. No siinähän ökyrikkaat ovat entisestään rikastuneet. Ja kun kansanenemistö ei pysty opiskelemaan niin ökyrikkaiden valta senkun lisääntyy.
Anonyymi: Conservativ Capitali 17.2.2012 17:13

Anonyymi
Mitä muita tukia opiskeliat saavat?Paljonko kaikki yhteensä VERONMAKSAJILLE maksaa VUODESSA?Voisiko
arvoisat toimittajat tehdä todella keskustelua herättävän "jutun" lehteen kuin lehteen.SUURI kiitos jo etukäteen.
Työuraa 48v. J.J
Anonyymi: Jaakko Järvinen 17.2.2012 17:41

Anonyymi
Mitä muita tukia opiskeliat saavat?Paljonko kaikki yhteensä VERONMAKSAJILLE maksaa VUODESSA?Voisiko
arvoisat toimittajat tehdä todella keskustelua herättävän "jutun" lehteen kuin lehteen.SUURI kiitos jo etukäteen.
Työuraa 48v. J.J

Opintotuki, asumistuki, ateriatuki, maksuton päivähoito, ohi jonojen omaan terveydenhoitoon jne. Erikoista on että opiskelija voi vielä tienata tähän päälle ilman että tuet poistuvat. Niin ja v. 2005 opiskelu on kerryttänyt täysimääräisesti ELÄKETTÄ.
Anonyymi: Maailman parhaat etu 17.2.2012 17:56
Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
 
Mikä ihmeen TaSa?

 
Taloussanomista

Taloussanomat - Uutiset

07:05 Mbnet.fi 14 askelta – näin suojaat yksityisyyttäsi netissä
07:01 Kolumni Maanantaina ei naurata, vaalivoittaja
05:14 Näkökulma Eurooppa vastaan Facebook – Daavid vastaan Goljat?
05:08 Digitoday Tällainen on ulkomaille vietävä "Suomen Spotify"
05:07 Digitoday Suomesta musiikin suoratoiston suurvalta? Vuosia valmisteltu palvelu tulee pian
05:04 100 euroa lisää liksaa – tarkista paljonko jää käteen
05:03 "Rynkyttäen ajava" Posti karttaa Volkkarin DSG:tä
05:03 Onko 100 000 kilometriä merkkipaalu?
05:01 Kofeiinijauhetta ja kolikoita – näitä netistä saa ilmaiseksi
17.4. Supertähti päätti elää viikon ruokakupongeilla
17.4. Kreikan velkojat haluavat pitää maan eurossa
17.4. "Avainhenkilö on lähtenyt Nokialta"
17.4. Sienitauti uhkaa maailman banaaneja
17.4. Nokian luottoluokitus nousi
17.4. Ilta-Sanomat Suomalaisten englannin puhuminen noteerattiin
17.4. "Frustraation tulos": Tokmannin työntekijä uhkasi rotanmyrkyllä
17.4. Holhous uhkaa pian Suomea – näinkö on?
17.4. Kreikan rahoitus tuskin ratkeaa Riiassa
17.4. Autokorjaamo sulki ovet homoilta – moottorifirma reagoi heti
17.4. Liitto: Valion vähennystarve täysin ylimitoitettu
17.4. HS Stuk selvittää: Olkiluodossa murtumavaara?
17.4. Digitoday Maistuisiko mikrosiru jugurttiin, nettishoppailija?
17.4. Uber saattoi tarjota laittomia kyytejä
17.4. Digitoday Tämä huippupuhelin kestää eniten kuritusta
17.4. Alibaba sukeltaa yhä syvemmälle autokauppaan
17.4. Kreikan tilanne painaa osakekursseja
17.4. STT-Lehtikuva aloittaa yt-neuvottelut
17.4. Valio aloittaa yt-neuvottelut – vähentää jopa 320 työntekijää
17.4. Mallia Suomeenkin? Tämä maa alkoi sakottaa työttömiä
17.4. Autopomon asemaa pönkittää Porsche
Asiakastieto

Yhteistyössä

 

Opintojen ohella t�ihin

Kokki
StaffPoint Oy

Lapsi- ja varhaisnuorisotyöntekijä
Enontekiön Seurakunta

Osa-aikainen taloushallinnon osaaja - Tampere
Eilakaisla

Katso avoimet ty�paikat Oikotielt�