Aalto-yliopisto putosi kauppatieteellisten vertailussa

Lehtikuva
Aalto-yliopisto putosi kauppatieteellisten vertailussa
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun sijoitus putosi hieman.
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu putosi muutaman sijan kauppatieteellisten maisteriohjelmien vertailussa. Kauppakorkeakoulu on kuitenkin mukana tuottamassa toiseksi parasta Cems-maisteriohjelmaa.
Hyvä1
19.9.2011 12:50
Kommentit 7

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu sijoittui tänä vuonna 33:nneksi Financial Times -lehden vertailussa. Aalto-yliopiston sijoitus putosi edellisestä Masters in Management -vertailusta kolme sijaa.

Listalle on kerätty 65 parasta kauppatieteellistä maisteriohjelmaa eri puolilta maailmaa. Aalto-yliopisto on listan ainoa suomalainen kauppakorkeakoulu. 

Ensimmäiseksi nousi sveitsiläinen Universität St. Gallen ja toisena oli Cems-maisteriohjelma, jota kauppakorkeakoulu on ollut alusta asti mukana tuottamassa. Cems-verkostoon kuuluu 26 yliopistoa ja 75 yrityspartneria.

– Olemme ylpeitä Cems-maisteriohjelmasta. Opiskelijoillamme on mahdollisuus opiskella kansainväliseen kärkeen kuuluvassa maisteriohjelmassa ja saada huippueväät kansainväliseen työelämään, Aalto-yliopiston korkeakoulun dekaani Jyrki Wallenius sanoo tiedotteessa.

FT:n ranking mittaa etenkin ohjelman kokonaisvaltaista kansainvälisyyttä ja ohjelmasta valmistuneiden urakehitystä.

Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (7)

Sivut: 1
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Jess. Suomi on Pisa-voittaja ja maailman 4. kilpailukykyisin maa. Presidenttimme voi olla ylpeä maastaan edustaessaan sitä Namibiassa ja muualla ulkomailla.
Nimetön 19.9.2011 13:17

Anonyymi
Tämähän on suorastaan aaltoilevaa menestystä.
Armas Aallontie 19.9.2011 13:24

Anonyymi
Ihan kiva.

Siinä kaikki. Työelämässä ei kukaan kysele, mistä olet valmistunut kuin ehkä kuriositeettina, sekin silloin kuin haet ensimmäistä paikkaasi. Myöhemmin ei kiinnosta enää koulutustasokaan sen nempää kuin ne ansaitut kirjaimet.

Tärkeintä on työhönottajan asenne, hakijan työkokemus, ikä ja ei-työttömän status.

Työhönottajan asenne ratkaisee siksi, että hän määrittelee niinkin eksaktin termin kuin "oikea asenne" ja se on luonnollisesti sama kuin hänellä itsellään.

Hakijalla taas on oikeus osua tuurilla samaan asenteeseen kuin pöydän toiselle puolelle eksyväkin edustaa, tai teeskennetävä sitä hyvin.

Se taas on nykyaikana melko helppoa, pöydän toisella puolella istuu omaa uraansa parantamaan pyrkivä kyynärpäätaktikkojuppi ja sinun tehtäväsi on osoittaa, että puystyt edistämään sekä hänen että hänen muutaman kaverinsa pyrkimyksiä ja olla olematta uhka sekä bisneskulttuurisesti että iällisesti liian kaukana.

Joten älähän nuori huoli yliopistojesi statuksista äläkä edes substanssiosaamisesta, keskity vain uraputkiajatteluun, omaan napaan, salonkikelpoisuuteen, sekä hankkimaan kavereita samanhenkisistä.
Siitä se lähtee 19.9.2011 13:50

Anonyymi
Kokoomuslaisin talousopein Suomi suohon.
Nimetön 19.9.2011 14:22

Anonyymi
Yhtään suomalaista yliopistoa, ei ollut 500 parhaan yliopiston joukossa !

Mihin se Pisa menestys katoaa, vai onko sitä ollutkaan oikeasti ?

Suomi - Tyhjän tutkimista ja huuhaa tutkintoja
Keisarilla ei ole va 19.9.2011 15:48

Anonyymi
Markkinoinnin ohjelma on ainakin niin matalatasoinen, että olisi melkeinpä sama vaikka opiskelisi jossain keravan laureassa.

Kansantaloustieteen laitos on sen sijaan varsin korkeatasoinen.
arkadiankadun ajatte 19.9.2011 15:53

Anonyymi
Yhtään suomalaista yliopistoa, ei ollut 500 parhaan yliopiston joukossa !


Vertailua ei ole vakioitu yliopiston koolla, joten ensinnäkin pienet yliopistot eivät pärjää. Toiseksi, joku Tampereen tyttökoulu on ihan aikuisten oikeasti tasoltaan ammattikorkeakoulu.

Mihin se Pisa menestys katoaa, vai onko sitä ollutkaan oikeasti ?


Pisa mittaa vahvasti luetun ymmärtämistä. Kielipainotteinen luetun ymmärtämistä vieraalla kielellä tenttaava suomalainen koulu pärjää tuollaisessa testissä hyvin. Pisan tuloksethan ovat ristiriidassa sen tiedon kanssa, että suomalaiset ovat muita eurooppalaisia tyhmempiä.

Ajan puutteen takia, opiskeluhan perustuu ulkoa pänttäämiseen. Koska valokuvamuisti on vähän eri asia kuin luovuus niin tutkijoiksi ei sitten valikoidu parasta mahdollista ainesta. Nyt kun tiedätte tämän niin mitä te teette asialle? Ette yhtään mitään.

On meillä aina välillä muutama huippututkija maassa, mutta se ei ole tasainen jatkuva ilmiö. Enemmänkin noissa yliopistoissa näyttää olevan tasainen virta huippunarsisteja.

Se, mitä voidaan konkreettisesti tehdä, on lukea ja opiskella ahkerasti ulkomaisten huippututkijoiden sepustuksia. Se on melkein sama asia.
Näin aina 3.6.2012 14:30
Sivut: 1
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
 
Mikä ihmeen TaSa?

 
Taloussanomista

Asiakastieto

Yhteistyössä

Oletko saanut parkkisakon yksityiseltä pysäköinninvalvontayritykseltä?
 

Opintojen ohella t�ihin

Assistentti - Espoo
Eilakaisla

Osa-aikainen palvelumyyjä Jyväskylään
SOL Palvelut Oy

Kokoonpanotyöntekijä
VMP Group

Katso avoimet ty�paikat Oikotielt�