Neljä vinkkiä: Näin saat palkankorotuksen
Jopa 43 prosenttia työnantajista pelkää, että heidän parhaat työntekijänsä loikkaavat kilpailijan palvelukseen talouden toipuessa.
Joka kolmas työnantaja onkin valmis neuvottelemaan nykyisten työntekijöidensä palkasta, jotta nämä jäisivät taloon, tuore yhdysvaltalaistutkimus kertoo.
Lisäksi tutkimukseen haastatellut työnantajat kehottavat duunareitaan toivomaan muitakin parannuksia kuin pelkkiä palkankorotuksia. Työntekijä voi toivoa esimerkiksi joustavia tunteja, koulutusta tai esimerkiksi ylimääräistä lomaa.
– Emme odota suuria muutoksia palkkatasoon, mutta yleinen halukkuus parempien sopimusten neuvottelusta vanhojen ja uusien työntekijöiden kohdalla on ehdottomasti positiivinen merkki työllisyyden paranemisesta, Careerbuilderin henkilöstöosaston varatoimitusjohtaja Rosemary Haefner sanoo tiedotteessa.
Tutkimukseen haastateltiin lähes 2 500 yhdysvaltalaista, joiden työhön kuuluu henkilökunnan palkkaaminen.
Henkilöstöyritys CareerBuilderin tutkimuksen haastattelemat työnantajat listasivat myös keinot, joilla työntekijälle heruu lisää palkkaa:
- 48 prosenttia työnantajista neuvoo korostamaan omia tuloksia.
- 39 prosenttia työnantajista neuvoo valmistautumaan palkkaneuvotteluun huolella.
Palkankorotusta etsivän tulee tietää omat tavoitteensa ja perustella vaatimuksensa. - 37 prosenttia työnantajista toivoo, että osoitat ymmärtäväsi yrityksen edun. Osoita, että ymmärrät yrityksen edun (37 prosenttia työnantajista).
- 26 prosenttia työnantajista neuvoo valmistautumaan. Tunne omat onnistumisesi myös aikaisemmissa työpaikoissa.





























Kommentit (21)
Hinnat dollarin QE1 ja QE2: vetäminä kuplatasolle.
Vaan mitäpä konkreettista rekrytoinin parissa työskentelevät tuollaiseen kyselyyn osaisivat vastata, kun eivät he työnteosta mitään muutenkaan tiedä.
kun perustat kaveriensi kanssa osuuskunnan.
Tuotanto-osuuskuntaan vaaditaan vähintaan kolme jäsentä. Työsuuskuntaan seitsemän jäsnetä.
Osuuskunnan jäsenenä voit itse määrittää palkkatasosi ja työaikasi.
Tänään katselin useita työpaikkoja joita minun kokemuksellani ja osaamisellani olisi tarjolla. Selvästi minun kaltaisille kavereilla olisi tarvetta useammassakin IT-alan firmassa. Mutta eiköhän viimeistään palkkatoivomusta esittäessä erotella jyvät akanoista.
Jos halutaan pihistellä, niin haussa tuhlataan vain molempien aikaa. Voisi firmat jo pistää suosiolla ilmoituksiin jos ei edes seniori-paikoista haluta maksaa kilpailukykyistä palkkaa. Tajuaa työnhakija väistää b-luokan firmat.
Fiksuuttahan työnantajan silmissä ilmentää siisti tukka ja vaatetus. Röllin näköinen henkilö on pääasiassa tuomittu pihatalkkarin hommiin kuin esim. asiakaspalveluun.
Se näkyy työnsaannissa, palkkauksessa ja etenmismahdollisuudeksissa. Ns. "pienestä kii" ; )
Tai puhelinmyyntikeskuksessa. Eihän noin kovan äijän tarte töitä tehdäkään.
Suomessa olet hyvä työntekijä, niin kauan kun ei puhuta palkasta.
Täällä voit saada hyvää palautetta asiakkailta, kolleegoilta, mutta sen mielestä joka päättää rahasta, niin olet paskaduunari.
Ei muuta kuin duuni vaihtoon !
Siinä sitä on työnantajalla päänsäryn aihetta. Ketkä työntekijöistä pitää, ketkä toivottaa terve menneeksi, jos nämä löytävät paremmin maksavan työnantajan muualta. Särkyä lisää tieto, että vasta jälkeenpäin selviää, oliko ryhmittely sittenkään oikea.
Ja työntekijä hyvä. Olet työnantajalla töissä, et sen kanssa naimisissa. Kannattaa olla jatkuvasti hereillä. Varsinkin hyvät tilaisuudet tulevat - ja menevät, ellei niihin tartu.