Ammattikoulu on valttia työnhaussa

Lehtikuva
Ammattikoulu on valttia työnhaussa
Yritysten rekrytoinnit kääntyivät viime vuonna kasvuun, kertoo Elinkeinoelämän keskusliiton selvitys.
Hyvä4
TaSa
31.3.2011 09:53
Kommentit 17

EK:n jäsenyrityksiin palkattiin viime vuonna 45 400 uutta työntekijää eläkkeelle siirtyneiden ja työpaikkaa vaihtaneiden tilalle sekä uudistuvan liiketoiminnan tarpeisiin.

Rekrytointitarve kasvoi suhteessa eniten teollisuudessa ja rakentamisessa. EK:n mukaan rekrytointien elpyminen johtui toipumisesta maailmanlaajuisesta taantumasta.

Yrityksiin palkatuista henkilöistä runsaalla 40 prosentilla oli tutkinto ammattiopistosta. Joka neljännellä uudella osaajalla oli ammattikorkeakoulututkinto ja joka viidennellä yliopistokoulutus. Rekrytoiduista 12 prosentilla ei ollut tutkintoa tai tutkinto oli kesken.

Talouden piristyminen on johtanut rekrytointivaikeuksien lievään kasvuun. Noin joka kolmas EK:n jäsenyritys oli kohdannut vaikeuksia ammattitaitoisen henkilöstön palkkaamisessa.

Eniten rekrytointivaikeuksia esiintyi siivoustyöntekijöiden, kokkien, varastotyöntekijöiden ja asentajien palkkaamisessa. Myös tietojenkäsittelyalan ammattilaisia, työnjohtajia sekä sosiaali- ja terveyspalvelualan ammattilaisia olisi tarvittu jonkin verran enemmän.

Lisää Aiheesta
UutinenMyyjä, älä mene mukaan kiukutteluun (24.11.2010 17:28)
UutinenKansainvälisty tai kuihdu, tradenomi! (26.11.2010 15:55)
UutinenTradenomi tyytyi alle tonnin palkkaan (1.10.2010 17:02)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (17)

Huono 0
Amisinsinöörejä tarvitaan, nyt heillä on oma puoluekin saamassa jalansijaa eduskunnassa niin töitä varmasti löytyy. Ja onhan E10-bensassa vielä testaamista...
Putkimies
Höpönlöpön! Kyllä suhteet merkitsevät vielä huomattavasti enemmän kuin ammattikoulutus.

Töitä hakiessa on verraton etu, mikäli firman pomo sattuu olemaan oma sukulainen tai vaikkapa isän hirviporukan jäsen. Heikommallakin koulutuksella paikan saaminen on selviö - ja vastaavasti moni vieras hakija ei pääse edes haastatteluun asti, vaikka olisi kuinka hyvät paperit.
Realisti
Tämä Suomea piinaava työvoimapula vaan pahenee.
Jo Kalevi Sorsa valitteli työvoimapulaa. ja silti sen annetaan jatk
Tarvitaan työvoimapula puolue.
työvoimapula puolue
Höpönlöpön! Kyllä suhteet merkitsevät vielä huomattavasti enemmän kuin ammattikoulutus.Töitä hakiessa on verraton etu, mikäli firman pomo sattuu olemaan oma sukulainen tai vaikkapa isän hirviporukan jäsen. Heikommallakin koulutuksella paikan saaminen on selviö - ja vastaavasti moni vieras hakija ei pääse edes haastatteluun asti, vaikka olisi kuinka hyvät paperit.

Puhut asiaa ! Terveisin koulutettu ja osaava timpuri Oulustata .

Työtön timpuri
Kannattaa laittaa yritys pystyyn ja nostaa heti ensimmäiseksi 90000 eukkaa verottomia osinkotuloja ni kyll tällä lähtee nälkä ja jano...
vasurineuvoo
Tosiasiassa työpaikat vähenevät. Ihmisiä jää enemmän eläkkeelle ja irtisanotaan kuin palkataan uusia. Ja nämä uudet ovat työpaikan vaihtajia ei työmarkkinoille tulijoita..
"Talouden piristyminen"

Ne lauloivat samaa virttä 10-vuotta sitten. Silloin meillä ei tosin vielä ollut "open borders" Eurostoliittoa ja työpaikkojen siirtämistä Aasiaan.

Talous piristyi, maahanmuutto lisääntyi, ja työpaikat kasvoivat(katosivat) Nyt on sama virsi taas kellossa. Suuri "työvoimapula"

JonesHenry
Suomessa on paljon oppineita,mutta ammattioppineista on pulaa.Paljonko ammattikoulun käyneistä on työttömänä ?Paljonko korkeakoulun ?
Hoikkapoika
Huono 0
Otsiko pitäisolla muu kuin suomenkansalainen on valttia työmarkinoilla.Työnsantiin ei vaikuta ammatillinen koulutus vaan palkan suurus.8E MAKSIMI.
YRITTÄJÄ KOKOMUSLAINEN
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
 
Mikä ihmeen TaSa?

 
Taloussanomista

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Selkeää ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 13
Milano
Melkein selkeää ja poutaa 18
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?
 

Opintojen ohella töihin

Katso avoimet työpaikat Oikotieltä
 
Kumppanit
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti tasa@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949