Pizzaa ja sipsejä – näitä opiskelijat hamuavat leipäjonosta
Helsingin opiskelijat saavat ruoka-avustusta Pelastusarmeijalta sekä Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyö ry:ltä.
Pelastusarmeija järjestää viikoittain opiskelijoiden iltoja, joihin avustusta pääsee hakemaan opiskelijakorttia näyttämällä. Tarjolla on elintarvikkeita, kahvia, sekä toisinaan elävää musiikkia. Hurstien opiskelijoille tarkoitettu ruoanjakelu toteutetaan kuukausittain.
– Itse vierastan sanaa "leipäjono", koska meillä ei tarvitse jonottaa. Emme oikeastaan jaa leipää, vaan kaikkea muuta, kertoo Helsingin Pelastusarmeijan kapteeni Saga Lippo-Karvonen.
Pelastusarmeija aloitti opiskelijoiden illat Helsingin Sörnäisissä sijaitsevalla toimipisteellään vuoden 2010 lokakuussa. Ensimmäisillä kerroilla opiskelijoita ei juuri käynyt, mutta sanan levitessä kävijämäärä on noussut tasaisesti. Tällä hetkellä viikoittaisia avustuksen hakijoita on Lippo-Karvosen mukaan reilu kuutisenkymmentä.
Hyllyt tyhjenevät
nopeasti
Opiskelijoille tarkoitetuista ruoka-avustuksista ei tiedoteta missään. Resurssit ruoan riittävään määrään ovat pääkaupunkiseudullakin vähäiset, ja myös Pelastusarmeijalla on edessä opiskelijailtojen vähentäminen.
– Tilat eivät anna myöten, eikä meillä riittäisi jaettavaakaan, sillä hyllyt tyhjenevät nopeasti. Tähän mennessä nuoret ovat voineet käydä joka viikko, mutta ensi syksystä alkaen joudumme rajoittamaan ruoan jakelua koska sana kiirii ja porukka kasvaa koko ajan, Lippo-Karvonen kertoo.
Työntekijät eivät tiedä etukäteen mitä minäkin päivänä on tarjolla. Jaettavat ruoat ja muut tavarat tulevat Pelastusarmeijalle lahjoituksina EU:lta ja eri liikkeiltä. Ruokaa myös ostetaan joulupatakeräyksen rahoilla.
– Kahvia ja hapankorppuja ei tarvitse koskaan ostaa, sillä täältä niitä saa lähes aina. Opiskelijoiden illoista on ollut minulle todella suuri apu, nimettömänä pysyttelevä ruoka-avunhakija kertoo.
Kelpaisivatko
Borgin bokserit?
Käynti molemmissa ruoanjakotilaisuuksissa täytti mukavasti opiskelijan ruokakassia.
Opiskelijat saivat jakajilta ainakin pizzaa, kananugetteja, teetä, kahvia, tonnikalaa, makaronia, ripsiväriä, balsamiviinietikkaa, sipsejä, suklaata, hiusväriä, luomulihapyöryköitä, salaattia, lindströminpihvejä ja keksejä. Hurstien jonossa jaettiin myös ruoka-astioita ja käytettyjä vaatteita.
Pelastusarmeijan opiskelijaillassa tarjolla oli ruokien lisäksi kermakakkua ja Björn Borgin alusvaatteita.
* Pelastusarmeijan ruokajakelu lukukausien aikana maanantaisin kello 16-19 osoitteessa Castréninkatu 24.
* Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyö Ry:n jakelu joka kuukauden viimeinen tiistai kello 17 alkaen osoitteessa Helsinginkatu 19.
Helsingissä opiskelija-avustus alkoi Lippo-Karvosen seurattua lähipiirinsä opiskelijanuorten elämää.
– Yhtälö on mahdoton. Vaikka opiskelija nostaa tuet ja lainat, eivät rahat välttämättä riitä edes vuokraan. Helsingin vuokrataso tekee elämisen täällä vaikeaksi.
Myös muissa kaupungeissa opiskelijoiden ruoka-apu olisi toivottua, mutta sosiaalipalveluihin varatut rahat ovat tiukalla. Jokaisen paikkakunnan pelastusarmeijatoiminnasta vastaava upseeri päättää, mihin käytössä olevat resurssit suunnataan.





























Kommentit (58)
Ei kaikkien tarvitse asua Katajanokalla.
Onneksi Jyväskylässä on saanut kahdesti jo ruokakassin. Hyviä jauhoja oli.
Väkisinkin kääntyy vasemmistolaiseksi.
Päivät notkut netissä eli joko lintsaat töissä tai sitten olet työtön. Senkus alat opiskelemaan ja kunnon ihmiseksi etkä ole vain elätti.
Painuisit sinäkin opiskelemaan. Olet selkeästi sen tarpeessa. Oppisipahan ainakin samalla, miltä opiskelijana eläminen tuntuu.
Äläkä koita sanoa, että opiskelit jo opiskelusi 20 vuotta sitten. Ennen oli ennen. Nyt on nyt. Opiskelijan on pakko tehdä työtä tai ottaa lainaa, jos on opiskeltava pääkaupunkiseudulla. Alkaa siinä hymy väkisinkin hyytymään, kun töitä ei haluta antaa opiskelijoille.
Meidänkin kylällä eräs 50 tonnia vuodessa tienaava paperityöläinen (siis yksi henkilö) on tuttu näky leipäjonossa...