Lehti: Näillä naisilla on eniten valtaa

Lehtikuva
Lehti: Näillä naisilla on eniten valtaa
Presidentti Tarja Halonen on yhdysvaltalaisen Forbes-lehden tuoreen listauksen mukaan maailman 62:nneksi vaikutusvaltaisin nainen. Ykkönen on Yhdysvaltain presidentin Barack Obaman puoliso Michelle Obama. Kärkinimiin yltävät myös poptähdet Lady Gaga ja Beyonce.
Hyvä2
TaSa
7.10.2010 09:00
Kommentit 8

Forbes kertoo vaikutusvaltaisten naisten listallaan arvostetuimmaksi pohjoismaalaiseksi sijoittuneen Tarja Halosen olevan Suomen ensimmäinen naispresidentti, toisen virkakautensa loppupuolella ja yrittävän potkia vauhtiin viime vuonna kahdeksan prosenttia supistunutta Suomen taloutta.

Lehti muistaa lisäksi, että viime kesänä Halonen otti kantaa Venäjälle Euroopan unionissa annettavan viisumivapauden puolesta, hänet nimitettiin hiljan YK:n kestävän kehityksen paneelin puheenjohtajaksi ja että hän aiemmin on toiminut Suomen tärkeimmän seksuaalivähemmistöjen etujärjestön johdossa.

Forbesin vaikutusvaltaisten naisten lista painottuu vahvasti Yhdysvaltoihin.

Kärkikolmikon muodostavat Michelle Obama, Kraft Foodsin pääjohtaja Irene Rosenfeld ja televisiojuontaja Oprah Winfrey.

Kärkikymmenikössä ovat myös Lady Gaga ja Beyonce Knowles, taloudellisesti menestyneet pop-musiikin tähdet.

Ensimmäisenä eurooppalaisena listalla on neljänneksi vaikutusvaltaisimmaksi arvioitu Saksan liittokansleri Angela Merkel. Kahdeksantena on Australian toiseksi suurimman pankin Westpacin pääjohtaja Gail Kelly ja kolmantenakymmenentenä Singaporen valtiollisen sijoitusrahaston Temasek Holdingsin pääjohtaja Ho Ching.

Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (8)

Huono 0
en tiedä mitä valtaa näillä naisilla oikeasti on, eniten ihmettelen halosen olemista koko listaalla? ainoa peruste, on presidentti, ei riitä.
ihmettelijä
Huono 0
Ihme nimiä lista täynnä...
JJ
Huono 2
Jos Michellellä olisi todella valtaa niin miksei hän poista suurtyöttömyyttä,eriarvoistumista ja taloudellista romahdusta joka USA:ta johtaa vai onko hänen mihensä sittenkin Vihtori?
Mummo joka ei koskaan tehnyt elintarviketehtaassa muuuuusssssia
Huono 1
Naisten valta taitaa olla aika vähäistä, jos meidän rampa ankkakin sijoituu listalla!
Miesten rahat ovat myös naisten käytössä
Huono 1
Jos Michellellä olisi todella valtaa niin miksei hän poista suurtyöttömyyttä,eriarvoistumista ja taloudellista romahdusta joka USA:ta johtaa vai onko hänen mihensä sittenkin Vihtori?

Amerikkalaiset ovat tehneet kaiken edelläpyytämäsi - Kiinassa.

Ja vieläpä hyvin epäitsekkäällä tavalla: Antamalla oman teollisuutensa, työpaikkansa ja hyvinvointinsa kiinalaisille!
Jenkit ovat todellisen kehitysavun etujoukkoa
Huono 0
Jos Michellellä olisi todella valtaa niin miksei hän poista suurtyöttömyyttä,eriarvoistumista ja taloudellista romahdusta joka USA:ta johtaa vai onko hänen mihensä sittenkin Vihtori?

Niin, ja miksei Michelle samalla keksi syöpään parannuskeinoa ja valoa nopeampaa avaruusmatkustusta, jos sitä valtaa kerran löytyy? Huijausta koko lista!

Yllättäen mainitsemiisi tempauksiin ei kykene myöskään presidentti Obama, tai kukaan muukaan yksittäinen ihminen.
Huoh
Huono 0
Michelle Obama - the first lady I wouldn't arm wrestle.
Biceps by god
Huono 0
Forbesin vaikutusvaltaisten naisten lista painottuu vahvasti Yhdysvaltoihin.

Kärkikolmikon muodostavat Michelle Obama, Kraft Foodsin pääjohtaja Irene Rosenfeld ja televisiojuontaja Oprah Winfrey.

Ensimmäisenä eurooppalaisena listalla on neljänneksi vaikutusvaltaisimmaksi arvioitu Saksan liittokansleri Angela Merkel.

Tottakai se painottuu Yhdysvaltoihin. Yhdysvalloissa noilla naisilla on paljon valtaa. Muualla maailmassa ei... esim. Euroopassa, jossa on kaksi kertaa enemmän ihmisiä kuin Yhdysvalloissa, Angela Merkel on suurempi tekijä kuin TOP3 yhteensä.

Tarkemmin ajateltuna saa äkkiseltään saa hakea toista naista koko maailmasta jonka päätökset olisivat tuntuvampia Euroopan alueella kuin Angelan. Ei Angelan varassa oli Kreikankin pelastaminen, samoin koko rahaliiton ja Euroopan pankkien. Euroopassa ei oikeastaan tapahtuisi EU:n ja sen lähiaulueiden osalta yhtään mitään jos ei Angelan mielipidettä kuunnella ensin.

Angelan mielipidettä kuuntelee Kiina ja Yhdysvallatkin.

Ymmärsiköhän Forbes tämän kun teki listaansa...
Porkkanan purija
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
 
Mikä ihmeen TaSa?

 
Taloussanomista

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Puolipilvistä ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 17
Tokio
Puolipilvistä ja poutaa 21
Ennuste klo 15:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?
 

Opintojen ohella töihin

Katso avoimet työpaikat Oikotieltä
 
Kumppanit
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti tasa@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949