"Pyysin työrauhaa kiusaajalta, sain potkut"

Lehtikuva
"Pyysin työrauhaa kiusaajalta, sain potkut"
Työpaikoilla kiusataan siinä missä koulussakin. Peräti joka toinen suomalainen on joutunut työpaikkakiusatuksi. Suurimmassa osassa tapauksista kiusaaja on oma pomo, tuore selvitys kertoo. Mikä on vialla: miksi esimies päätyy niin usein kiusaajaksi?
Hyvä9
TaSa
9.11.2010 16:09
Kommentit 61

Suomalaisista jopa 59 prosenttia on joutunut työpaikkakiusaamisen uhriksi.

Tuoreen selvityksen perusteella ongelmaan ei Suomessa juuri puututa. 32 prosenttia kiusaamistapauksista päättyi siihen, että kiusattu siirtyi pois koulusta tai työpaikalta. Vain neljässä prosentissa tapauksissa esimies tai opettaja puuttui kiusaamiseen.

– Suorastaan järkyttävän usein työpaikkakiusaaja on oma esimies. Tällaisia tapauksia oli vähintään kolmannes kaikista työpaikkakiusaamisen tapauksista, tutkimuksen tehnyt valtiotieteiden maisteri Reino Rasilainen huomauttaa Positiivareiden raportissa.

Työpaikka- ja koulukiusaaminen on huomattavasti yleisempää nuorten keskuudessa. 18–35-vuotiaista 34 prosenttia on joskus kiusannut muita.

50–64-vuotiaista vain 21 prosenttia myöntää kiusanneensa.

Kyselytutkimuksen mukaan porukan ulkopuolelle jättäminen sekä ilkeä vihjailu ja juorut ovat yleisin tapa kiusata. Moni kiusatuista uskoo, että kiusaamisen taustalla on kiusaajan huono itsetunto, oman edun tavoittelu tai kateus.

Positiivareiden verkkokyselyyn vastasi lähes 2 400 suomalaista lokakuun lopulla. Kyselyssä kysyttiin vastaajien kokemuksia työpaikka- ja koulukiusaamisesta.

Kyselyssä nousseita
kokemuksia kiusaamisesta

”Pyysin esimieheltäni työrauhaa kiusaamisen takia. Sain todella työrauhan kiusaajasta, rauhan sijasta minulle annettiin laiton irtisanominen.”

”Minulle annettiin esimiehen tehtävät, joita kaksi alaista ja toisen alaisen entiset esimiehet eivät hyväksyneet. He estivät asioiden etenemisen tekemällä yhteistyötä muiden päätöksentekijöiden kanssa ja kieltäytyivät sovituista työtehtävistään ja levittivät perättömiä tietoja asioiden hoidosta.”

”Esimiehelläni oli tapana soittaa ensimmäiseksi aamulla ja viimeiseksi illalla. Puheluita saattoi tulla kymmenenkin illassa sekä tulenkatkuisia tekstiviestejä, joissa kerrottiin, että minulla on velvollisuus vastata puhelimeen. Kestin kaksi vuotta ja sen jälkeen jäin pois työelämästä masennuksen takia.”

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (61)

Huono 0
Kuulostaa tutulle, yksityisyrittäjänä saa olla ihan rauhassa vaikka psykopaatti. Kukaan ei tule tutkimaan eikä vie hoitoon, selvitäkseen itse mieleltään terveenä on pakko irtisanoutua - ja jäädä ilman työttömyysturvaa.
kukaan ei auta missään kiusattua !
Suuri ikäluokka pomona. Kostaa nuorissa näkemilleen menneisyytensä haamuille. Yleisemmin narsistiset ihmiset hakeutuvat johtopaikoilla ja ne hyvät johtajat eivät itseään korosta.

Tämä on kansantaloudellinen ongelma koska yritykset tekisivät tulosta paremmilla johtajilla. Nyt aiheuttavat sairauspoissaoloja ja kuluja yhteiskunnalle.
Ripaus asennevammaa on tarpeen, että pärjää yrittäjänä. Yrittäjää, kun kukaan ei sääli eikä tue, jos asiat alkavat mennä huonosti. Niinpä hommaan ei ryhdy kukaan ns täyspäinen.
Yksinyrittäjä
Isoissa firmoissa pikku ja vähän isommatkin pomot on nykyisin pahimpia. Uhkaillaan ja haukutaan vaikka työntekijät antaa kaikkensa. Mikään ei riitä. Mitä muuta se on kuin kiusaamista. Heikoimmat tippuu kyydistä ja sairastuu. Järkeä ei kohta ole työkulttuurissa. Kaikki tuntuu olevan työnantajan omaisuutta.
Siri
No, kun ne esimiehet tahtoo olla niitä psykopaatteja...
Entinen
Osuuskuntamuotoista yritystoimintaa
kannattaa kansalsiten harjoittaa.
Valta osuuskunnissa on jäsenistön käsisssä.
Jäsenistön kkous päättää asioista.
Osuuskunnan tehtävänä on tuottaa elantoa jäsenilleen
Kuka on teidän pahin vihollinen? Suomalainen, sillä olette ra@teja.
Fasistit johtaa.
Otin loparit kun pomo aina v!ttuili. Ei v!ttuile enää ja saan sohvalla tuhnutella rauhassa.
tuhnu
Firapelihommissa saa kaiken itselle, eikä ole pomoja, on vain asiakkaita, jos ei työnlaatu kelpaa, niin eikun työkalupakki hiaceen ja tuhnuttelemaan paikalliseen.
tuhnu
Meidän työpaikalla eräässä isossa suomalaisessa IT-yrityksessä esimiehen suosikkipoika soitteli kaiuttimista työpaikan koneella netistä lataamaansa klassista musiikkia huomattavan kovalla äänellä. Sillä hän yritti ilmeisesti myös valistaa muita. Kun valitin tästä häiriköinnistä, niin minulle ehdotettiin että minun pitäisi hakeutua toiseen työpaikkaan. Kun se ei onnistunut, niin minut siirrettiin toiseen yksikköön.
Melukin on kiusaamista
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
 
Mikä ihmeen TaSa?

 
Taloussanomista

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Puolipilvistä ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 17
Bryssel
Selkeää ja poutaa 24
Ennuste klo 15:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?
 

Opintojen ohella töihin

Katso avoimet työpaikat Oikotieltä
 
Kumppanit
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti tasa@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949