Aalto nappasi suurimman Nokia-potin
Nokia lahjoittaa kolme miljoonaa euroa Tampereen teknilliselle yliopistolle ja 1,2 miljoonaa Helsingin yliopistolle.
Pohjoiseen Oulun yliopistolle Nokian hallitus päätti antaa 1,8 miljoonaa euroa.
Nokian toimitusjohtajan Stephen Elopin mukaan suomalainen osaamispääoma on Nokialle merkittävä kilpailutekijä; yhtiö haluaa tukea sen kasvattamista ja uudistamista lahjoituksillaan.
Kännykkäjätti kertoo tiedotteessaan, että se aikoo myös jatkaa yhteistyötään suomalaisten yliopistojen kanssa erilaisin yhteistyöhankkein ja tutkimusprojektein.
– Suomalaisten yliopistojen ja Nokian yhteistyöllä on pitkät perinteet. Uskon lahjoituksemme osaltaan edistävän suomalaisen yliopisto-opetuksen, tutkimuksen laadun ja kansainvälisen kilpailukyvyn vahvistumista sekä hyvinvointia tukevien innovaatioiden syntymistä. Vahva yhteistyökulttuuri edesauttaa myös sitä, että tiedeyliopistot kykenevät panostamaan omiin tieteellisiin lähtökohtiinsa nojaavaan pitkäjänteiseen tutkimukseen, Elop sanoo.





























Kommentit (25)
- Jos ja kun ko. yliopisto tekee kännyköihin liittyviä tutkimuksia ovatko ne mitä todennäköisimmin ko. yritykselle suotuisia?
- Mitähän Aalto-yliopisto on saanut teollisuusministeriöltä ja tuulivoimabisnekseltä kun se antoi kovin suotuisan lausunnon niiden kannattavuudesta?
- Onko Aalto-yliopisto jäävi tutkimaan tai kommentoimaan niiden yritysten tai tahojen toimintaa jotka antavat sille rahaa tai muuten tukevat sitä?
Nokia toimii sordiinona sille, mihin valtion eurot siirretään. Yliopistojen siis kannattaisi olla välilöissä Noksun kanssa.
- Täyttävätkö rahalla ostetun yliopiston tutkimustulokset enää tieteellisiä vaatimuksia?
- Voivatko ne olla riittävän objektiivisia ja siten luotettavia? Vai tekeekö yliopisto tutkimuksia vain toimintansa rahoituksen turvaamiseksi.
- Mihin suuntaan yliopistot aikovat kehittyä Suomessa. Tehdäänkö tiedettä vai ollaanko yritysten apulaisia?
Ja miksi Helsinkiin? Itse opiskelen tyytyväisenä Tampereella kauppatieteitä, mutta Helsingissä nyt on vaan kovin taso opiskelijoissa ja opettajissa, ettei ole mikään ihmekään, ettei Vaasa ja kumppanit kummemmin potista jaolle päässeet.
Hyvä Nokia!
Talousnero Käteinen lahjoitti kreikkalaisille 1600 miljoonaa euroa. Koko summa käytetään pankinjohtajien bonuksiin.
Siis Käteinen lahjoitti yli 100 kertaa enemmän Kreikkaan kuin nokia korkeakouluille. Muille konkurssivaltioille on annettu vielä hulppeampi vuori varoja, eli 8000 miljoonan takaukset, jotka menevät lunastukseen 3 vuoden aikana.
Kaikkien muiden nokian t&k -keskusten "kasvattiyliopistot" saivatkin sitten joululahjansa paitsi Salo.
Onnea voittajille.