Kela perii takaisin opintotukia – joka neljännen ei ehkä tarvitse maksaa

Taloussanomat
Kela perii takaisin opintotukia – joka neljännen ei ehkä tarvitse maksaa
Kela on lähettänyt ehdotukset opintotuen takaisinperinnästä opiskelijoille, joiden epäilee saaneen liikaa opintotukea vuonna 2010. Maksulta voi välttyä, jos aloitti opintonsa tai valmistui saman vuoden aikana.
Hyvä6
TaSa
17.2.2012 16:19
Kommentit 34

Kela on muistanut 29 300:aa opiskelijaa ehdotuksella opintotukien takaisin maksamisesta. Karhukirjeen saaneille kertyi maksettavaa keskimäärin 1 231 euroa.

Summa saattaa pienentyä tai painua nollaan, jos tulot on saatu esimerkiksi valmistumisen jälkeen. Viime vuosina näin on käynyt neljäsosalle kirjeen saaneista.

Jos vuoden 2010 aikana joko aloitti tai lopetti opintonsa tai käytti viimeiset tukikuukautensa, Kelalle voi kuukauden kuluessa tehdä uudelleenkäsittelypyynnön. Siinä pitää selvittää, milloin tulot on saatu.

Jos tukea ei palauta itse, se peritään takaisin 15 prosentin korolla.

Opintotukea sai yhteensä lähes 334 000 opiskelijaa. Kelan verottajalta saamien tietojen mukaan tulorajat ylittyivät heistä 9 prosentilla, eli 14 prosenttia useammalla kuin edellisenä vuonna.

Kelan opintotukiryhmän suunnittelijan Inka Kiviharjun mukaan kasvu johtuu opiskelijoiden parantuneesta työtilanteesta. Kun töitä on tehty enemmän, tulorajat ovat tulleet vastaan aiempaa useammalla.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (34)

Sivut:1 2 3 4
EdellinenSeuraava

Anonyymi
joiden epäilee saaneen liikaa opintotukea , no kela ei ole tehnyt työtään siksi kokeilee !!
Nimetön 18.2.2012 15:47

Anonyymi
Kannattaisi varmaan tutustua niihin tulorajoihin ennen kuin nostaa palkkaa samanaikaisesti kun saa vielä opintotukea.


On se pirun väärin, että kun valmistuu toukokuussa niin KOKO VUONNA EI SAISI TIENATA. Eli suora putki vain sossuun????? Kela kun katsoo, että joulukuun 2010 palkalla olisi pitänyt maksaa tammi- ja helmikuun 2010 eläminen.
valmistuttua ei saa 19.4.2012 15:10

Anonyymi
Niin, Kela lähettää näitä kirjeitä siitäkin huolimatta, että opintojen päättyminen on tiedossa. Opintotukihan loppuu automaattisesti valmistumiseen, mutta sitten Kela ei seuraavana vuonna olekaan tietoinen asiasta. Siten entisen opiskelijan, nykyisen veronmaksajan, on täytettävä näitä lippulappuja ja lähetettävä Kelalle tositteita valmistumisesta. Ilmeisesti kaiken paperisodan taustalla on se ajatus, että aina on joku huoleton, joka ei tajua tätä tehdä ja maksaa nurisematta kaiken mitä pyydetään. Kuinkahan monta turhaa, verovaroilla kustannettavaa työntekijää on tätäkin tointa hoitamassa?
Entinen opiskelija 20.4.2012 14:33

Anonyymi
Ja lopetetaan myös puheet eläkeiästä ja puhutaan työurasta.

Jos aloitat työt myöhemmin niin jatkat pitempään.
Yksinkertaista ja oikeudenmukaista.

Työura voisi olla vaikka 40v minimi


Lopetetaan puheet eläkeiästä ja työurasta. Puhutaan ennemmin VEROTINKISTÄ. Kun tinki tulee täyteen, pääsee eläkkeelle jos haluaa. Duunarilla tähän menee kauemmin. Korkeakouluopinnot suorittanut saa (suuremman) summansa kokoon nopeammin.
Entinen opiskelija 20.4.2012 14:43
Sivut:1 2 3 4
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
 
Mikä ihmeen TaSa?

 
Taloussanomista

Asiakastieto

Yhteistyössä

Teetkö ostoksia ulkomaalaisista verkkokaupoista?
 

Opintojen ohella t�ihin

Osa-aikainen toimistoassistentti
Barona Palvelut Oy

Asiakasneuvoja vuorotyöhön Elisa Oyj (Tampere)
Go On Yhtiöt

Kenttämyyjiä
VMP Group

Katso avoimet ty�paikat Oikotielt�