Kuva koulusta Facebookiin– opiskelija erotettiin väliaikaisesti
Kuvassa opiskelijat seuraavat opetusta viltteihin kääriytyneinä. Kuvan ei ollut tarkoitus saada laajempaa julkisuutta, mutta se päätyi lopulta paikallislehteen. Rehtori ei ilahtunut johtamansa oppilaitoksen saamasta huomiosta.
– Maanantaina hän sanoi minulle, että olen erotettu enkä saa tulla tunneille neljään päivään, opiskelija sanoo El País -lehdelle.
Rehtori kertoi hänelle, että samaa rangaistusta oli käytetty myös viime vuonna, kun toinen opiskelija oli ladannut Facebookiin koulun kannalta vähemmän mairittelevan kuvan.
Tällä kertaa opiskelija ei niellyt rangaistusta, jonka tueksi ei annettu perusteluja tai kirjallista dokumenttia. Hän päätteli erottamisen rikkovan sääntöjä ja päätti palata kouluun heti seuraavana päivänä. Koulu on luopunut rangaistuksesta, mutta koulun johtokunta jatkaa tapauksen käsittelyä.












