Voidaanko ydinvoimasta luopua – asiantuntijat kertovat
Tässä faktoja: Suomen energiasta yli neljännes tuotetaan ydinvoimaloissa, ja uusia voimaloita tullaan rakentamaan tulevina vuosina. Rakentaminen työllistää tuhansia ihmisiä ja voimalan käyttö satoja. Ydinvoimaloissa tuotettu sähkö on halpaa ja kotimaista.
Vaikuttaa siltä, että olemme sitoutuneet ydinvoimaan vuosiksi eteenpäin.
Vaasan yliopiston ja energiainstituutin tutkijat väittävät, että näin ei tarvitsisi olla. Uuden tutkimuksen mukaan koko maan energiantarve voitaisiin pian kattaa kokonaan uusiutuvilla energianlähteillä.
Näkemys perustuu siihen, että suurten, keskitettyjen voimaloiden sijaan energiaa tuotettaisiin useissa pienemmissä yksiköissä. Tutkijoiden mukaan etenkin maaseudulla olisi mahdollista käyttää tehokkaasti hyväksi oman alueen resursseja.
Yksin bioenergialla voitaisiin tuottaa lähes kaikki tarvittava energia. Lisäksi etenkin tuulivoimassa olisi paljon hyödyntämätöntä potentiaalia.
Pärjäisimmekö siis jo nyt ilman ydinvoimaa?
Jyväskylän yliopiston uusiutuvan energian professori Jukka Konttinen ei ole aivan näin optimistinen.
– Tarvittava uusiutuvan energian teknologia vaatii vielä kehitystyötä, samoin jakeluverkosto. Jos tuotanto tehtäisiin pienemmissä yksiköissä ydinvoimalan sijasta, niitä pitäisi olla jopa tuhansia yhtä ydinvoimalaa kohti. Tähän ei nykyinen sähköverkko liene valmis.
Jyväskylän yliopiston selvityksen mukaan kuitenkin vuonna 2025 puolet Suomen sähköenergiasta voitaisiin tuottaa uusiutuvilla energiamuodoilla.
Uusiutuvat eivät
kannata taloudellisesti
Konttisen mielestä ydinvoimaa ei olisi järkevää yrittää korvata yhtäkkiä, pikemminkin vähitellen noin kolmenkymmenen vuoden ajanjaksolla.
– Nykytilanteessa energiaa paljon kuluttavalle teollisuudelle on tuotettava kohtuuhintaista sähköä perinteisillä ratkaisuilla. Mutta uusiutuviin perustuvia ratkaisuja voidaan kehittää siinä sivussa, ja vähitellen osa voidaan korvata.
Nykyteknologialla uusiutuvan energian tuottaminen pienissä yksiköissä ei ole sähköntuottajille järin kannattavaa. Konttisen omien laskelmien perusteella sähkön tuottaminen hajautetussa mittakaavassa on vähintään kaksi kertaa kalliimpaa kuin ydinvoimalla.
Näyttää siis siltä, että ilman ydinvoimaa tavallinen kansalainen joutuisi maksamaan sähköstä nykyistä enemmän.
Potentiaalinen
vientituote
Ydinvoiman työllistävä vaikutus ei ole niin ylivoimainen kuin yleisesti luullaan. Konttisen mukaan uusiutuvan energian mukana syntyvä teollisuus työllistäisi selvästi enemmän ihmisiä kuin ydinvoimalat.
– Uusiutuvan energian tuotteilla ja teknologioilla voi olla myös kysyntää ja kilpailukykyä vientiteollisuudessa. Tarvittavaa osaamista Suomessa ainakin riittää.
Teknillisen korkeakoulun professori Peter Lund on samaa mieltä. Uusiutuvan energian ympärille syntyvät kotimaiset markkinat voisivat kehittyä vakavasti otettavaksi vientituotteeksi.
– Tätä kautta meille voisi syntyä 10–15 vuodessa 30 000–40 000 uutta työpaikkaa.
Myös Lundin mielestä uusiutuvassa energiassa on paljon käyttämätöntä voimavaraa. Jos ydinvoimasta luovuttaisiin, sähköntarve voitaisiin pian täyttää tehostamalla ja lisäämällä uusiutuvien energianlähteiden käyttöä.
– Uusiutuvassa energiassa löytyy 10–15 vuoden sisällä noin kolmen suurvoimalan verran potentiaalia sähköntuotantoon, Lund sanoo.
Hän muistuttaa, että valtiolta vaadittaisiin poliittista tahtoa uusiutuvien energialähteiden kehittämiseksi. Lisäksi resurssien käyttöä tulisi tehostaa.
– Suomalaisessa keskustelussa olisi hyvä tuoda esille, että erilaisia vaihtoehtoja tulevaisuuteen löytyy useita, ei vain ydinvoima.





























Kommentit (47)
Mutta samalla menetetään 500000 työpaikkaa energianhinnan takia kannattamattomaksi muuttuneen teollisuuden takia.
Jos Suomeen rakennettaisiin 1-2 uraanikaivosta ja 1 uraaninrikastamo, uusien ydinvoimaloiden kuoletusaika muuttuisi merkittävästi.
Olisi eettisempääkin tuottaa uraani omasta maasta ja kohdata sen tuomat ympäristöongelmat, kuin jättää se uraanin tuottajamaan harteille. Ydinvoima on turvallisin ja halvin energiamuoto, mutta sillä on ekologisia haittavaikutuksia, mitkä tosin voidaan kohdata oikeanlaisella taloudellisella panostuksella. Asia muuttuisi tietenkin radikaalimmin , jos joku viitsisi panostaa torium-voimaloihin.
Vaikuttaa siltä, että olemme sitoutuneet ydinvoimaan vuosiksi eteenpäin.
Vaasan yliopiston ja energiainstituutin tutkijat väittävät, että näin ei tarvitsisi olla."
Vaasan yliopiston ja energiainstituutin tutkijoiden väittämän mukaan ydinvoimaloissa tuotetun sähkön tulisi olla kallista ja ulkomaista.
Vaikka lyhyellä aikavälillä joudutaan luottamaan ydinvoimaan, ehkä jopa lisärakentamaan lisää, niin miksi samaan aikaan ei voida panostaa merkittävästi uusiutuvaan energiaan?
Oon miettinyt mikä merkitys aurinkopaneeleilla ja tuulivoimaloilla on luonnolle. Esim miten tuulivoimala vaikuttaa tuuleen? Ehkä yksi ei merkittävästi, mutta jos niitä rakennettaisiin paljon.